torstai 27. helmikuuta 2014

Unelmia


Kyllä se nyt vaan on niin, että kevät on tulossa. Sen  tietää siitä, että puutarhastelijan mieli täyttyy kukkaunelmista.


On hurjan kutkuttava ajatus, että voisi alkaa keräillä jotakin tiettyä kasvisukua. Vaikka pioneja tai kuunliljoja.


Tai akileijoja, kurjenpolvia, iiriksiä...






...esikoita, narsisseja, laukkoja, liljoja...


...vuokkoja, ritarinkannuksia, neilikoita, kellokukkia tai leimuja...


Tai puuvartisia; hortensioita, syreenejä, pihlajia....


...kärhöjä, pensasangervoja, omenapuita, ruusuja... Tavattoman paljon kasveja, joista löytyy monta lajiketta.


Tietenkään itsetarkoitus ei ole omistaa mahdollisimman paljon. Minusta oleellista on heittäytyminen. Sekä nöyryys ja ilo siitä, että on mahdollista ottaa hoiviinsa jotakin, jonka ihmeellisyyteen ei itsellä ole osaa eikä arpaa. Kasvit noudattavat omaa käsikirjoitustaan, ihmisen osaksi jää niiden hoitaminen, kauneuden vaaliminen.


 Pitäisi ehkä osata päättää, mitä tekisi mieli eniten...


Mutta oikeastaan päättäminen ei ole niin kovin tärkeää. Voihan myös valita vähän kaikkea. Ja joka kevät on uusi mahdollisuus haaveilla jostakin mitä puutarhassa ei vielä ole.


Tänä keväänä olen haaveillut tilaavani kärhöjä TÄÄLTÄ.
Kurjenpolvia ja kurjenmiekkoja TÄÄLTÄ.
ja erilaisia syreenejä ja hortensioita TÄÄLTÄ.

Voi olla etteivät kaikki haaveet toteudu. Mutta tärkeää on silti haaveilla.


tiistai 25. helmikuuta 2014

Tulppaaneja






Ostaessani muutamalla eurolla ison nipun tulppaaneja kevätkaipuuseen, pohdin tulppaanien aiheuttamaa maniaa muuutama vuosisata sitten.





Tulppaanit olivat sijoituskohde. Erikoisen tulppaanilajikkeen sipulista oltiin valmiita maksamaan mahdottomia hintoja.


Kaikki yhteiskuntaluokat varallisuudesta riippumatta olivat mukana tulppaanien ostamisessa ja myymisessä.




Minusta on hauska ajatus, että jo silloin tulppaanit olivat kaikkien ihmisten ilona. Niitä kasvoi yhtälailla köyhän torpparin kuin äveriään linnanherrankin pihassa.




En yhtään ihmettele, että kaikki ihastuivat tulppaaneihin. 
Suomalaiset puutarhurit ovat oivaltaneet jotakin olennaista tuodessaan tulppaanit markkinoille keskellä talvea. Tulppaanien ohi on vaikea kulkea kun ne nököttävät napakoissa nippuissaan kaupan heviosaston lähettyvillä. 

Varsinkin kun ulkona on aika vähän värejä tarjolla. Nautitaan nyt leikkotulppaaneista. Ihan pian ne kukkivat puutarhassa!


keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Syyskuvia


Koska tietokoneella ei ole viimekesästä kertovia kuvakansioita, täytyy yrittää repiä kaikki irti viime syksyn kuvista. ;) 

Esittelen nyt lähikuvan kera tämän pihamme alkuperäislajin ( = ollut täällä jo silloin kun muutimme). Vaalean roosan värinen syysasteri pitää minua joka syksy jännityksessä; ehtiikö se kukkia ennen lumen tuloa. Ja joka syksy se ehtii. Lokakuun alussa se aloittaa kukintansa, ja jatkaa usein isänpäivään saakka. Jatkaisi varmaan pidemmällekin, mutta yleensä marraskuussa sää jo vaihtuu talvisemmaksi, ja kukinta hiipuu pakkassen ja suojasään vaihteluun. Asterini on loistava syyskukkija, ja aurinkoisena syyspäivänä se kerää perhosia sankoin joukoin aterioimaan.


Viimevuonna hankin syyshohdekukkia kivikkoon. Pidän niistä hurjasti. Toivottavassti ne talvehtivat hyvin, ja ensisyksynäkin saadaan ihailla kuparinpunaista kukintaa.


Tummatulikukka on asettunut puutarhaani. Jossain yllättävässä paikassa saattaa nousta keltainen kukkavana muiden kukkien joukosta. Ja uusia taimia putkahtelee mistä milloinkin. Lehtiruusukkeet ovat mielestäni melkein kukintaakin kauniimpia. En raaski kitkeä niitä pois. Tässä kuvassa yksi lehtiruusuke on asettunut ketohärkin kainaloon. Näyttää somalta.


Joskus, tai minun puutarhani tapauksessa melko usein, tulee vastaan hauskoja yllätyksiä. Kasvit ikäänkuin ottavat vallan omiin käsiinsä. Puutarhastelijan tehtävä on sitten valita, salliako kasvien omapäisyys vai ei. Useimmiten olen sallivalla linjalla.
Ostin muutama vuosi sitten purppurakeijunkukkia kukkapataan kesäkukkien kumppaniksi. Ne talvehtivatkin kukkapadassa, ja toivat kesäkukkaistutuksiin väriä monena kesänä. Viimekesänä halusin kukkapataan vaihtelua, ja siirsin keijunkukat kivikkoon. Keväisistä orvokki-istutuksista oli jäänyt siemensatoa keijunkukkien juurelle varastoon. Padassa ei kkoskaan kesäisin ollut karanneita orvokin taimia, kun sitä niin ahkeraan myllättiin kukkien vaihdon aikaan, mutta kivikossa orvokit saivat kasvurauhan. Tässä tulos. Orvokki on erittäin tervetullut tulokas kivikkoon.



Toisaalla uudessa kukkamassa, jossa on kivikkoa syvempi multakerros, annoin Fiinan tehdä myyrätarkistuksen. Hän tekikin työnsä suurella tarmolla.  Ilmeisesti vaahteranlehtikerroksen alla liikkui jotain, sillä paikallaan olevaa koiraa en kuvaan saanut. Vaahteranlehdet ovat tervetullut talvisuoja kukkapenkin ihanuuksille.


Meidän Pihametsän puut ovat humpsahtaneet isoiksi puiksi. Ne istutettiin saviseen peltoon kymmenen vuotta sitten. Taimet olivat kymmensenttisiä metsänhoitoyhdistyksen taimia. Kuusia istutettiin rivistöön pellon pohjoisreunalle. On ollut hauska seurata, miten puutkit ovat omia persooniaan. Kuvassa otos neljästä vierekkäin kasvavasta kuusesta jotka on istutettu samankokoisina pikkutaimina samaan aikaan.



Vierailtuani Pikkuisessa puutarhassa , olen vakuuttunus siitä, että omasta kivikostani puuttuu vielä monta kasvia. Ja kyllähän sinnne niitä uusia kasveja tietysti vielä mahtuukin, kun kivikollani on kokoa vaatimattomat 10 x 8 metriä.  Kivikkoon tarvitaan ainakin helmipensas ja erilaisia neilikoita sekä kasvitieteellisiä tulppaaneja. Jalosyreenejä mahtunee muutama johonkin muualle puutarhaani...

Saa nähdä tuleeko kevät aikaisin, vai tuleeko vielä takatalvi. Maassa ei ole lunta nimeksikään, ja lämpötila keikkuu nollan tienoilla. Pihan tiaisetkin kuulostavat juttelevan jo keväisemmin.


perjantai 14. helmikuuta 2014

Herätys!



Nyt lienee jo korkea aika heräillä talvihorroksesta. Olen laiminlyönyt blogistaniaa monta kuukautta. Tänään vihdoin etsin käsiini kameran piuhan ja siirsin kuvat uudelle tietokoneelle. Kamerassa oli kuvia 398 kappaletta! Kuvia oli kertynyt vime lokakuulta asti. Jopas!
 Nyt täytyisi vielä opetella käyttämään tämän uuden tietokoneen kuvankäsittelysysteemejä. Ei sillä että niin kauheasti yleensä kuvia muokkaisin, mutta joskus on kiva vähän lisätä tai vähentää valoa tai napata kuvasta pois jotakin epäolennnaista.


Tänään hain maljakkoon ihan nuppuisia tulppaaneja, vaaleanpunaisia ja vaaleankeltaisia. Pikkuhiljaa mieleen hiipivät ajatukset tulevasta kesästä.
On ollut kummallinen talvi. hurjia pakkasia ja kunnon talvikeliä saatiin marraskuussa, ja sitten oli taas plussakeliä jouluun asti. Viikkoa ennen joulua viime kesänä istutetut sammaleimut kukkivat täyttä häkää uudessa kivikkomaassa. Saa nähdä kuinka ne hupsut selviävät talvesta.



Lumiukkokelejä on ollut mukavasti. Hiihtämistä ja pulkkamäkeä varten olisi lunta oltava vähän enemmän. Talven ensimmäinen lumiukko oli polvenkorkuinen, hatuksi sille löytyi pallohortensian kukinto.

Arki on huiskinut eteenpäin. Riemua pimeisiin iltoihin ovat tuoneet talomme uudet asukkaat, jotka nyt yhdeksän vuotias Pikkupuutarhuri sai joululahjaksi. Gerbiiliveljekset Manteli ja Pähkinä nakertavat tästä lähtien kaiken joutavan pahvin pesänsä pehmikkeeksi. On niitä veitikoita ihan hauska aikuisenkin katsella.



Neljävuotias Pikkuapulainen yllätti meidät tammikuussa oppimalla lukemaan. Oppimisen iloa on mahtava seurata, toisaalta on aikamoinen haaste selittää nelivuotiaalle arjessa eteen tulevia sanoja. Olen myös harkinnut laittavani lähikauppaan toiveen lööpittömästä kassasta.


Odottelen puutarhakärpäsen puraisua. Koska koittaa jälleen tahtojen taisto; tilatako kakenkarvaisia mukuloita postimyynnistä vai tyytyäkö lähirautakaupan kasvivalikoimaan? Mitä kesäkukkia tulee kukkalaatikoihin, ja mitä yrttejä kesän herkuttelut kaipaavat? Malttaako odottaa lämpimiä kylvösäitä vai täyttyvätkö ikkunalaudat kylvökokeiluista.  Joka vuosi päätän etten tilaa yhtään uusia siemeniä, kun varastossa pullistelee siemenpussukoita jo melkoinen joukko. Kuitenkin viimeistään maaliskuussa täytyy käydä katsomassa uutuuksia ja tarjouksia Korpikankaalta ja Exoticgardenilta. Ja onhan siellä nettikaupoissa siementenlisäksi niitä perennan juurakoitakin.... 

Puutarhastani puuttuu ainakin sinivaleunikko, kanadanhemlokki ja hevoskastanja, jos ihan taimimyymäläostoksia ajattelee...


Laitanpa loppuun vielä kuvan kivikkomaan etureunasta. Vinkkinä sinulle joka kaipaat aurinkoiseen paikkaan maanpeittokasvia. Leviämisen suhteen moni ei taida pärjätä ketohärkille. Kuvan alareunassa näkyy esimerkki. Paikalla oli kesäkuussa kolme pientä tainta noin 40 cm:n välein istutettuna, lokakuussa ne olivat jo kasvaneet toisiinsa kiinni. Ketohärkki on hopeahärkin vihreälehtinen serkku ja kotimainen luonnonkasvi. 




Oikein hyvää ystävänpäivää!

 Tässä kukkakimppu jonka pikkuapulainen keräsi viikkoa ennen lumen tuloa viime syksynä.