Kun meillä portaan kaiteet maalattiin

Käykö teillä koskaan niin, että kun aloitetaan viattomalta kuulostava pikkuprojekti, saadaan kuukauden päästä huomata että siinä SAMALLA tehtiin vähän muutakin?

Tästä pitäisi oikeastaan tehdä jokin geometrinen kaavio, joka kuvastaisi sitä että ENNEN kuin päästään tekemään sitä viatonta pikkuasiaa, tarvitsee oikeastaan tehdä tämä ja tämä asia, ja jotta se viaton pikkuasia saataisiin valmiiksi, tarvitaan LISÄKSI vähän sitä ja tätä työtä. Ja jotta lopputulos näyttäisi hyvältä, voisi siinä SAMALLA tehdä muutkin roikkuvat hommat valmiiksi.

Oli nimittäin niin, että monena kesänä ulkoportaiden kaiteiden maalaus jäi tekemättä, koska
1. Portaat tulivat alunperinkin tehdyksi kirvesmiehen toimesta hieman huonommin kuin olisi pitänyt muun elämän painaessa päälle.
2. Routa oli lisäksi keikutellut kaiteita ja portaita niin, että kaikki oli vinossa ja
3. Portaiden nousuosuus oli yläosaa kapeampi, jonka totesimme ajan mittaan epäkäytännöliseksi, kun sisälle piti kuljettaa esimerkiksi kodinkoneita tai huonekaluja.

Niinpä portaiden kaiteiden maalaus aloitettiin siitä, että kaikki kaiteet purettiin, routaeristyksiä jatkettiin pidemmälle, ja rakennettiin uudet kaiteet ja portaat. Vanhasta rakennelmasta jäi jäljelle vain portaideen ylätasanne.
Sitten päästiin lopulta maalaamaan.
Ja portaista tulikin tosi hienot. Nyt kelpaa tulla sisään.

 Routaeristysten  kaivaminen  aiheutti tietysti melkoisen kaivannon pihamaalle, ja tarvittiin uutta maa-ainesta pintaa kaunistamaan. Niinpä pihaan päätettiin samalla tilata suodatinkangasta ja koko kasettikuormallinen soramursketta, ja päällystää samalla pihatie uudestaan, sitäkin kun oli suunniteltu jo useampi vuosi.

Kun hiekkakuorma tuli, tuli siinä samalla tietysti siistittyä kaikki kukkamaiden reunustat. Ja kuinka ollakkaan, mieleeni juolahti, että etupihan valmiiksi saamiseksi pitäisi myös tehdä viimein kivikkomaan laajennus. Tästä voitte nähdä todisteita oikealla, jossa näkyy katekangasta ja musta saavi. Kukkamaan uuteen osaan palaan myöhemmin, jahka se valmistuu kokonaan.

Kivikkomaan reunassa oli hankalahoitoinen nurmikkokaistale, jossa ohdake ja voikukat kasvoivat mielellään. Nyt näyttää seesteisemmältä.

Esiin tuli myös ulkorakennus, jota kuitenkaan emme alkaneet samalla kunnostamaan, joskin suunnittelimme jo kovasti millainen siitä tulisi. Vähän ulkorakennus näyttää jotenkin reppanalta uuden soran taustalla, ja mutta sen sisustaratkaisut vaativat niin suurta remonttia, ettei ulkoehostuksestakaan selviä pelkällä ulkomaalauksella,vaan tarvitaan järeämpiä ratkaisuita. Projektit eivät siis ihan heti lopu meidän pihasta.

 Samalla kun soraa levitettiin, tuli kaivettua esille heinän seasta myös kuistin vieressä oleva meidän pihan ainut varjoistutus, joka vihdoin pääsee oikeuksiinsa kunnolla. Siinä kasvaa sormivaleangeroa, kotkansiipisaniaista, pallohortensiaa, kuunliljoja, jalopähkämöitä (jotka siirrän muualle) ja maanpeittokasvina tuoksumataraa. Etureunaan istutan muutaman kuunliljan lisää jalopähkämön tilalle.

Työn tiimellyksesssä ihailin aina välillä siemenestä kylväytyneitä kurjenkelloja pihatien viereisellä niityllä.

Valmista saatiin, ja lomaillakin ehdittiin. Palaan muihin lomatunnelmiin myöhemmin. Palaan myös Suvikummun marjan haasteeseen, kunhan saan postaussuman purettua. Loman ajalta on monta postausta varastossa odottamassa. :)

Mukavaa keskiviikkoa!

Tytti Irmelin pioni

Puutarhassa hehkuu vielä hetken upea pioni, jolle en tiedä oikeaa nimeä. Tänään ristin sen  Tytti Irmelin pioniksi, rakkaan edesmenneen anoppini muistoksi. Olen saanut pionin alun anopiltani Irmeliltä.

Tänään on kulunut tasan vuosi siitä, kun saattelimme hänet Taivasmatkalle. Hän menehtyi rajuun ja nopeasti edenneeseen suolistosyöpään; viikon kuluttua diagnoosista hän nukkui rauhallisesti pois. Meillä oli vähän aikaa hyvästellä hänet, onneksi.
Päällimmäisenä muistona hänestä jäi kiitollisuus siitä että sain tuntea niin upean ihmisen. Hänellä oli ainutlaatuinen ihmisten kohtaamisen taito, jota hän toteutti käytännössä vielä kuolinvuoteellaankin meitä läheisiä jälleennäkemisen toivolla lohduttaen, ja muita sairaalan potilaita lempeästi huomioiden. Jukka Leppilampi kuvaa laulussaan Kysytkö palvelushintaa hyvin sitä, miten Irmeli toteutti saamaansa lahjaa ja kutsumustaan diakonin työssään pyyteettömästi ja täydestä sydämestään.

Irmelin kanssa kiersimme puutarhojamme kasveja ihastellen, jaoimme siinä pihakierrosten lomassa arjen ilot ja surut. Hän oli paljon muutakin kuin anoppi; hän oli erittäin läheinen ystävä, sukulaissielu. Nyt kun katson taaksepäin, tuntuu että vuosi on kulunut nopeasti, vaikka aluksi tuntui, että koko omakin elämä pysähtyi. En kuitenkaan koskaan unohda lämmintä ystävyyttämme, ja vaalin Irmelin pionia puutarhassamme.

Värien hehkua

Kaikki paikat ovat täynnä kukkia! Ihanaa kun on kesä!

 Filosofiani puutarhan kasvien valinnassa on, että kaikki viehättävät kasvit ovat tervetulleita. Mielestäni luonnossa ja puutarhassa lähes kaikki värit sopivat yhteen, vaikkei väriopillisesti asiat menisikään ihan niin kuin pitäisi. Kukkamaita rakentaessani kiinnitän huomiota kukkien ohella kasvin kasvutapaan ja korkeuteen. Eniten tietysti valintoihin vaikuttaa osaltaan se, mitä sattuu olemaan saatvilla entuudestaan, kun kaikki kasveja ei pudjetti salli hankittavaksi taimimyymälästä.

Saatuja kasveja on myös paljon. Viimeviikolla posti toi Hortensialta Pikkuisesta puutarhasta tervehdyksenä neilikoita, keväällä sain upean lähetyksen akileijoja Piriltä blogista Tuokiosta toiseen (pahoittelut viivästyksestä postauksen suhteen!).  Blogitapaamisessa sain yhtä ja toista, ja sukulaisilta ja ystäviltä on tullut paljon kasveja. On ihanaa kun rakkaita ihmisiä voi ajatella samalla kun hoitaa puutarhaa.

 Kivikkokukkamaassa matalammat ja hennommat kasvit ovat etualalla, ja korkeat ja rotevat taustalla. Tällä periaatteella syntyy väriyhdistelmiä, jotka joka kesä ovat hieman erilaisia sen mukaan, miten kukin kasvi alkaa kukkimaan. Kesät ovat lämmön ja kosteuden osalta erilaisia, ja jokaisella kukalla tuntuu olevan oma käsityksensä siitä, milloin kukinta-aika on sopiva. Erityiseseti tänäkesänä, kun alkukesä on ollut viileä, monet alku- ja keskikesän kasvit kukkivat yhtäaikaa.

Yllättäen tämän hetken jännittävät väriyhdistelmät kivikkomaassa ovat keltaisen ja purppuran yhdistelmiä. Ihan ensimmäiseksi ei tulisi mieleen yhdistää näitä värejä keskenään, mutta puutarha näyttää olevan toista mieltä.

Keltäpäivänliljat, tarha-alpi ja taatankurjenmiekka vastaavat ketaisesta väribaletista, aurinkoisella säällä ensimmmäisessä kuvassa olevat kalifornian tuliunikot osallistuvat karkeloihin.
Purppuraa edustavat verikurjenpolvi, jalopähkämö ja sormustinkukka, sekä hiljalleen lopetteleva tuoksukurjenpolvi.

Aiemmin jalopähkämö ja taatankurjenmiekka ovat kukkineet eri aikaan. Nyt ne korostavat toistensa hehkua. Taatankurjenmiekasta en oikein ole varma, että onko se hieno vai ei, mutta minulle se on arvokas, koska se on vanha maatiasperenna, joka on kasvanut puutarhassamme ennen meidän tänne muuuttoa. Lisäksi sen arvoa nostaa se, että se on ollut mukana kantaemona useimpien jalompien tarha- ja saksankurjenmiekkojen jalostamisessa.
Jalopähkämö on komea perenna, mutta sen kasvuinto on pähkäilystä kaukana, joten en oikein tajua mistä se on saanut nimensä. Sekin on asunut puutrahassamme meitä kauemmin. :)

Keltapäivänlilja kukkii aika vähän aikaa, mutta senkin keltaista hehkua korostaa purppurainen kukka;  verikurjenpolvi. Molemmat myös talon vanhaa kantaa.

Sormustinkukat putkahtelevat minne sattuu, ja niiden hurmaavat lehtiruusukkeet ja kukkavanat saavat puolestani kasvaakin siellä missä haluavat.

Palavarakkaus kuuluu ehdottomasti maatiaiskukkien eliittin.

Vielä yhdestä kuvakulmasta sama kivikko..

Kivikon ja saunan välissä on päivänkakkaraketo.

Pian on aika kerätä vyötärön korkeudelle hujahtaneet päivänkakkarat pois ja tehdä tilaa matalammille ketokasveille. Ajuruohot ja ketoneilikat ovat nuppuja täynnä, muttei niiden kukinta näytä miltään päivänkakkaroiden juurella. Hetken kuitenkin nautin vielä valkoisesta kukkamerestä.

 Yhtenä päivänä ystävä tuli kylään, ja siinä jutuustellessani aloin jo hieman perkaamaan päivänkakkaroita pois pienempien tieltä, ja tulin keränneeksi samalla muhkean kukkakimpun..

Mutta nyt käy kutsu uimarannalle. Ihanaa heinäkuun puoliväliä kaikille!

Boheemia puutarhailua

Juhannuksen jälkeisinä viikkoina puutarhassa tapahtuu jonkinlainen ryöpäshdys. Kesäkuun alussa puutarhastelijalla on vielä ollut jonkinlainen hallinnan tunne. Kun kesä etenee, alkaa puutarha ottaa erävoittoja puutarhurista, ja kaikki alkaa rehottaa enemmän oman mielensä mukaan. Puutarhastelijalta ei kysytä lupaa.

Jos puutarhastelija esimerkiksi lomailee kesämökillä muutaman päivän, saattaa nurmikko hujahtaa lämpimän sään ja sateen ansioista huimiin mittoihin, ja rönsyleinikki saa panna parastaan kaikessa rauhassa ruohonleikkurin terien sitä uhkaamatta. Tavallaan kaunista tämäkin.

Päivänkakkarat, jotka juhannuksen tienoilla näyttivät vielä jäävän mukavan mataliksi tänä vuonna, humpsahtavat yht´äkkiä pituutta niin että ne ulottuvat puutarhastelijaa vyötärön korkeudelle. Saunapolku on kadonnut jonnekin, puhumattakaan maan pinnassa kasvavista ketoneilikoista ja ajuruohoista. Mutta päivänkakkarat on sentään ihania.

Poutapäivinä vietetään tietysti aikaa uimarannalla, pestään mattoja, tavataan ystäviä ja sukulaisia, ja nautitaan puutarhasta sekä harvinaiseksi käyneestä lämpimästä kesäsäästä. Sateella puolestaan pestään pyykkiä, kudotaan villasukkia ja käperrytään lukemaan kirjaa sohvan nurkkaan. Kamera sentään viedään ulkoilemaan. Kuka sanoikaan että puutarhassakin pitäisi tehdä jotakin työtäkin kesällä?

Nautitaan kesästä, ja ladataan akkuja talven varalle! Muistetaaan, että talvella mieli kaipaa juurikin tätä rehevää ja villiä puutarha- aikaa.