( jos haluat lukea vain puutarhasteluun liittyviä juttuja, voit hypätä suoraan seuraavaan postaukseen esim tänne. tässä postauksessa ei käsitellä kovinkaan paljon puutarhaan liittyviä asioita. :) )
Tiedättekö sen tunteen, kun aamulla herää oikein virkeänä ja levänneenä ja oikein puhkuu tarmoa. Mitä kaikkea sitä tänään tekisikään. Käyt koiran kanssa pitkällä lenkillä ihanassa auringonpaisteisessa syysilmassa ja istutat kaksisataa kukkasipulia. Sitten siivoilet puutarhassa ja kitket kaikki silmiinpistävät rikkaruohot. Sisällä laitat uuniin tulen ja laitat illalisruuan uuniin hautumaan, leivot omenapiirakkaa, ja teet omenista myös viipaleita pakastimeen tulevia piirakanpaistoja varten, lataat tiskit ja pyykit koneisiin ja laitat sämpylätaikinan tulemaan. Seuraavana päivänä voisi virittää jänisverkot puuntaimien ympärille ja istuttaa hieman lisää kukkasipuleita ja päivittää sisätilojen ruukkuistutukset.
Onnittelen.
Minä nimittäinen en tiedä sitä tunnetta. Voin kyllä hyvin kuvitella miltä semmoinen tunne mahtaisi tuntua. Voin myös haaveilla siitä tunteesta.
Edellä kuvatut puuhat olen kyllä osittain saanut tehdyksi. Mutta olen tehnyt niitä hiljakseen tässä elo- syyskuun aikana. Yhden asian päivässä. Kukkasipuleita en tosin ole hankkinut vielä. Olen kyllä käynyt verkkokaupassa katselemasssa kaikenlaisia ihanuuksia, joita voisin istuttaa, jos jaksaisin. Olen myös käynyt katsomassa missä meillä on varastossa verkkoa puiden suojaamista varten. Olen myös leiponut omenapiirakkaa. Onhan sekin jotakin.
Ei oikeastaan pitäisi valittaa. Sillä tämä sairaus ei riko minussa mitään, mitään vahinkoa ei tapahdu nivelissä eikä muuallakaan, vaikka joka paikkaa särkee. Varsinkin aamuisin. Tämä ei siis ole sillä tavalla vakava sairaus, että pitäisi varsinaisesti olla huolissaan
Tämä sairaus, siis fibromyalgia, heikentää kuitenkin elämänlaatua, ja on tavallaan invalidisoivaa. Näköpiirissä ei ole paranemista, vaan sairaus on elinikäinen eli krooninen. Koskaan ei voi tietää, mihin kipu iskee kolkot sormensa. Yhtenä päivänä se voi olla päänsärkyä - toisena päivänä selkä tai pikkuvarvas on niin kipeä, että liikkuminen on haastavaaa. Uni on huonoa, niin laadultaan kuin määrältään. Arki rullaa jos on rullatakseen jatkuvan väsymyksen kourissa. Turhautunut voisi ehkä parhaiten kuvata sitä olotilaa, joka mielessäni pyörii, kun kuljen puutarhasssa suunnittelemassa kaikkea, mitä siellä voisin tehdä, mutten jaksa ryhtyä oikein mihinkään. Ja jos sitten sattumalta ryhdynkin puuhastelemaan, teen helposti liikaa, ja olen seuraavat kolme päivää kuumeessa ja kolotuksessa. Pitää siis ihan oikeasti malttaa tehdä vain vähän kerrallaan. Iloita vähemmästä. Siitä että luonto, puutarha ja kukat ovat olemassa, vaikka en niin paljon näkisikään vaivaa.
Pitää vain luottaa siihen, että huominen tulee aina. Ja huomata se, että itselle on lupa antaa tilaa. Itselle on lupa olla armollinen.
Kiitollisuus siitä, että elämän palikat ovat muuten kohdillaan, täyttää päiväni ilolla.
Mikään ei ole tärkeämpää kuin puutarhanhoito. Eikä sekään ole niin kovin tärkeää.