Uusi käynnistys

Syksyn mittaan olen kovasti pohtinut, että mahtaako puutarhabloginpito enää viedä mukanaan. Jotenkin vuodatuksen blogin kaikkien kuvien katoaminen oli aika iso takaisku. Samalla tavallaan katosi yksi päiväkirjan tapainen muistovyyhti niistä vuosista, kun pikkuapulainen syntyi, eli vauva-aikaansa ja kasvoi taaperoksi. Blogikuvissa oli niin paljon muistoja mukana, että niiden katoamisen merkityksen olen tajunnnut vasta hiljalleen. Vaikka kuvat ovatkin tietokoneella tallessa, se ei ole ihan sama asia kuin se että ne nivoutuivat blogissa tarinaan ja eletttyyn hetkiin puutarhassa. Tuntuu kuin blogikuvien mukana olisi kadonnut joku kipinä koko puutarhailutouhuunkin hetkeksi...

Kevät kurkistelee jo kuitenkin jostain lempeillä silmillään, ja katselee tämänkin puutarhurin heräämistä talviunestaan. Ensimmäiset siemenkuvastot ja vuoden ensimmäinen puutarhalehti kolahtivat postilaatikkoon jo heti vuoden ensimmäisinä arkipäivinä. Uskon että se intohimo ja kipinä ja puutarhahöperyys herää jälleen tänä keväänä. Se on lähes yhtä varmaa kuin se että kevät tulee. 

Tästä hiljalleen käynnistelen puutarhablogia.
Tuokoon tämä vuosi kaikkea hyvää ja ihmeitä ja ilon aiheita jokaiselle!

Pidot puutarhassa

Auringon lämmittävät säteet houkuttelivat pikkuiset lentäväiset aterioimaan. vaikka puutarhassa on perhosten suosimia syyskukkia; leimuja, punahattuja ja nauhuksia, ei mikään niistä tunnu pärjäävän tavalliselle ohdakkeelle. Ohdakepöheikössä oli menossa ihan kunnon juhlat valokuvaajan osuessa paikalle. Seuraava kuva on vähän epätarkka, mutta siitä saanee kuitenkin käsityksen perhospaljoudesta. Montako pihlajanmarjojen väristä perhosta löydät?

Vaikka tänne blogiin jo kiikutin aiemminkin nähtäväksi perhosten kuvia, en malttanut olla kuvaamatta niitä taas. 

Tällä kertaa vuorossa nokkosperhonen. Sekin on hurjan kaunis, kun sitä saa tarkastella rauhassa.

Auringossa neitoperhosen kaunis siipikuvio näkyy myös alta päin. Upea, ihana perhonen!

Iltapäivän lämmin sää houkutteli meidät sadonkorjuuseen Mummun ja Äijän luokse.

Kotiinviemisiksi saimme omenia, kasvimaakurkkuja, viinirypäleitä ja tomaatteja. Luksusherkkuja!

Sadonkorjuun jälkeen kuvasimme ohdakeperhosen ja kävimme katsomassa söpösiä vasikoita.

Sitten lapset laittoivat meille herkullista keittoa, "pöösiä". Liemi oli ollut makuuntumassa edellisviikosta lähtien, ja nyt oli aika lisätä siihen muut ainekset.

Kaikenlaista herkkua kerättiin puutarhasta keiton joukkoon.

 Lumoava tuoksu levisi puutarhaan, ja maistelutiimi odotti malttamattomana keiton valmistumista. Myös Tilta, joka on yksi Fiina- koiramme pennuista, osallistui pitoihin pitämällä huolen luuvarastostaan.

Lapset uurastivat koko iltapäivän. Ja vihdoin keitto alkoi olla valmista.

Maistuis varmaan sullekkin!

 Saimme myös jälkiruokaa. Valitettavasti valokuvaajalta loppui akku kamerasta kesken juhlien, ja kuvaan pääsi vain keskeneräinen versio jälkiruuasta; joukosta puuttuu vielä kultapallon ja tiikerililjojen maahan pudonneet kukan terälehdet..

Tuoksuu syksyltä

Aika tuntuu pysähtyneen puutarhassa. Ehkä tunne johtuu siitä että linnut ovat tämän kesän reviirilaulunsa laulaneet ja on ihan hiljaista. Kostealla säällä on lempeää, kun ei tuule. Silloin voi melkein kuulla kuinka toukat kiirehtävät talviunille. 

On taas aikaa vähän kiertää kameran kanssa pitkin puutarhaa. Ottaa talteen värejä ja tunnelmia. Kulunut kesä on ollut viileä ja sateinen. Sato on myöhässä tavanomaisesta, mutta toisaalta kun se kypsyy, se säilyy pitkään, ellei yöpakkaset ehdi ennen sadon kerääjää. Kukkamaasta löytyy loppukesän vahvoja värejä.

Ihana afrikkalainen kuningatar (African queen) availee hiljalleen nuppujaan viilenevään säähän.

Pikkuapulaisella on omaa pientä puuhaa samalla kun äiti kuvaa kukkasia. Oma sateenvarjo on tärkeä.

On ollut ihanaa viettää viimeisiä lämpimiä päiviä terassilla, joka viimein valmistui käyttökuntoon. Lapset oikaisevat mielellään terassin kautta takapihalle; kroksit jalkaan ja huis vain he säntäävät leikkeihin. Aikuiset saavat välillä jopa hiukan rentoutua silmälläpidon lomassa, kun on terassi jossa istuskella. Voi juoda kupin teetä ja lukea lehteä...

Tai vain ihailla maisemaa joka avautuu kylätien toisella puolella.

Ihanaa syyskuuta!

Joutomaan lahja puutarhurille

On se sentään hyvä, että en ole ollut liian ahkera puutarhassani. Kun puutarhan laitamilla on paljon nokkosia ja ohdakkeita, saa syksyisin nauttia perhosten väriloistosta. Nokkoset ruokkivat toukat ja kukkivat ohdakkeet aikuiset perhoset jotka tankkaavat talvihorrosta tai ehkä muuttomatkaa varten.  Joutomaa kiittää laiskaa - tai luvalla sanoen luonnonmukaista ja väsynyttä puutarhuria - siitä että pöheikkö saa olla paikollaan. Vatukosta kuuluu kuinka kerttuset ja hippiäiset ja muut ryteikön ihanat pikku laulutaiturit ilmoittavat reviireistään. Pihassa on paljon leppäkerttuja ja kukkakärpäsiä, montaa lajia päiväperhosia ja kaikenmaailman ötökkää ja mönkiäistä. Viime viikonloppuna, kun vietimme pikkuapulaisen kolmevuotispäiviä, näimme näiden kuvien neitoperhosten lisäksi sitruunaperhosen, amiraalin, suruvaipan, nokkosperhosen ja ohdakeperhosen. Kaikkia ei vain ehtinyt kamera tallentamaan.

Nämä kuvien neitoperhoset eivät pahastuneet vaikka kuvasin niitä ihan läheltä. Niitä oli toistakymmentä yksilöä herkuttelemassa ohdakkeen medellä, ja ne keskittyivät puuhaansa niin täysin ettei ohdakkeiden seassa toikkaroiva valikuvaajakaan saanut niitä häiriintymään.

Ohdakkeiden siemenhärsäkkeet on minusta jotenkin liikuttavia.

Lapselle ihme on piikikäs ja pörröinen ohdakkeen kukka...

Kärhöaika

Kärhöaika on puutarhassa parhaimmillaan.
Kokosin tähän vähän sikin sokin puutarhani kärhöjä, osa kuvista on edellisiltä vuosilta.
Yläkuvassa Jackmannii.
 Alhaalla lumikärhö, joka huiskentelee portin päällä korkeuksissa. SEn kasvutapa on roteva, se sopisi varmasti peittämään isompiakin säleiköitä.

Alla tämän kevään uusi ostos, jonka nimestä ei ole hajuakaan. Täytyy etsiä sen nimi jostain.. Se kasvaa kukkapenkissä ja tukeutuu akileijojen varsiin.

Walge daam.

Pähkylöitä.

Lumikärhö läheltä..

  Madame le Coultre, joka on tänäkin kesänä suikertelemassa ihan muualla kuin pitäisi; keskellä virpiangervo pöhelikköä, (sen pitäisi myös olla portissa jackmanniin seurana)

  Jackmannii on niin kertakaikkisen upea, vaikkei se saa muuta hoitoa kuin juttelua osakseen.

 Royal gardinal

Alionushka, kellokärhö

 Wazarskaja Nice. Kaksi peräkkäistä kuvaa, eri valaistus, aamu- ja iltaauringon säteet, sekä kukan ikä vaikuttavat hurjasti kukan väriin.

Pikkupuutarhurin kukkapenkissä kasvaa Pink fantasy

Tuohon sivuihin laitan vanhasta blogistani kärhötietopakettini, jonka joskus kirjoittelin puutarhakasvitiedon luennoilla.

Vähä jottain

 Tuntuu, että bloginpitäminen ei oikein tahdo sujua. Edellisen blogin hylkääminen ja kuvien yht´äkkinen katoaminen on saanut minut jotenkin kankeaksi. Ihankuin tapahtunut olisi jotenkin halvaannuttanut minut, en meinaa saada takaisin sitä intoa ja intohimoa, jota ennen tunsin kun löysin jotakin kuvaamisen arvoista ja kiikutin sitten sen kuvan tarinoineen blogiin teidän nähtäväksi. Olin niin tohkeissani kun sain näyttää teille, että nyt se kukkii, nyt on tapahtumassa puutarhassa jotakin ihanaa....

Kamerankin kanssa kuljeskelu on puutarhassa jotenkin päämäärätöntä...

Tiedän kyllä, että puutarhastelun intohimo, valokuvaaminen ja kaikesta ihastuttavasta kertominen täällä blogissa kytee minussa jossakin sisimmässä. Se paras vire vaatii kai vielä vähän aikaa jotta tuntisin tämän blogin niin tuttavalliseksi ja kotoisaksi kuin vanhan blogin.  Koko blogimaailmakin tuntuu jotenkin vieraammalta, ja kommentointikin tuntuu hullulta, kun en meinaa vielä muistaa uutta osoitettani, enkä ole sinut bloggerin ja google- minän kanssa...

 Minulla ei ole aikomustakaan jättää blogin pitoa. Eikä teitä ihania blogiystäviä. Kiitollisena ja nöyränä iloitsen teidän kärsivällisyydestänne ja lämpimistä tervehdyksistänne kommenttilaatikossa. Olen jo suunnittelemassa matkaa teidän kaikkien luo ihaniin puutarhablogeihinne.

Tänään kuvasin afrikkalaisen kuningattaren ja syysleimujen alkavan kukinnan ja leikkasin pois kuihtuneita päivänkakkaran varsia ison kasan.  Löysi kukkapenkistä heleän vaaleansinisen kärhön, jonka olin keväällä sinne istuttanut. Koitin kuvata perhosiakin. Kamerasta vain loppui akku, ja nyt se akku on ladattava täyteen ennenkuin saan uudet kuvat kamerasta koneelle. 

Puutarha ei onneksi piittaa siitä, jos puutarhastelija joskus uuvahtaa. Se jatkaa omaa villiä elämäänsä ja tekee oman halunsa mukaan. Vaikka puutarhastelija ei ehtisi kuin vilkaista paratiisiaan, kukat tekevät silti kaikkensa näyttääkseen mahdollisimman viehättäviltä.

No. Elämähän se on semmoista, ettei kaikki mene kuten Strömsöössä. Silti kukaan ei kiellä iloitsemasta. Uuvahtanutkin puutarhuri voi nauttia olostaan paahteisella nurmikolla. Katsella kuinka lapsilla on hauskaa hellepäivänä juosta vettä suihkivan sadettimen ohi.

Täältä tullaan! Hitaasti mutta varmasti...