Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kasvimaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kasvimaa. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. helmikuuta 2016

Suunnitelmia ja toteutuksia


Ihan ensin kiitos kaikille herättelyhaasteeseen vastanneille vielä tätäkin kautta! On ollut ihanaa palata kesäisiin hetkiin teidän kanssanne!
Uusi puutarhasteluvuosi on tuonut minunkin blogiini paljon uusia tuttavuuksia. Lämpimästi tervetuloa Paratiisinpalaseen!
(Aivan kaikkiin blogeihin en ole vielä ennättänyt puumerkkiäni ja kommenttiani jättää, mutta ihastelemassa olen käynyt kuitenkin. Kaikki uudet ja vanhat blogit ovat minulla muistissa, jotta voin palata niihin myös uudelleen. Blogilista tuossa sivupalkissa täydentyy sitten myös pikkuhiljaa. )



Minkäslaisia suunnitelmia teillä on tulevalle kasvukaudelle?
Itse en ole ehtinyt juurikaan vielä tulevaa kesää miettiä. Viimekesän kokeiluista muutamat olivat kuitenkin sen verran onnistuneita, että niistä aion tehdä perinteen ensikesäksikin.

Ensimmmäistä kertaa kasvatin itse siemenestä terassikukkia. Tilasin myös kukkien pikkupistokastaimina mm. ruusuliisaa. Kokeilin keijunmekon siemenkasvatusta ensimmmäistä kertaa. Itäminen ja kasvuunlähtö oli aika hidasta, mutta alkuun päästyään taimi teki uusia versoja ja kukkia syyskylmille asti. Harmikseni unohdin amppelin ulos kovaksi pakkasyöksi, eikä keijunmekko säästynyt. Alunperin oli tarkoitus ottaa se sisälle talvetettavaksi. Uusi yritys tänä vuonna.


Lapset kasvattivat myös kesäkukkia, 11 vuotias keskittyi pelakuihin, ja 6- vuotias betunioihin (ensimmäinen kuva). Terassilla oli viimekesänä vaaleanpunainen meininki.




Mansikat olemme perinteisesti hakeneet oman kylän mansikkatilalta. Viimekesän hankinta oli hyötykasvikuivuri, jonka hankkimista olin suunnitellut jo useamman vuoden.


Kesän makua tiivistetyssä muodossa- mansikat menivät tosi pieneksi ja littanaksi. Neljä tuollaista kuivatustasollista mahtuu litran purkkiin. Kuivatin myös yrttejä, omenaa, sieniä, vadelmia, mustikoita ja kirsikoita. Kaikki marjat suhtautuivat kuivatukseen hieman eri tavoin, vaikka maku niisä olis kaikissa hyvä kuivattunakin; Mustikoista tuli niin pieniä, halkaisijaltaan noin kahden millin mittaisia, että niille piti nikkaroida leivinppaperista kuivatusalusta, etteivät ne olisi pudonneet kuivurin pohjalle. Kirsikoista tuli kuivattamalla vielä entistäkin happamempia; vadelmat puolestaan pitivät muotonsa ja kokonsa, eivätkä kutistuneet yhtään, mutta niistä tuli harmaita. Omenat ja suppilovahverot pitävät hyvin muotonsa ja makunsa kutistumisestaan huolimatta. Yrtit kuivuivat silputtaviksi maustepurkkeihin kuin ajatus muutamassa tuokiossa. Suppilovahveroita on helppo käyttää ruokiin joko murustelemalla kuivatun sienen suoraan ruokaan, tai liottamalla sieniä puolisen tuntia vedessä ennen ruuaksi valmistamista.
Ensivuonna kokeilen myös musta- ja punaherukoiden kuivattamista, sekä tietysti nokkoset kuuluvat itseoikeutettuna listalle.


Marjasadosta mustaherukat päätyivät mehuksi tai perattuina sinällään pakastimeen. Ne ovat sokeroituna oiva lisuke erilaisten liharuokien kanssa.


Parempaa ei taida ollakaan, kun kesän ensimmäisistä mustikoista tehty mustikkapiirakka.


Kasvimaalla en ehtinyt viettää aikaa niin paljon kuin olisin halunnut, mutta jotain satoa sieltä kuitenkin tuli kylmästä kesästä huolimatta.
Olen hurahtanut erivärisiin ja - mallisiin lajikkeisiin erilaisista hyötykasveista. Viimekesänä kokeilin erivärisiä porkkanoita, (multausta täytyy näemmä vähän tehostaa ensikesänä, sen verran paljon porkkanoissa on vihreää. ) Kuvassa vasemmalta valkoisia, keltaisia, punaisia ja oransseja porkkanoita. Violettejakin kokeilin, mutta ne kasvoivat kituliaasti ja itivät heikohosti, siemenpussi kun löytyi yllättäen siemenkätöstäni, ja siemenet olivat aika monta vuotta sitten hankittuja.


Sipuleitakin löysin erilaisia istukkaita; Hopeasipuli, keltasipuli, punasipuli, salottisipuli...


Toistaiseksi olen onnistunut kiertämään kaukaa kauppojen siemenhyllyt ja netin siemenputiikit, mutta voi olla, että kohta on ihan pakko käydä vilkuilemassa tarjontaa ja tehdä "muutamia" hankintoja. Keijunmekko ainakin pitäisi saada pian alulle, nyt alkaa olla valoakin jo riittävästi taimikasvatukseen.

Ihanaista kasvukauden suunnittelua!

Alakuvan kirsikkasadosta on lisää täällä.


lauantai 23. toukokuuta 2015

Puutarhasteluflow


Eikö luonnonvaraisen tavallisen nurmikkobelliksen kukka olekin hurmaava? Sateisena päivänä kukat ovat kiinni, ja niiden terälehtien kärkien hento punerrus tulee kauniisti esiin.


 
Ihanaa kun on puutarha, jossa voi puuhata koko päivän. Tänään en olisi malttanut ollenkaan lopettaa kuopsuttelua ja siemenpusuukoiden kääntelyä. Perkasin kukkamaita, ajettiin laajat nurmialueet keräävällä ruohonleikkurilla, ja laitettiin kasvimaata viljelykuntoon kattamalla maan pinta ruohokatteella.
Kasvimaalle tulevia siemeniä tutkaillessani huomaan, että tiedostamattani minua on alkanut viehättää suosikkikasvieni kaikenlaiset lajikkeet. Eri kasviksia ei välttämättä ole kovin montaa erilaista, mutta silti joudun pohtimaan, miten saatavissa olevan viljelyalan jakaisin parhaiten kun...
- porkkanoita on viittä eri väriä; oransseja, keltaisia, valkoisia, punaisia ja violetteja
- kesäkurpitsoita kuudenlaisia, samoin talvikurpitsoita
- kaaleista löytyy kahden väristä parsakaalia, kukkakaalia ja lehtikaalia
- sipuleista löytyy kelta-, puna-, hopea-, salotti-, ruoho-, valko- ja kiinan sipulia
- papuja löytyy neljää erilaista sorttia
- lisäksi tietysti kasvimaalle tulee palsternakkaa, punajuurta, naurista ja lanttua, perunaa unohtamatta.

yrttilaatikoissakin tulee ahdasta, kun basilikaa on tulossa thai-. punainen-, kaneli-, mammutti-, ja sitruunabasilikat, salviaa on kahta eri lajia, ja erilaisia muitakin yrttejä on runsaasti. 

Meillä on vielä kokonaan ratkaisematta, miten tulemme vihannekset säilyttämään talven aikana, mutta eiköhän ratkaisu löydy jossain vaiheessa. Olen joka tapauksessa hurahtanut hyötyviljelyyn ihan totaalisesti.


Kukkatarhan puolella kevätesikot ovat parhaimmillaan. Ella- mummin punaiset esikot hehkuvat keltaisten vierellä.

 

Seljapensaan juurella kevätkaihonkukat ovat muodostaneet somia mättäitä.


ihakuusen juurella onn vanha puska kevätvuohenjuurta. En koskaan muista siirtää sitä kuusen alta pois, ja toisaalta miksi pitäisikään, kun se loistaa siellä kuusen kainalossakin ihan yhtä hyvin.


Täytyykin ottaa ja tehdä kunnon kamerakierros pihamaalla heti huomenna. Puutarhassa on meneillään kevätkukkien paraati, jota ei sovi missata.

Ihanaista lauantaita!



maanantai 11. toukokuuta 2015

Suunnitelmia


Keväisessä voimientunnossa pihasuunnitelmat saavat siivet. Epärealismi kukoistaa erityisesti kevättalvella, kun puutarhahommiin ei vielä pääse. Silloin sitä suunnittelee istuttavansa ja hankkivansa vaikka mitä.
Onneksi todellisuuteen palaaminen on tässä tapauksessa ihanampaa kuin yleensä. Ihana keväthuuma ja kukkatulva ottaa puutarhastelijan lumoihinsa, ja vaikka hiljalleen alkaa huomata ettei kaikkea ehdi eikä pysty tekemään eikä kaikkea ole varaa hankkia, paistaa puutarhastelijan silmistä silti tyytyväisyys: Saan kuitenkin laittaa sormeni multaan, ihmetellä ja ihastella sydämeni kyllyydestä.

Jotain pientä pintalaittoa on tullut tehtyä Paratiisinpalasessa aina sopivan ajan löytyessä. Hommia on tehty pikkuhiljaa.

Olen ottanut viimevuotisen pressukesantomuovin pois, ja jakanut alueen kasvimaan viljelyruuduiksi. Fiina huolehtii siitä, ettei myyrät pääse ahdistelemaan kasvimaan herkkuja. Se on varma, että jossakin uuteen paikkaan levitetyn muovin alla on myyrä, ja päivystää pressun reunamilla alituiseen.


 Olen laittanut vähän perunaakin viljelyruutujen ja vadelmapensaiden väliin. Perunavakoja tuli seitsemän, ja niihin upposi kokonaista 35 kappaletta puikulaperunoita.



Sipulit ja vihannesten siemenet odottavat ensimmmäistä ruohonleikkuuta, jotta saan samantien katettua maan ruohosilpulla. Tänä vuonna hankin salottisipuleita, sekä sipulisekoituksen, jossa on  hopeasipulia sekä kelta- ja punasipulia.


Äitini kanssa katselimme siemenvarastojamme jo joku aika sitten. Hänen varastostaan löytyi mummoni kirjekuoriin säilömiä siemeniä, jotka suorastaan velvoittavat kylvöpuuhiin.
Luulen että tekstistä huolimatta pussissa on arovuokon siemeniä, koska muistan että keskustelimme niistä joskus, ja hän lupasi ottaa minulle siitä siemeniä talteen.


On erittäin kiinnostavaa nähdä, mitähän jännittävää näistä siemenistä kasvaa.


On niin ihanaa, kun on kevät!



torstai 22. tammikuuta 2015

Ufoja kasvimaalle

Olen kovasti koittanut malttaa mieleni selaillessani Korpikankaan ja Exotic gardenin siemenkuvastoja, joista yleensä hankin tarvitsemani siemenet. Tänä vuonna ajattelin tukea lähellä sijaitsevaa paikallista puutarhaa ja sen taimimyymälää, ja hankkia suurimman osan tulevan kasvukauden siemenistä sieltä. Honkasen puutarhalla on aina mahtava valikoima siemeniä, ja heiltä yleensä hankin myös laadukkaat kesäkukat. Siemet eivät kuitenkaan ei vielä tulleet heidän myymäläänsä, joten ensimäinen ostos tuli hankittua Korpikankaalta, koska kyseisiä siemenpaketteja en vain voinut vastustaa. (Suomalaisia myymälöitä kaikki ovat, joten sijoitus tulee jokatapauksessa oman maan hyväksi. :) )

Ensikesänä kasvimaamme valtaa omituisten otusten kerho. Viimekesän muhkeasta ja maukkaasta sadosta innostuneena halusin lisätä kurpitsavalikoimaamme.
Muistuttakaa minua sitten keväällä: Vain yksi taimi kutakin lajia riittää 4- henkiselle perheelle!
- Viime kesänä meillä oli kaksi tainta pyöreitä kesäkurpitsoja (tuollaisia kuin nuo ensimmäisen pussin vasemmassa alareunassa olevat, mutta tummanvihreitä), sekä kaksi keltaisen talvikurpitsan tainta ja kurpitsoita tuli enemmän kuin riittävästi - sosekeittoaineksia riittänee pakastimessa pääsiäiseen asti. Tosin asiaan saattoi pikkuisen vaikuttaa se, että korjasimme kesäkurpitsat noin jalkapallon kokoisina - jälkeen päin kuulin, että ne tulisi korjata tennispallon kokoisina. Hyvän makuisia ne ainakin olivat vielä isoinakin, joten haitanneeko tuo. Emmekä sitä paitsi oikein olisi ehtineetkään kerätä kaikkia pieninä, kun ne kasvoivat niin nopeasti.


Kukkapenkki olohuoneessa kaipasi hieman piristystä joulukukkien kukittua. Hankin saintpaulioita. Niitä minulla ei ole ollut olikeastaan koskaan aiemmin. Ihastuin tuohon heleänsiniseen väriin.


Mieheltäni sain nimipäiväkukaksi vielä yhden, suloisen sametin sinisen.


Monta uutta lukijaa on löytänyt blogini. Lämpimästi tervetuloa mukaan!
Mitä enemmän päivä pitenee, sitä useampi vanha tuttu puutarhablogi heräilee talvihorroksesta. Huomenta vain ja hyvää kevään odotusta myös kaikki vanhat tutut!

Kevät on kuulkaa lähempänä kuin uskoisikaan. Viime vuonna 11. päivä maaliskuuta kerroin blogissani ensimmäisistä lumikelloista.
Aika huimaa!


 Ennen kuin kevät tulee, laitamme luistimet jalkaan ja menemme jäälle kokeilemaan luistelua.

Kaunista ja auringonpaisteista viikonloppua! (kuva alla otettu terassin ovelta)



keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Viiden neliön kasvimaa

Nyt on aika tehdä tiliä kasvimaan kanssa.


Olin suunnitellut, että tekisin alkuun ihan pienen kasvimaan, jossa kokeilisin kateviljelymenetelmää, ensi vuodelle jää sitten loput, nyt otettiin käyttöön noin 5m kertaa 3m kokoinen alue.. Edellisenä kesänä paikalla on ollut säilörehusiiloissa käytettävä paksu musta muovi, jonka toivottiin auttavan rikkaruohojen taltuttamisessa. Paikalla kasvoi ennestään juolavehnää, valvattia ja ohdaketta ja muutamia muita peltorikkakasveja; alue on vanhaa peltoa. Tässä oli toukokuun alussa lähtökohta, noin 5 kertaa 13 metriä pressukesantoa. Takana ja kuvassa vasemmalla sivulla tuomipihlaja-aita, oikealla puolella vadelmaa ja karhunvadelmaa sekä yksi ruusupensas. Vanhat tiilet ja multasäkit pitivät pressun paikallaan.:


Aloitettiin uloimmasta päädystä, ja tehtiin viisi noin 1,3m kertaa 60cm kokoisia palstoja. Ympärille tehtiin noin 40 cm:n juurimattokäytävät, jotka katettiin kuorikkeella. Näin estettiin rikkaruohojen uudelleen hyökkäys reunoilta ja kerralla hoidettavat alat olisivat niin pieniä, että ne olisi helppo hoitaa. Ensin maa kalkittiin. Ruohokatetta levitettiin sitten palstoille reilu kerros, ja siihen tein käsin urat, joihin ripottelin siementen lähtöstartiksi säkkimultaa. Kylvökset tehtiin lasten kanssa yhdessä heidän suunnitelmansa mukaan. Lopuksi levitimme ihan ohuen kerroksen ruohoa kylvösten päälle, jotta harakat eivät hoksaisi kylvöksiä.(Eli tuolle 15 neliön alalle tulisi 6 kpl noin neliön kokoisia palstoja, mutta nyt laitettiin viljelyyn niistä vain viisi. :) )
Alkuun palstat näyttivät aika ankeilta...



Juhannuksen tienoilla oltiin jo hyvässä vauhdissa. Etualalla sipulia, porkkanaa ja auringonkukkaa, niiden takana pilkottaa kesäkurpitsa. Kauimmaisena näkyy valkokukkainen härkäpapu, jonka kanssa samassa palstassa tavallista vihreää papua. Sitten salaattia, tulliä, kehäkukkia ja retiisiä, ja viimeisessä vihreän tukikaaren kohdalla herneitä, lisää kehäkukkia sekä punajuurta.


Toisesta suunnasta. Kaksi tainta kesäkurpitsaa ja kaksi jättikurpitsaa, takana sipulit, auringonkukat ja porkkanat. Ruohokatetta levitetty juuri uusi kerros.


Salaattia, tilliä ja retiisiä. Ja ihmeen vähän rikkaruohoja. Ohdake oli ainut joka oli selvinnyt pressukäsittelystä, mutta se on helppo kitkeä kun maa on katteen ansiosta kuohkeaa, ja se kasvaa selkeästi yhdesssä paikassa. Juolavehnästä ja valvatista olemme pääseet eroon.


Herneitä...

Papuja..

Heinäkuussa alkoi olla selvää, että olin ollut liian varovainen arvioidessani kasvien kasvuintoa...


Kurpitsat suikersivat kaiken muun yli ja auringonkukat hallitsivat maisemaa korkeussuunnassa.



Voidaan kai sanoa, ettei sato nyt aivan huonokaan ollut, jos ajatellaan että kasvatusalaa oli noin viisi neliötä, ja lannoituksena ei käytetty mitään muuta kuin ruohokatetta. Mainittakoon nyt sekin vielä, ruohokatteen ansioksi, että en kastellut kasvimaata kuin yhden kerran koko kesän aikana. Ja silloinkin vain salaatteja ja retiisejä, joille en ollut ehtinyt laittaa ennen helteitä uutta kosteutta pidättävää ruohokatekerrosta.

Kesäkurpitsoja, tuollaisia "pieniä" ja pyöreitä, saimme seitsemän kappaletta.


Punajuuria kokonaista viisitoista kappaletta, auringonkukkien alle alakynteen jääneitä peukalon mittaisia porkkanoita pari litraa,


Vihreitä papuja puoli ämpärillistä ja härkäpapuja kokonainen äpärillinen..




Härkäpapu on muuten hauska vihannes. Sen palkojen sisäpinta on untuvainen, ja palosta paljastuu kolmesta viiteen suurta papua. Sanotaan, että härkäpavun proteiinipitoisuus lähentelee soijapapua, joten erittäin mainio ravitsemuksellisestikin ja mahdottoman helppo viljellä. Maku on aika voimakas jja vaatii muutaman kerran maistelua, minun makuuni ne sopivat.


Sitten tietysti kesän aikana saimme myös salaattia, herneitä ja retiisejä, joita syötiin sitä mukaa kun oli tarvetta. Tilliä sain kaksi litran pakasterasiallista.

Sipuleita tuli myös yksi laatikollinen.


Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä, tällä viikolla ennen yöpakkasia kerätyt jättikurpitsat, jotka ehtivät saada kokoa ihan mukavasti.


Sadon korjuu herättää jonkinlaisen alkukantaisen ylpeyden ja mielihyvän tunteen, jota ei mistään muusta asiasta saa. "Minä olen ihan itte kasvattanut itselleni syötävää."

On aika ylellistä laittaa perunoiden ja kasteikkeen seuraksi höyrykattilassa oman maan tuotoksia...


Niin että. Mikäs tässä on ollessa...


Ps. TÄÄLLÄ on postaukseni kukkasten siemenistä (mm. tummatulikukka) joita laitan jakoon tänä syksynä