Arkiruuhka

Ruuhkavuodet- mikä osuva nimitys! Ihan tavallinen hyvä arki on täynnä ohjelmaa ruuhkaksi asti - töitä, lasten harrastuksia, koulupalavereja, tekstiviestejä koulutakseille, mökkiprojektia, sisustusprojektia, koiraprojektia, kaupassa käyntiä, hammaslääkäritarkastuksia; lojumista, saunomista ja lautapelejä viikonloppuisin. Arki on onnellista ja hyvää, mutta niin kovin ruuhkaista.

Kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, kameran tehot eivät enää tahdo riittää oikein mihinkään. Sain vihdoin toimeksi viedä kameran makroputken huoltoarviointiin. Saa nähdä. Sanovat, että usein korjaaminen tulee kalliimmaksi kuin uuden hankkiminen. Ihan hullua, että ollaan menossa tällaiseen suuntaan, että vanhaa hyvää laitetta ei enää kannata korjata, koska työ on mukamas niin kallista. Luulisi järjestelmäkameran osien olevan niin kovaa tekoa, että ne kannattaisi korjata. Mutta kun olen itse auttamattoman uuno kamerani tekniikkaan liittyvissä asioissa, joudun luottamaan siihen, mitä toiset sanovat.

Kameran ollessa huollossa, ei blogiin ole kertynyt juurikaan kuvia. Viimekesän kuvista olen kyllä ajatellut vielä muutaman postauksen tehdä, jos aikaa löytyy jostakin. Seuraavassa esittelen kuitenkin muutaman kuvaotoksen meidän perheen tulevan kevään projekteista, jotta saatte jonkinlaisen käsityksen siitä, mihin se aika ja energia menee juuri nyt.Kuvien huonosta tarkkuudesta huolimatta niistä saanee käsityksen meneillään olevasta asiasta.

Mökkitontilla on kuluvan talven aikana tapahtunut aika paljon. Sinne on kohonnut uusi mökki, joka istuikin metrsärinteeseen mukavasti ilman että tarvitsi kaataa kovin paljon puita.

Haaveilemme että mökillä voisi viettää aikaa myös talvella, ja että jokainen saisi mökillä myös tarvitsemansa mittaiset yöunet:
Vanhassa mökissä nukumme koko perhe samassa pienesssä huoneessa sivusta vedettävissä vuodesohvissa, jotka aina päiväksi kasataan uudelleen sängyistä sohviksi, koska levitettyinä vuodesohvat vievvät leijonan osan koko huoneen liikkumapinta- alasta. Illalla ei voi juurikaan kukkua pitkään muiden siitä häiriintymättä. Aamuisin kuopus herää säännölliseen tyyliinsä seitsemän jälkeen, jolloin aamupalan laittamisen ääniin viimeistään herää sikeäunisinkin perheen jäsen. Uudessa mökissä kaikki saavat nauttia lomaunistaan siinä aikataulussa kuin itsestä tuntuu hyvältä.
Iloitsemme myös ajatuksesta, että meidän on uuden mökin myötä mahdollista majoittaa perheen eläkeläisjäsenet yöksi hyviin ja rauhallisiin sänkyihin, eikä heidän ole pakko lähteä reilun tunnin mittaiselle kotimatkalle yötä vasten.
Vanhan 60- luvun mökin lämpöeristys ei ole todennäköisesti alunperinkään ollut kovin kummoinen, joten talvella kauniista mökkimaisemasta ja ihanasta hiljaisesta luonnosta on päästy nauttimaan vain lyhyillä päivän piipahduskäynneillä. Uudessa mökissä tarkenee yöpyä talvellakin.

Mökkiprojektissakin olisi toki riittävästi odottamisen riemua, mutta muutakin hauskaa on tulossa:
Meille muuttaa hauvavauva nimeltään Huugo huhtikuun toisella viikolla. Fiina saa seuraa, ja perheen isäntä saa siitä apulaisen lintumetsälle. Kuvassa Huugo on kaksiviikkoinen.

Huugo on pohjanpystykorvauros. Sen syntymäkoti on Joutsenvaaran kenneli; tässä emonsa Joutsenvaaran Safran esittelee ylpeänä pentuettaan. Huugo on kuvassa emon ja toisen tyttöpennun välissä. (Toinen tyttöpentu on emon takana).

Tällaista meillä.
Kevät on jo ihan tuloillaan. Aurinko paistaa ihanan lämpöisesti ja ilmassa on kevään tuoksu ja ääniä. Joka päivä pihan yli lentää joutsenpariskuntia tutulle kevätsoidinpaikalleen naapurin pellon notkelmaan. Tali- ja sinitintit ovat pesäntekopuuhissa pihametsässä, ja tontille näyttää kotiutuneen myös käpytikka - ilmeisesti pihametsän puut ovat jos sillekin riittävän suuria.
Pääsiäinen on parin viikon kuluttua, ja sitten ihan pian on huhtikuu.
Ihan pian pistävät ensimmäiset krookuksen piipat maasta! Tästäkin pitkän tuntuisesta talvesta ollaan taas selvitty!
Voikaa hyvin!

Mörkö

Kesällä kerran metsäretkellä luonnosuojelualueella vastaan tuli Mörkö.

Siellä se köllötteli auringonpaisteisessa metsässä, sammaleeseen hautautuneena, siestaa viettämässä.

Oikeastaan se ei ollut ollenkaan pelottava. Näytti melkein siltä kuin se olisi hymyillyt vähän.

Kolme valkoista ja kaksi roosaa kaunotarta

Väsyneenä ja onnellisena ihanan blogiystävätapaamisen jälkeen lähdin ajelemaan mökille. Sinne on meiltä tunnin matka, oli rentouttavaa ajella hiljaisia kesäisiä teitä pitkin. Vastassa oli tuttu ja rakas järvimaisema, jonka taakse aurinko laski, sekä kukkivat metsätähdet sananjalkojen seassa.

Seitsemän täydellistä terälehteä. Pienenpienet tähdet näkyvät hämärässäkin metsässä kauas, nimi ei voisi olla kuvaavampi.

Sunnuntaina satoi vettä, kännykän säätiedotus- sovellus kertoi että "heikkoa sadetta 100 %". Jälleen kerran mökkijärven vesi vaihtoi sävyä.

Sateesta huolimatta en malttanut olla kyykkimättä varvikossa kameroineni; suopursut olivat avanneet ensimmäiset kukkansa. Ne ovat samaa sukua alppiruusujen ja atsaleojen kanssa - meidän oma suomalainen luonnonvarainen rhodorendron.

Viime syksynä pongasin varvikosta punamarjaisen ruohokanukan. Siitä asti olen vesi kielellä odottanut sen kukintaa. Vain harvalla kasvilla on täysin mustat kukat, kuten ruohokanukalla - valkoiset osat ovat vain verholehtiä, varsinainen kukinto on tuo musta osa tuossa keskellä. Lasten kanssa ihmettelimme kaunista kukkaa, ja muistuttelin, että se tekee myrkyllisen punaisen marjan sitten syksyllä. Sitä ei sitten sovi syödä, ihastella vain.

Syötäviäkin marjoja löytyy.

Mökin ympäristössä oleva varvikko on hauska, sillä siinä on vähän kaikkea sekaisin; mustikkaa, puolukkaa, kanervaa, suopursua, juolukkaa, variksenmarjaa ja ruohokanukkaa, sekä matalana alustana rahkasammalta ja sananjalkoja. Varvikon kokoonpano vaihtelee jonkin verran maaston mukaan; Juolukka ja variksenmarja kasvavat mielellään rantatöyräällä yhdessä mustikan ja ruohokanukan kanssa. Muualla kanerva ja suopursu valtaavat maastoa kumppaninaan sananjalat, mustikka ja puolukka. Niin, ja sanottakoon nyt sekin, että siellä täällä kasvaa edellisen asukkaan istuttamana vuorenkilpeä - mikään ei voisi näyttää hullunkkurisemmalta ja epäsopivammalta. Aikomukseni on kerätä vuorenkilvet pois varvikosta, ja tuoda ne tänne kotipihaan johonkin kohtaan kasvamaan, pois niitä ei tokikaan raaski heittää. (Mökillä on myös pieni perennapenkki edellisen omistajan istuttamana, jonka sunnuntaina tyhjensin, ja toin kotipihaan - mökkipihassa ei tarvitse tehdä puutarhatöitä, siellä luonto saa panna parastaan, se kun sen totisesti osaa.  Pienessä betoninoppakivien (betonikivet saavat myös kyydin pois) ympäröimässä penkissä kasvoi yksi kutakin: jättipoimulehti, pikkutöyhtöangervo, päivänlilja, komeamaksaruoho, rönsyakankaali, mehitähti ja ajuruoho.)

Tällä hetkellä maasto on heleän vaaleanvihreä, kun mustikka on tehnyt uudet vihreät lehdet. Muutama litra mustikkaa taitaa tulla ihan vain mökkipihan kiertämällä, mikäli pölytys onnisuu.

Puolukan kukka kelpaisi koristeeksi paremmissakin piireissä. Kukat eivät aivan vielä ole auenneet kokonaan, mutta nupullaankin ne  ovat hurjan somia.

Kaunista juhannusviikkoa!

Tiitti ja Töötti

Viime viikonloppuna olimme mökillä yökylässä.
Ihan rannan tuntumaan meitä tuli seamman kerran katsomaan herra ja rouva Hanhi.  Luontoportista oli jälleen kerran apua, ja totesimme lintujen olevan kanadanhanhia. Lapset antoivat niille nimiksi Tiitti ja Töötti.

Ne päästivät kuvaajan ihan lähelle.

Toinen, ilmeisesti rouva- Hanhi, oli pulleudesta päätellen ihan pian valmis munimaan.
Fiina haukkua rompsotteli rannalta juoksunarusta kovin innokkaasti hanhia. Se meni kuitenkin ihan hämilleen kun herra- Hanhi, alkoi motkottaa sille. (Yllä olevasta luontoportin linkistä voit kuunnella miten se äänteli.)

Uroshanhen tehdesssä Fiinalle selväksi, kuka järven rantoja hallitsee, naaras suki itseään kaikessa rauhassa.

Kun teimme lähtöä, hanhet menivät lepäämään kivelle rannan läheisyyteen. Saa nähdä, tekevätkö ne johonkin mökkirannan tuntumaan pesän, ja saamme niistä vakiovieraat. Toivottavasti eivät niin lähelle, että olemme häiriöksi toisillemme kesän aikana.

Mökillä

Tehtiin viiko sitten lauantaina päiväretki mökille koko perheen voimin. Myös appiukko oli mukana. Intoa piukassa oltiin koko perhe; oli ihana nähdä mökkimaisema talven jälkeen. Kaikki oli ennallaan. Luontokin tuntui pysähtyneen odottamaan kevättä. 

Järvessä oli vielä vahva jää. Muuta tekemistä ei tarvinnutkaan keksiä, kun lapset liukastelivat jäällä koko iltapäivän eväidensyöntihetkeä lukuunottamatta. 

Oli ihan hiljaista, taivas oli pilvetön, ja oli tyyntä. Yhtään mitään ääniä ei kuulunut. Maisema oli ihan hiljaa, lukuunottamatta silloin tällöin kuuluvaa yksinäisen variksen raakuntaa. 

Tehtiin pieni kävelyretki koko porukalla. Fiinan ilme oli huvittava. Se ei ymmärtänyt yhtään, mitä hienoa oli jäällä liukastelussa. Kun se on hämillään tai tohkeissaan, se saa kummallisen aivastuskohtauksen, jolla se paheksuu kaikkea ja kaikkia jotka eivät tajua, miten asiat pitäisi sen mielestä tehdä. Korvien luimistelevaa ilme kertoo myös jotakin siitä mitä sen mielesssä liikkui.

Paljon mukavampaa oli kivuta omalle tähystyskivelle sammaleiden ja varpujen päälle. Juoksunaru on asetettu niin että Fiina pääsee mukaan mökin etupihalla tehtäviin touhuihin.

Maastossa ei ollut lunta jäljellä paljon mitään. Ainavihannat varvut ovat valmiina aloittelemaan kevättä heti, kun maa sulaa. Kahden lahden poukaman välisessä niemekkeessä oli lunta vielä vähän. Maasto on  niemessä sen verran upottavaa rahkasammalen ja varpujen peittämää suomaastoa, ettei sinne ollut mitää asiaa lyhytvartisilla kengillä.

Suopursu on erehdyttävästi saman näköinen kun sille sukua olevat puutarhan alppiruusut, lehdet on kylmällä supussa ja alaspäin. Odotan kovasti suopursujen kukintaa.

Odotan myös että kanerva, mustikka, puolukka, variksenmarja ja ruohokanukka kukkivat...

...Ja että lehtipuiden lehdet puhkeavat...
Mökkipihan puista eniten pidän kuitenkin uhkeista männyistä.

Myös eilen olimme mökillä käymässä, tällä kertaa tehtiin metsässä kaatuneiden puiden ja risukon raivausta.

Sää oli erilainen. Tuuli kylmästi, ja taivas oli harmaiden pilvien peittämä. Jää oli yhä vahva, ja kesti hyvin kävelyä, mutta muuten hiljaisessa maissemassa kuului kuinka jää eli.  Jää paukahteli ja huokaili. Jään alta kuului veden lorinaa. Kevät on hiljalleen tulossa.

Mielen valtaa yhä toisinaan epäusko. Onko oikeasti olemassa näin hienoja paikkoja, ja vieläpä niin että oma piilopirtti on siinä ihan vieressä?
Olo on kiitollinen. 

Teille, jotka olette vasta hiljan tulleet blogini lukijoiksi kerron, että löysimme unelmiemme mökin viime syksynä. TÄÄLLÄ ja TÄÄLLÄ voit käydä katsomassa viimesyksyn mökkitunnelmia. Meillä on vielä kesä ja uimakelit kokematta. Mutta jo nyt mökki maisemineen on antanut enemmän kuin koskaan osasimme unelmoida.

Lempeää sunnuntaita!

Vesi kuin peili

Oltiin mökillä yökylässä. Yöllä oli pakkasta. Seurasimme aamuauringon valossa kuinka järven pinta jäähtyi ja alkoi jäätyä. Sumu hiipi pitkin peilityyntä järvenpintaa.

Kuura koristeli pintoja, jää piti otteessaan.

Miten iso järvi voi olla niin tyyni, että näyttää kuin kivet leijuisivat taivaalla? Epätodellisen kaunista.

Kaikki heijastui vedestä kuin peilin pinnasta.

 

Vesi ja sen monta luontoa asettavat minulle ja kameralle uusia haasteita. Mukavaa.