Puutarhastelijan herätyshaaste

Jokohan olisi aika herätä talviunesta? Ainakin omalla kohdallani alkaa olla korkea aika. Olen ollut ihan liian kauan pois blogistaniasta.

Lähdenpä kevätkauden bloggaamiseen haastamalla teidät kaikki jotka haluatte osallistua Puutarhastelijan herästyshaasteeseen.
Sääntöjä on vain kaksi, ettei aloittaminen ole liian vaikeaa:
- Valitse kuvatiedostoistasi kaksi (tai useampi) viime kesän kansiota. Lataa kummastakin kansiosta blogiisi kuusi sattumanvaraista puutarha-aiheista kuvaa, ja kerro niistä jotakin. Eli yhteensä 12 kuvaa. Halutessasi voit linkittää kuviin liittyviin kesämuistoihin blogissasi.
- Tule kertomaan tänne minulle, kun postauksesi on valmis, niin tulen katsomaan. :)

Tässä minun kuvani, jotka ovatkin ihan "randomilla" valittu, kuten tyttäreni sanoisi.

  1. Aloitan kansiosta "Kesäkuu 3, 2015". Kuka muistaa nämä tulppaanit? Niiden saattelemana meillä alkoi viime kesän yksi ehdoton puutarhakohokohta, puutarhabloggaajien kesätapaaminen. Tapahtumaa pääsee muistelemaan TÄSTÄ.

2. Tämä kuva on samaiselta retkeltä. Mieli täyttyy lämpimistä muistoista, naurusta, puutarhanpuhumisesta, ystävistä, kiitollisuudesta..
Täytyykin muistaa laittaa viimekesänä isän ruusuista otettuja kuvia tänne blogiin. Kenellä olivat ruusun pistokkaat hengissä syksyllä? :)

3. Puutarhaystävältä (Tämä taisi olla Hernepensaskujanteelta?)  saatu huikean värinen kullero. Rakastan tuota lämmintä keltaoranssia sävyä. Itse en vois sen väriseen koskaan pukeutua vaaleankukertavan ihoni vuoksi, mutta puutarhaan toivotan kaikki tätä sävyä olevat kasvit tervetulleeksi.
Kaikkein rakkaimmat kasvit puutarhassani ovat ystäviltä saatuja.

4. Mökkipihan metsäluonto puhuttelee. Kuvassa metsätähti saniaisen kainalossa. Värit ja muodot ovat suorasukaisen lunnollisia ja vaatimattomia. Ne eivät kysy lupaa olemassaololleen, ne vain ovat, sulassa sovussa, kasvavat, kukkivat ja kuihtuvat puutarhurin käden koskematta.
On ihanaa, että mökkipuutarha on niin kovasti erilainen kuin kotipuutarha. Molemmille on sydämessäni paikka.
TÄÄLLÄ on lisää mökkeilystä.

5. Päivänkakkarakaketo odottaa. Tavanomaisesta poiketen päivänkakkarat kukkivat vasta heinäkuun puolivälin tienoilla - odotin kovasti etttä ne olisivat kukkineet blogitapaamisen aikaan, mutta kesä tuntui olevan kaksi, kolmekin viikkoa myöhässä edellisvuodesta, joka puolestaan oli poikkeuksellisen aikainen. Mitenkähän on, voiko enää sanoa säästä puhutttaessa, että "yleensä" on näin, tai sää poikkeaa "normaalista". Tuntuu että sää ei ole kuluneena vuonna ollut mitään muuta kuin poikkeavaa poikkeavan päälle. Säätiedotuksiinkaan ei enää voi luottaa, parempi kuin katsoo aamulla ikkunasta ulos, niin tietää, mikä sää on meneillään.

6. Onko suloisempaa hetkeä kuin juhannusyön tyyni hämäränhyssy?
TÄSTÄ pääset juhannusyön tunnelmiin.

7. Sitten vuorossa kansio "Heinäkuu 4, 2015".  Viimekesänä meillä oli pieni projekti nimeltä "portaiden kaiteiden maalaus." Siinä tuli SAMALLA tehtyä vähän muutakin, kun kerran hommiin ryhdyttiin...
Ainiin, tuo kukkiva kurjenpolvi on muistaakseni nimeltään Patricia, jalokurjenpolvi, joka kukkii kaksi ja puoli kuukautta yhteen menoon. Suosittelen! 

8. Kivikkotarha ja kukkaniitty elivät omaa elämäänsä isäntäväen huhkiessa pihanehostuspuuhissa. Voi miten värikylläisyys tekee sielulle ja mielelle hyvää. Ollaan siinä vaiheessa talvea, että uuden kesän unelmat alkavat saada mielen sopukoissa tilaa.

9. Esimerkiksi kurjenkelloja voisi kylvää lisää... täytyykin käydä kurkkimassa SIEMENPUTIIKISSA  vähän luonnonkukkien siemeniä...

10. Heinäkuu on pionien kuukausi. Kuvassa anopin puutarhasta saatu pioni, annoin sille nimen "Tytti Irmelin pioni", rakkaan anoppini muistoksi (oikeaa lajikenimeä ei ole tiedossa). Tulikukan kanssa ovat näköjään todenneet että näin toinen toistamme tukien selviämme kesän vaihtelevasta säästä parhaiten.

11. Isän ruusutarhan ruusut hehkuivat heinäkuussa. Tämä on luultavasti "Sointu" tai "Sävel", mutta saatan olla myös ihan täysin väärässä. Unohdan aina autuaasti kaikki ruusujen viehättävät nimet ruusuisen kamerakierroksen jälkeen, kun niitä ruusuja on niin monta, ja kaikki ovat niin suloisia. Eihän sillä muuten väliä ole, mutta olisi toisaalta hauskaa, jos ruusujen nimet tulisivat oikein edes tänne blogiin...

12. Viimekesänä satoi vettä. Paljon vettä. Sateen jälkeen ilma oli ihanan raikas, ja minulle henkiökohtaisesti viileähkö kesäsää sopii oikein hyvin. Kuvassa tarhatyräkki ja peurankello. Laitan tämän hieman suttuisen kuvan muistuttamaan siitä, että pitää viedä kameran makroputki huoltoon - viimekesänä sen tarkennustoiminto lakkasi toimimasta, ja käsivaralta tarkentaminen samalla kun pomppii kivien päällä kivikkomaassa ei aina ole se valokuvaamisen ja kuvien onnistumisen kannalta kaikkein optimaalisin vaihtoehto.

Noniin. Sinun vuorosi! :)

Kaunista tammikuun viimeistä viikkoa!

Hyvää tätä vuotta!

Tuokoon uusi vuosi tullessaan kaikkea mahdollista kaunista ja hyvää!
Riemullista uutta vuotta kaikille!

Hyvää itsenäisyyspäivää!

On arvokasta elää itsenäisessä maassa. Vaikka uutisissa kuuluu päivittäin uutisia hallituksen leikkauslistoista, ovat ne uutiset kuitenkin hyviä. Ne kertovat että meillä on vapailla vaaleilla valittu hallitus ja eduskunta. Muistutan itseäni olemaan kiitollinen siitä että saan asua Suomessa, jonka kotimaan uutiset koostuvat päivänpolitiikasta.

Jossain päin maailmaa uutiset kertovat vain pommeista; pommeista jotka putoavat milloin minkäkin joukon pudottamina naapurikaupunkiin, omaan kotikylään, sairaaloihin jne.. Jossain päin maailmaa ei ole yhteiskuntaa jossa pitää vapaita vaaleja, tai hallitusta jolla olisi jotakin leikattavaa. Ei ole väestötietojärjestelmää, syntymäpäiviä, sosiaaliturvaa, äitiyspakkausta, neuvolaa, kunnallista terveydenhoitoa, koulua, puhdasta vettä, ravitsevaa ruokaa, mielipiteen vapautta jne..
 
Mutta jotakin on; ihmisyys, toisen kunnioittaminen, auttamisen halu, ystävällisyys, hymy, hyvä kasvatus, tarve rakastaa ja olla rakastettu, taito pelata jalkapalloa...
 
Olemme kuitenkin kaikki samanarvoisia ja yhtä arvokkaita ihmisiä, vaikka elämä meillä ja muualla on antanut erilaiset lähtökohdat.
 
On etuoikeus osata kirjoittaa tämä teksti omalla äidinkielellä. 

Näitä asioita olen miettinyt viimeaikoina paljon, kun olen työssäni puhunut monen alaikäisen turvapaikanhakijan kanssa. Kummasti asioihin tulee suhteellisuuden tajua, kun Suomen politiikka- ja talousuutiset kuulostavat jonkun mielestä positiivisilta, koska sen jonkun kotimaassa uutistilan vie pommitukset ja levottomuudet, jotka ovat jatkuneet kymmeniä vuosia, tuhoten kaiken sen mitä me pidämme itsestään selvänä.

Suomessa on moni asia hyvin. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Kirsikoita

Tänä vuonna kirsikoita on tullut valtavasti.
Viime vuonna syyskesällä leikkasin meidän 13 vuotta vanhat kirsikkapuut poistamalla kaikki juurivesat ja oksiston sisään kasvavat oksat. Kevätkukinta osui tuulettomaan ajanjaksoon, ja pörriäisiä oli muutaman päivän ajan paljon liikkeellä.
Jotain hyötyä leikkaamisesta on ilmiselvästi ollut, sillä kukinta on ollut runsasta monena vuotena, mutta satoa ei kuitenkaan ole tullut aiemmin muutamaa kourallista enempää.

Nyt kirsikoita oli niin paljon, ettei niitä enää tullut hyödynnettyä kaikkia sinältään popsimiseen. Oksat notkuivat isoja kauniita marjoja. Näytti niin henolta, että melkein en olisi raaskinut kerätä niitä pois.

Rastaat kuitenkin vaanivat pihan ympärillä suurina parvina, joten jos mieli jotain saada itselle talteen, oli puuhaan ryhdyttävä.
Keitin pari maijallista upean punaista mehua.

Kirsikoiden kivien poistaminen eli reksaaminen on työlästä ilman hommaan tarkoitettua aparaattia. Löysin netin syövereistä vinkin, että kivet saa pois taivutetun klemmarin avulla. Kätevästi se kävi, mutta oli aika hidasta ja sotkuista puuhaa.

Osan reksatuista kirsikoista soseutin sellaisenaan pakastimeen.

Osan keittelin hilloksi mustikoiden kanssa. Hillosta tuli sen luokan herkkua, että säästän sen jouluksi juustojen kanssa tarjottavaksi.

Kirsikkapuiden kantayksilöt ovat kotoisin äitini isän, Aarne- Papan, kotitilalta Jurvasta. Herkullisia kuulasmarjoja, jonkun suuhun hapokkaita, mutta minusta juuri passelin makuisia.

Mörkö

Kesällä kerran metsäretkellä luonnosuojelualueella vastaan tuli Mörkö.

Siellä se köllötteli auringonpaisteisessa metsässä, sammaleeseen hautautuneena, siestaa viettämässä.

Oikeastaan se ei ollut ollenkaan pelottava. Näytti melkein siltä kuin se olisi hymyillyt vähän.

Huh! Mihin elokuu juoksi?

Kylläpä aika on mennyt vauhdikkaasti! Elokuu meni niin etten tainnut käväistä blogistaniassa ollenkaan. Nyt on paljon kirittävää että saan aikataulun kiinni. Sopivasti olen flunssassa, joten olen suorastaan pakotettu lojumaan sohvalla. Mikäs sen parempaa puuhaa potilaalle olisikaan, kun käydä katsomassa mitä puutarhablogistaniassa on tapahtunut kuluneen kuukauden aikana. :)

Puutarhassa sato kypsyy. Olen kerännyt viinimarjoja, karviaisia ja kirsikoita, säilönyt kesää ja vitamiineja ja auringonpaistetta pulloihin. Kasvimaaltakin tulee satoa jonkun verran. Satokuulumisiin palaan tarkemmin myöhemmin.

Elokuuhun on mahtunut ihania hellepäiviä, sumuisia aamuja, sadetta ja ukkosta, revontulia ja kuutamoisia öitä.
Puutarha on täynnä kypsyvän kesän tuoksua ja värejä.

Elokuun puolivälin paikkeilla lapset lähtivät koulutielle. Pikkupuutarhuri käy jo viidettä luokkaa, ja pikkuapulainenkin on jo eskarilainen. Huimaa, miten vuodet vierivät!

Järjestin myös itseni tilanteesseen, johon en ollut ikinä kuvitellut joutuvani; matkustin Helsinkiin tyttäreni ja kummityttöni kanssa, ja osallistuin heidän ja 10 000 muun nuoren kanssa Tubecon - tapahtumaan. En ehkä ihan ollut kohderyhmää, ja tunsin itseni ajoittain aika vanhaksi, mutta oli kuitenkin hauska reissu tyttöjen kanssa. Tämä on sitä nykyaikaa.

Pikkueskarilaisemme täytti 6 vuotta elokuussa. Sympaattiset Minion- hahmot ovat se juttu tällä hetkellä.

Väkersin juhliin 50 minion piparia...

vanhempani toivat juhliin kimpun päivänsankarin nimikkoruusuja: Rosa rugosa: "Matias".

Kuluneen kesän aikana olen huomannut, että kamerani moottori, tai mikä lienee, vetelee viimeisiään. Talvella siihen on tiedossa jonkinlainen remontti.  Erityisesti makroputki kaipaa korjausta. Tuntuu etten enää saa kuvista niin tarkkoja kuin haluaisin.

Kameran remonttia odotellessa on ollut aikaa keskittyä johonkin oleellisempaan; olen ilmoittautunut vapaaehtoiseksi auttamaan maahan tulevia turvapaikanhakijoita. Meidän kuntaankin avataan mahdollisesti vastaanottokeskus nuorille turvapaikanhakijoille. Olen surullisena seurannut keskustelua joka asian ympärillä on pyörinyt. Hävettää meidän suomalaisten puolesta, että asenteet ovat monilla niin kovia. Ei ole kovin kauaa siitä kun meillä oli sota, ja silti moni on tämän unohtanut ja valmis kääntämään selkänsä, kun ihmiset hakeva apua todelliseen hätään. Tässä Ylen kolumnissa kerrotaan mielestäni oleelliset asiat siitä, miksi jokaisen pitäisi toivottaa turvapaikanhakijat tervetulleeksi. :)  Turvapaikanhakijat tarvitsevat talveksi lämmintä ylle, moni on tullut maahan yllään ainut omaisuutensa; kesävaatteet ja varvassandaalit.  Kenkiä ja vaatteita sekä muuta heille tarpeellista mutta itselle tarpeettomaksi käynyttä voi viedä esimerkiksi Suomen punaisen ristin keräyspisteisiin. TÄÄLLÄ on lisää tietoa siitä miten voi auttaa.

Sen pidemmittä palopuheitta, edellä tiivistetysti elokuun kuulumiset. Monen monta postausta odottaa edelleen varastossa. Mökkeilystä ja puutarhailusta, sadonkorjuusta ja kaikesta mahdollisesta muustakin on tulossa kuulumisia, nyt kun arki on hiljalleen alkanut rullaamaan. Aika vähän olen kameraa ulkoiluttanut, mutta jotakin kuvia sentään on varastossa odottamassa.

Voikaa mahdollisimman hyvin!

Kun meillä portaan kaiteet maalattiin

Käykö teillä koskaan niin, että kun aloitetaan viattomalta kuulostava pikkuprojekti, saadaan kuukauden päästä huomata että siinä SAMALLA tehtiin vähän muutakin?

Tästä pitäisi oikeastaan tehdä jokin geometrinen kaavio, joka kuvastaisi sitä että ENNEN kuin päästään tekemään sitä viatonta pikkuasiaa, tarvitsee oikeastaan tehdä tämä ja tämä asia, ja jotta se viaton pikkuasia saataisiin valmiiksi, tarvitaan LISÄKSI vähän sitä ja tätä työtä. Ja jotta lopputulos näyttäisi hyvältä, voisi siinä SAMALLA tehdä muutkin roikkuvat hommat valmiiksi.

Oli nimittäin niin, että monena kesänä ulkoportaiden kaiteiden maalaus jäi tekemättä, koska
1. Portaat tulivat alunperinkin tehdyksi kirvesmiehen toimesta hieman huonommin kuin olisi pitänyt muun elämän painaessa päälle.
2. Routa oli lisäksi keikutellut kaiteita ja portaita niin, että kaikki oli vinossa ja
3. Portaiden nousuosuus oli yläosaa kapeampi, jonka totesimme ajan mittaan epäkäytännöliseksi, kun sisälle piti kuljettaa esimerkiksi kodinkoneita tai huonekaluja.

Niinpä portaiden kaiteiden maalaus aloitettiin siitä, että kaikki kaiteet purettiin, routaeristyksiä jatkettiin pidemmälle, ja rakennettiin uudet kaiteet ja portaat. Vanhasta rakennelmasta jäi jäljelle vain portaideen ylätasanne.
Sitten päästiin lopulta maalaamaan.
Ja portaista tulikin tosi hienot. Nyt kelpaa tulla sisään.

 Routaeristysten  kaivaminen  aiheutti tietysti melkoisen kaivannon pihamaalle, ja tarvittiin uutta maa-ainesta pintaa kaunistamaan. Niinpä pihaan päätettiin samalla tilata suodatinkangasta ja koko kasettikuormallinen soramursketta, ja päällystää samalla pihatie uudestaan, sitäkin kun oli suunniteltu jo useampi vuosi.

Kun hiekkakuorma tuli, tuli siinä samalla tietysti siistittyä kaikki kukkamaiden reunustat. Ja kuinka ollakkaan, mieleeni juolahti, että etupihan valmiiksi saamiseksi pitäisi myös tehdä viimein kivikkomaan laajennus. Tästä voitte nähdä todisteita oikealla, jossa näkyy katekangasta ja musta saavi. Kukkamaan uuteen osaan palaan myöhemmin, jahka se valmistuu kokonaan.

Kivikkomaan reunassa oli hankalahoitoinen nurmikkokaistale, jossa ohdake ja voikukat kasvoivat mielellään. Nyt näyttää seesteisemmältä.

Esiin tuli myös ulkorakennus, jota kuitenkaan emme alkaneet samalla kunnostamaan, joskin suunnittelimme jo kovasti millainen siitä tulisi. Vähän ulkorakennus näyttää jotenkin reppanalta uuden soran taustalla, ja mutta sen sisustaratkaisut vaativat niin suurta remonttia, ettei ulkoehostuksestakaan selviä pelkällä ulkomaalauksella,vaan tarvitaan järeämpiä ratkaisuita. Projektit eivät siis ihan heti lopu meidän pihasta.

 Samalla kun soraa levitettiin, tuli kaivettua esille heinän seasta myös kuistin vieressä oleva meidän pihan ainut varjoistutus, joka vihdoin pääsee oikeuksiinsa kunnolla. Siinä kasvaa sormivaleangeroa, kotkansiipisaniaista, pallohortensiaa, kuunliljoja, jalopähkämöitä (jotka siirrän muualle) ja maanpeittokasvina tuoksumataraa. Etureunaan istutan muutaman kuunliljan lisää jalopähkämön tilalle.

Työn tiimellyksesssä ihailin aina välillä siemenestä kylväytyneitä kurjenkelloja pihatien viereisellä niityllä.

Valmista saatiin, ja lomaillakin ehdittiin. Palaan muihin lomatunnelmiin myöhemmin. Palaan myös Suvikummun marjan haasteeseen, kunhan saan postaussuman purettua. Loman ajalta on monta postausta varastossa odottamassa. :)

Mukavaa keskiviikkoa!