Kuu kiurusta kesään...

Vähän viime vuoden toistoa, mutta joka vuosi kiurut ilahduttavat kun niiden laulun kuulee ensimmäisen kerran. Niiden laulu on niin elämän ihmettä täynnä. Pellon yllä kieppuvat omaan uniikkiin tyyliinsä myös töyhtöhyypät. Kummallista että ne vuosi vuoden perään tekevät pesänsä pellolle, vaikka traktorit rynnistävät saamoille pelloille silloin kun poikaset ovat juuri ja juuri sen ikäisiä että osaavat kipittää karkuun.
Laulujoutsenet ovat myös kerääntyneet pellon notkelmaan. Niiden kokoontumismeininki alkoi pääsiäisen pyhinä muutamasta kymmenestä. Nyt niitä on jo varmasti sata ellei enemmän. Täydet sympatiat parvea lähinnä olevalle naapurille; lintujoukko on meiltä noin puolen kilometrin päässä, ja silti niiden kälkätys alkaa kuulua hirsiseinien sisäpuolelle heti auringon nousun jälkeen. Voin vain kuvitella millainen mekkala kuuluu muutaman kymmenen metrin päässä joutsenparvesta asuvien naapurien luo. Tämä joutsenkuva on viimevuodelta.

Tänään on ollut ihanan lempeä kevätpäivä. Ilma on sateen jäljiltä kostea ja tyyni. On puuhattu ulkona koko päivä, haravoitu ja siivoiltu nurkkia, ja rakennettu viikon kuluttua meille muuttavalle hauvavauva Huugolle juoksutarhaa...
Lunta ei ole oikeastaan enää kuin aurauskasoissa, vaikka aprillipäivän aamuna näytti siltä että talvi tulee uudelleen ihan toden teolla, kun koko aamupäivän satoi nenäliinan kokoisia lumihiutaleita. Se taisi kuitenkin olla paikallinen aprillipila, sillä iltapäivällä aurinko teki parastaan, ja sulatti lumet matkoihinsa.

Puutarha nukkuu vielä. Kevään hräämistä odotellessa täytyy nauttia sisäkukkasista.

Ihan kohta maasta ponnistavat ensimmmäiset lumikellot. Ihanaa!

Oikein hyvää kevättä rakkaat ystävät!

Arkiruuhka

Ruuhkavuodet- mikä osuva nimitys! Ihan tavallinen hyvä arki on täynnä ohjelmaa ruuhkaksi asti - töitä, lasten harrastuksia, koulupalavereja, tekstiviestejä koulutakseille, mökkiprojektia, sisustusprojektia, koiraprojektia, kaupassa käyntiä, hammaslääkäritarkastuksia; lojumista, saunomista ja lautapelejä viikonloppuisin. Arki on onnellista ja hyvää, mutta niin kovin ruuhkaista.

Kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, kameran tehot eivät enää tahdo riittää oikein mihinkään. Sain vihdoin toimeksi viedä kameran makroputken huoltoarviointiin. Saa nähdä. Sanovat, että usein korjaaminen tulee kalliimmaksi kuin uuden hankkiminen. Ihan hullua, että ollaan menossa tällaiseen suuntaan, että vanhaa hyvää laitetta ei enää kannata korjata, koska työ on mukamas niin kallista. Luulisi järjestelmäkameran osien olevan niin kovaa tekoa, että ne kannattaisi korjata. Mutta kun olen itse auttamattoman uuno kamerani tekniikkaan liittyvissä asioissa, joudun luottamaan siihen, mitä toiset sanovat.

Kameran ollessa huollossa, ei blogiin ole kertynyt juurikaan kuvia. Viimekesän kuvista olen kyllä ajatellut vielä muutaman postauksen tehdä, jos aikaa löytyy jostakin. Seuraavassa esittelen kuitenkin muutaman kuvaotoksen meidän perheen tulevan kevään projekteista, jotta saatte jonkinlaisen käsityksen siitä, mihin se aika ja energia menee juuri nyt.Kuvien huonosta tarkkuudesta huolimatta niistä saanee käsityksen meneillään olevasta asiasta.

Mökkitontilla on kuluvan talven aikana tapahtunut aika paljon. Sinne on kohonnut uusi mökki, joka istuikin metrsärinteeseen mukavasti ilman että tarvitsi kaataa kovin paljon puita.

Haaveilemme että mökillä voisi viettää aikaa myös talvella, ja että jokainen saisi mökillä myös tarvitsemansa mittaiset yöunet:
Vanhassa mökissä nukumme koko perhe samassa pienesssä huoneessa sivusta vedettävissä vuodesohvissa, jotka aina päiväksi kasataan uudelleen sängyistä sohviksi, koska levitettyinä vuodesohvat vievvät leijonan osan koko huoneen liikkumapinta- alasta. Illalla ei voi juurikaan kukkua pitkään muiden siitä häiriintymättä. Aamuisin kuopus herää säännölliseen tyyliinsä seitsemän jälkeen, jolloin aamupalan laittamisen ääniin viimeistään herää sikeäunisinkin perheen jäsen. Uudessa mökissä kaikki saavat nauttia lomaunistaan siinä aikataulussa kuin itsestä tuntuu hyvältä.
Iloitsemme myös ajatuksesta, että meidän on uuden mökin myötä mahdollista majoittaa perheen eläkeläisjäsenet yöksi hyviin ja rauhallisiin sänkyihin, eikä heidän ole pakko lähteä reilun tunnin mittaiselle kotimatkalle yötä vasten.
Vanhan 60- luvun mökin lämpöeristys ei ole todennäköisesti alunperinkään ollut kovin kummoinen, joten talvella kauniista mökkimaisemasta ja ihanasta hiljaisesta luonnosta on päästy nauttimaan vain lyhyillä päivän piipahduskäynneillä. Uudessa mökissä tarkenee yöpyä talvellakin.

Mökkiprojektissakin olisi toki riittävästi odottamisen riemua, mutta muutakin hauskaa on tulossa:
Meille muuttaa hauvavauva nimeltään Huugo huhtikuun toisella viikolla. Fiina saa seuraa, ja perheen isäntä saa siitä apulaisen lintumetsälle. Kuvassa Huugo on kaksiviikkoinen.

Huugo on pohjanpystykorvauros. Sen syntymäkoti on Joutsenvaaran kenneli; tässä emonsa Joutsenvaaran Safran esittelee ylpeänä pentuettaan. Huugo on kuvassa emon ja toisen tyttöpennun välissä. (Toinen tyttöpentu on emon takana).

Tällaista meillä.
Kevät on jo ihan tuloillaan. Aurinko paistaa ihanan lämpöisesti ja ilmassa on kevään tuoksu ja ääniä. Joka päivä pihan yli lentää joutsenpariskuntia tutulle kevätsoidinpaikalleen naapurin pellon notkelmaan. Tali- ja sinitintit ovat pesäntekopuuhissa pihametsässä, ja tontille näyttää kotiutuneen myös käpytikka - ilmeisesti pihametsän puut ovat jos sillekin riittävän suuria.
Pääsiäinen on parin viikon kuluttua, ja sitten ihan pian on huhtikuu.
Ihan pian pistävät ensimmäiset krookuksen piipat maasta! Tästäkin pitkän tuntuisesta talvesta ollaan taas selvitty!
Voikaa hyvin!

Helmikuun helmiä

En tiedä, mitä kuukausien nimien keksijä on ajatellut nimetessään helmikuun juuri helmikuuksi, mutta minusta ainakin tuntuu, että helmikuusta löytyy paljon helmiä, pieniä aarteita.

Päivät pitenevät, aurinko paistaa, ihan vanhaan kunnon helmikuiseen tyyliin. Aurinko ja lempeä talvisää houkuttelee ulkoilemaan ja tuulettamaan talven pölyttämiä aivoja koko perheen voimin. Ihanaa kun on valoisaa!

Fiina on aina lähdössä mukaan. Ihan sama minne, kunhan mennään.

 

Fiina on vanhemmiten saanut hieman tottelevaisuuskoulutusta, ja se pääsee kauempana pellolla kuljeskelemaan vapaana. Sitä on kuitenkin pidettävä silmällä eritavalla kuin muun rotuisia koiria. Metsäverinen koira on metsäverinen koira, vaikka olisi muuten kuinka tottelevainen - vainun saatuaan se lähtee jäljestämään, ja noudattamaan viettiä, joka sillä on verissä.

Asumme keskellä peltoaukeata. Lähtipä talolta mihin suuntaan tahansa, vastassa on ensin peltoa, sitten vasta naapureita.

  Pellolla on Fiinalle mitä parhaat apajat. Puutarhan lisäksi myyriä löytyy myös pellolta.

 Kun Fiina saa vainun myyrästä, sen häntä heiluu ihan eri tavalla, ja koko koira on kokonaisvaltaisesti mukana jahdissa. Fiina on myyräkoira, jaloa maatiaiskoirien sukua. Geenejä löytyy haukkuvista suomalaisista pystykorvaroduista ja suomenlapinkoirasta, mahdollisesti myös laikasta ja norjanharmaasta hirvikoirasta. On ilo katsella koiraa, joka työskentelee täydestä sydämestään toteuttaeessaan sitä, mihin veri sitä vetää.

Fiinan isännät ja emännät nautiskelevat myös ulkoilmasta. Kevättalven sää tekee hyvää. Yksi haluaisi välillä istahtaa valokuvaamaan jotakin talventörröttäjää.
Silloin Fiina tulee syliin.

"Voisitko vähän rapsuttaa?" - se vaatii tassulla taputtelemalla.

Jos rapsuttava käsi herpaantuu, se vaatii tassuttelemalla lisää rapsutuksia. Semmoinen se on. Vanha rontti, hieman hupsu mutta hirmuisen fiksu ainakin välillä.

Aika tulla takaisin kotiin.

Pihan vanhoissa koivuissa on voimaa.

Valon ja varjon leikki talventörröttäjissä  ja puiden oksissa on vähäeleisen kaunista.

Yhtenä aamuna töihin lähtiessä sain täydellisen kevätherätyksen. Talveksi viileään ulkoeteiseen ottamani blogiystäviltä saatu ruusumanteli oli alkanut salaa kukkimaan.

Epätodellisen kaunista!

Samana päivänä kotiin tullessa auringin lasku oli värjännyt koko peltomaiseman.

Kevättalvi on mieluisaa aikaa. Ihan pian on maaliskuu. Se on jo kevätkuukausi. Se tarkoittaa, että ihan pian annan itselleni luvan mennä puutarhamyymälän siemenpussihyllyjen luokse hieman hypistelemään ja haaveilemaan tulevasta kesästä...

Kaunista helmi- maaliskuun vaihdetta!

Suunnitelmia ja toteutuksia

Ihan ensin kiitos kaikille herättelyhaasteeseen vastanneille vielä tätäkin kautta! On ollut ihanaa palata kesäisiin hetkiin teidän kanssanne!
Uusi puutarhasteluvuosi on tuonut minunkin blogiini paljon uusia tuttavuuksia. Lämpimästi tervetuloa Paratiisinpalaseen!
(Aivan kaikkiin blogeihin en ole vielä ennättänyt puumerkkiäni ja kommenttiani jättää, mutta ihastelemassa olen käynyt kuitenkin. Kaikki uudet ja vanhat blogit ovat minulla muistissa, jotta voin palata niihin myös uudelleen. Blogilista tuossa sivupalkissa täydentyy sitten myös pikkuhiljaa. )

Minkäslaisia suunnitelmia teillä on tulevalle kasvukaudelle?
Itse en ole ehtinyt juurikaan vielä tulevaa kesää miettiä. Viimekesän kokeiluista muutamat olivat kuitenkin sen verran onnistuneita, että niistä aion tehdä perinteen ensikesäksikin.

Ensimmmäistä kertaa kasvatin itse siemenestä terassikukkia. Tilasin myös kukkien pikkupistokastaimina mm. ruusuliisaa. Kokeilin keijunmekon siemenkasvatusta ensimmmäistä kertaa. Itäminen ja kasvuunlähtö oli aika hidasta, mutta alkuun päästyään taimi teki uusia versoja ja kukkia syyskylmille asti. Harmikseni unohdin amppelin ulos kovaksi pakkasyöksi, eikä keijunmekko säästynyt. Alunperin oli tarkoitus ottaa se sisälle talvetettavaksi. Uusi yritys tänä vuonna.

Lapset kasvattivat myös kesäkukkia, 11 vuotias keskittyi pelakuihin, ja 6- vuotias betunioihin (ensimmäinen kuva). Terassilla oli viimekesänä vaaleanpunainen meininki.

Mansikat olemme perinteisesti hakeneet oman kylän mansikkatilalta. Viimekesän hankinta oli hyötykasvikuivuri, jonka hankkimista olin suunnitellut jo useamman vuoden.

Kesän makua tiivistetyssä muodossa- mansikat menivät tosi pieneksi ja littanaksi. Neljä tuollaista kuivatustasollista mahtuu litran purkkiin. Kuivatin myös yrttejä, omenaa, sieniä, vadelmia, mustikoita ja kirsikoita. Kaikki marjat suhtautuivat kuivatukseen hieman eri tavoin, vaikka maku niisä olis kaikissa hyvä kuivattunakin; Mustikoista tuli niin pieniä, halkaisijaltaan noin kahden millin mittaisia, että niille piti nikkaroida leivinppaperista kuivatusalusta, etteivät ne olisi pudonneet kuivurin pohjalle. Kirsikoista tuli kuivattamalla vielä entistäkin happamempia; vadelmat puolestaan pitivät muotonsa ja kokonsa, eivätkä kutistuneet yhtään, mutta niistä tuli harmaita. Omenat ja suppilovahverot pitävät hyvin muotonsa ja makunsa kutistumisestaan huolimatta. Yrtit kuivuivat silputtaviksi maustepurkkeihin kuin ajatus muutamassa tuokiossa. Suppilovahveroita on helppo käyttää ruokiin joko murustelemalla kuivatun sienen suoraan ruokaan, tai liottamalla sieniä puolisen tuntia vedessä ennen ruuaksi valmistamista.
Ensivuonna kokeilen myös musta- ja punaherukoiden kuivattamista, sekä tietysti nokkoset kuuluvat itseoikeutettuna listalle.

Marjasadosta mustaherukat päätyivät mehuksi tai perattuina sinällään pakastimeen. Ne ovat sokeroituna oiva lisuke erilaisten liharuokien kanssa.

Parempaa ei taida ollakaan, kun kesän ensimmäisistä mustikoista tehty mustikkapiirakka.

Kasvimaalla en ehtinyt viettää aikaa niin paljon kuin olisin halunnut, mutta jotain satoa sieltä kuitenkin tuli kylmästä kesästä huolimatta.
Olen hurahtanut erivärisiin ja - mallisiin lajikkeisiin erilaisista hyötykasveista. Viimekesänä kokeilin erivärisiä porkkanoita, (multausta täytyy näemmä vähän tehostaa ensikesänä, sen verran paljon porkkanoissa on vihreää. ) Kuvassa vasemmalta valkoisia, keltaisia, punaisia ja oransseja porkkanoita. Violettejakin kokeilin, mutta ne kasvoivat kituliaasti ja itivät heikohosti, siemenpussi kun löytyi yllättäen siemenkätöstäni, ja siemenet olivat aika monta vuotta sitten hankittuja.

Sipuleitakin löysin erilaisia istukkaita; Hopeasipuli, keltasipuli, punasipuli, salottisipuli...

Toistaiseksi olen onnistunut kiertämään kaukaa kauppojen siemenhyllyt ja netin siemenputiikit, mutta voi olla, että kohta on ihan pakko käydä vilkuilemassa tarjontaa ja tehdä "muutamia" hankintoja. Keijunmekko ainakin pitäisi saada pian alulle, nyt alkaa olla valoakin jo riittävästi taimikasvatukseen.

Ihanaista kasvukauden suunnittelua!

Alakuvan kirsikkasadosta on lisää täällä.

Puutarhastelijan herätyshaaste

Jokohan olisi aika herätä talviunesta? Ainakin omalla kohdallani alkaa olla korkea aika. Olen ollut ihan liian kauan pois blogistaniasta.

Lähdenpä kevätkauden bloggaamiseen haastamalla teidät kaikki jotka haluatte osallistua Puutarhastelijan herästyshaasteeseen.
Sääntöjä on vain kaksi, ettei aloittaminen ole liian vaikeaa:
- Valitse kuvatiedostoistasi kaksi (tai useampi) viime kesän kansiota. Lataa kummastakin kansiosta blogiisi kuusi sattumanvaraista puutarha-aiheista kuvaa, ja kerro niistä jotakin. Eli yhteensä 12 kuvaa. Halutessasi voit linkittää kuviin liittyviin kesämuistoihin blogissasi.
- Tule kertomaan tänne minulle, kun postauksesi on valmis, niin tulen katsomaan. :)

Tässä minun kuvani, jotka ovatkin ihan "randomilla" valittu, kuten tyttäreni sanoisi.

  1. Aloitan kansiosta "Kesäkuu 3, 2015". Kuka muistaa nämä tulppaanit? Niiden saattelemana meillä alkoi viime kesän yksi ehdoton puutarhakohokohta, puutarhabloggaajien kesätapaaminen. Tapahtumaa pääsee muistelemaan TÄSTÄ.

2. Tämä kuva on samaiselta retkeltä. Mieli täyttyy lämpimistä muistoista, naurusta, puutarhanpuhumisesta, ystävistä, kiitollisuudesta..
Täytyykin muistaa laittaa viimekesänä isän ruusuista otettuja kuvia tänne blogiin. Kenellä olivat ruusun pistokkaat hengissä syksyllä? :)

3. Puutarhaystävältä (Tämä taisi olla Hernepensaskujanteelta?)  saatu huikean värinen kullero. Rakastan tuota lämmintä keltaoranssia sävyä. Itse en vois sen väriseen koskaan pukeutua vaaleankukertavan ihoni vuoksi, mutta puutarhaan toivotan kaikki tätä sävyä olevat kasvit tervetulleeksi.
Kaikkein rakkaimmat kasvit puutarhassani ovat ystäviltä saatuja.

4. Mökkipihan metsäluonto puhuttelee. Kuvassa metsätähti saniaisen kainalossa. Värit ja muodot ovat suorasukaisen lunnollisia ja vaatimattomia. Ne eivät kysy lupaa olemassaololleen, ne vain ovat, sulassa sovussa, kasvavat, kukkivat ja kuihtuvat puutarhurin käden koskematta.
On ihanaa, että mökkipuutarha on niin kovasti erilainen kuin kotipuutarha. Molemmille on sydämessäni paikka.
TÄÄLLÄ on lisää mökkeilystä.

5. Päivänkakkarakaketo odottaa. Tavanomaisesta poiketen päivänkakkarat kukkivat vasta heinäkuun puolivälin tienoilla - odotin kovasti etttä ne olisivat kukkineet blogitapaamisen aikaan, mutta kesä tuntui olevan kaksi, kolmekin viikkoa myöhässä edellisvuodesta, joka puolestaan oli poikkeuksellisen aikainen. Mitenkähän on, voiko enää sanoa säästä puhutttaessa, että "yleensä" on näin, tai sää poikkeaa "normaalista". Tuntuu että sää ei ole kuluneena vuonna ollut mitään muuta kuin poikkeavaa poikkeavan päälle. Säätiedotuksiinkaan ei enää voi luottaa, parempi kuin katsoo aamulla ikkunasta ulos, niin tietää, mikä sää on meneillään.

6. Onko suloisempaa hetkeä kuin juhannusyön tyyni hämäränhyssy?
TÄSTÄ pääset juhannusyön tunnelmiin.

7. Sitten vuorossa kansio "Heinäkuu 4, 2015".  Viimekesänä meillä oli pieni projekti nimeltä "portaiden kaiteiden maalaus." Siinä tuli SAMALLA tehtyä vähän muutakin, kun kerran hommiin ryhdyttiin...
Ainiin, tuo kukkiva kurjenpolvi on muistaakseni nimeltään Patricia, jalokurjenpolvi, joka kukkii kaksi ja puoli kuukautta yhteen menoon. Suosittelen! 

8. Kivikkotarha ja kukkaniitty elivät omaa elämäänsä isäntäväen huhkiessa pihanehostuspuuhissa. Voi miten värikylläisyys tekee sielulle ja mielelle hyvää. Ollaan siinä vaiheessa talvea, että uuden kesän unelmat alkavat saada mielen sopukoissa tilaa.

9. Esimerkiksi kurjenkelloja voisi kylvää lisää... täytyykin käydä kurkkimassa SIEMENPUTIIKISSA  vähän luonnonkukkien siemeniä...

10. Heinäkuu on pionien kuukausi. Kuvassa anopin puutarhasta saatu pioni, annoin sille nimen "Tytti Irmelin pioni", rakkaan anoppini muistoksi (oikeaa lajikenimeä ei ole tiedossa). Tulikukan kanssa ovat näköjään todenneet että näin toinen toistamme tukien selviämme kesän vaihtelevasta säästä parhaiten.

11. Isän ruusutarhan ruusut hehkuivat heinäkuussa. Tämä on luultavasti "Sointu" tai "Sävel", mutta saatan olla myös ihan täysin väärässä. Unohdan aina autuaasti kaikki ruusujen viehättävät nimet ruusuisen kamerakierroksen jälkeen, kun niitä ruusuja on niin monta, ja kaikki ovat niin suloisia. Eihän sillä muuten väliä ole, mutta olisi toisaalta hauskaa, jos ruusujen nimet tulisivat oikein edes tänne blogiin...

12. Viimekesänä satoi vettä. Paljon vettä. Sateen jälkeen ilma oli ihanan raikas, ja minulle henkiökohtaisesti viileähkö kesäsää sopii oikein hyvin. Kuvassa tarhatyräkki ja peurankello. Laitan tämän hieman suttuisen kuvan muistuttamaan siitä, että pitää viedä kameran makroputki huoltoon - viimekesänä sen tarkennustoiminto lakkasi toimimasta, ja käsivaralta tarkentaminen samalla kun pomppii kivien päällä kivikkomaassa ei aina ole se valokuvaamisen ja kuvien onnistumisen kannalta kaikkein optimaalisin vaihtoehto.

Noniin. Sinun vuorosi! :)

Kaunista tammikuun viimeistä viikkoa!