sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Kirsikoita



Tänä vuonna kirsikoita on tullut valtavasti.
Viime vuonna syyskesällä leikkasin meidän 13 vuotta vanhat kirsikkapuut poistamalla kaikki juurivesat ja oksiston sisään kasvavat oksat. Kevätkukinta osui tuulettomaan ajanjaksoon, ja pörriäisiä oli muutaman päivän ajan paljon liikkeellä.
Jotain hyötyä leikkaamisesta on ilmiselvästi ollut, sillä kukinta on ollut runsasta monena vuotena, mutta satoa ei kuitenkaan ole tullut aiemmin muutamaa kourallista enempää.

Nyt kirsikoita oli niin paljon, ettei niitä enää tullut hyödynnettyä kaikkia sinältään popsimiseen. Oksat notkuivat isoja kauniita marjoja. Näytti niin henolta, että melkein en olisi raaskinut kerätä niitä pois.



Rastaat kuitenkin vaanivat pihan ympärillä suurina parvina, joten jos mieli jotain saada itselle talteen, oli puuhaan ryhdyttävä.
Keitin pari maijallista upean punaista mehua.



Kirsikoiden kivien poistaminen eli reksaaminen on työlästä ilman hommaan tarkoitettua aparaattia. Löysin netin syövereistä vinkin, että kivet saa pois taivutetun klemmarin avulla. Kätevästi se kävi, mutta oli aika hidasta ja sotkuista puuhaa.



Osan reksatuista kirsikoista soseutin sellaisenaan pakastimeen.


Osan keittelin hilloksi mustikoiden kanssa. Hillosta tuli sen luokan herkkua, että säästän sen jouluksi juustojen kanssa tarjottavaksi.


Kirsikkapuiden kantayksilöt ovat kotoisin äitini isän, Aarne- Papan, kotitilalta Jurvasta. Herkullisia kuulasmarjoja, jonkun suuhun hapokkaita, mutta minusta juuri passelin makuisia.

tiistai 1. syyskuuta 2015

Mörkö


Kesällä kerran metsäretkellä luonnosuojelualueella vastaan tuli Mörkö.

Siellä se köllötteli auringonpaisteisessa metsässä, sammaleeseen hautautuneena, siestaa viettämässä.


Oikeastaan se ei ollut ollenkaan pelottava. Näytti melkein siltä kuin se olisi hymyillyt vähän.


Huh! Mihin elokuu juoksi?



Kylläpä aika on mennyt vauhdikkaasti! Elokuu meni niin etten tainnut käväistä blogistaniassa ollenkaan. Nyt on paljon kirittävää että saan aikataulun kiinni. Sopivasti olen flunssassa, joten olen suorastaan pakotettu lojumaan sohvalla. Mikäs sen parempaa puuhaa potilaalle olisikaan, kun käydä katsomassa mitä puutarhablogistaniassa on tapahtunut kuluneen kuukauden aikana. :)


Puutarhassa sato kypsyy. Olen kerännyt viinimarjoja, karviaisia ja kirsikoita, säilönyt kesää ja vitamiineja ja auringonpaistetta pulloihin. Kasvimaaltakin tulee satoa jonkun verran. Satokuulumisiin palaan tarkemmin myöhemmin.


Elokuuhun on mahtunut ihania hellepäiviä, sumuisia aamuja, sadetta ja ukkosta, revontulia ja kuutamoisia öitä.
Puutarha on täynnä kypsyvän kesän tuoksua ja värejä.



Elokuun puolivälin paikkeilla lapset lähtivät koulutielle. Pikkupuutarhuri käy jo viidettä luokkaa, ja pikkuapulainenkin on jo eskarilainen. Huimaa, miten vuodet vierivät!

Järjestin myös itseni tilanteesseen, johon en ollut ikinä kuvitellut joutuvani; matkustin Helsinkiin tyttäreni ja kummityttöni kanssa, ja osallistuin heidän ja 10 000 muun nuoren kanssa Tubecon - tapahtumaan. En ehkä ihan ollut kohderyhmää, ja tunsin itseni ajoittain aika vanhaksi, mutta oli kuitenkin hauska reissu tyttöjen kanssa. Tämä on sitä nykyaikaa.

Pikkueskarilaisemme täytti 6 vuotta elokuussa. Sympaattiset Minion- hahmot ovat se juttu tällä hetkellä.


Väkersin juhliin 50 minion piparia...


vanhempani toivat juhliin kimpun päivänsankarin nimikkoruusuja: Rosa rugosa: "Matias".


Kuluneen kesän aikana olen huomannut, että kamerani moottori, tai mikä lienee, vetelee viimeisiään. Talvella siihen on tiedossa jonkinlainen remontti.  Erityisesti makroputki kaipaa korjausta. Tuntuu etten enää saa kuvista niin tarkkoja kuin haluaisin.

Kameran remonttia odotellessa on ollut aikaa keskittyä johonkin oleellisempaan; olen ilmoittautunut vapaaehtoiseksi auttamaan maahan tulevia turvapaikanhakijoita. Meidän kuntaankin avataan mahdollisesti vastaanottokeskus nuorille turvapaikanhakijoille. Olen surullisena seurannut keskustelua joka asian ympärillä on pyörinyt. Hävettää meidän suomalaisten puolesta, että asenteet ovat monilla niin kovia. Ei ole kovin kauaa siitä kun meillä oli sota, ja silti moni on tämän unohtanut ja valmis kääntämään selkänsä, kun ihmiset hakeva apua todelliseen hätään. Tässä Ylen kolumnissa kerrotaan mielestäni oleelliset asiat siitä, miksi jokaisen pitäisi toivottaa turvapaikanhakijat tervetulleeksi. :)  Turvapaikanhakijat tarvitsevat talveksi lämmintä ylle, moni on tullut maahan yllään ainut omaisuutensa; kesävaatteet ja varvassandaalit.  Kenkiä ja vaatteita sekä muuta heille tarpeellista mutta itselle tarpeettomaksi käynyttä voi viedä esimerkiksi Suomen punaisen ristin keräyspisteisiin. TÄÄLLÄ on lisää tietoa siitä miten voi auttaa.


Sen pidemmittä palopuheitta, edellä tiivistetysti elokuun kuulumiset. Monen monta postausta odottaa edelleen varastossa. Mökkeilystä ja puutarhailusta, sadonkorjuusta ja kaikesta mahdollisesta muustakin on tulossa kuulumisia, nyt kun arki on hiljalleen alkanut rullaamaan. Aika vähän olen kameraa ulkoiluttanut, mutta jotakin kuvia sentään on varastossa odottamassa.


Voikaa mahdollisimman hyvin!