Nyt on kuitenkin niin, että kukkamaassa kukkii jotakin, jonka olemassaoloa en ollut ajatellut moneen aikaan. Istutin sen juurakon neljä vuotta sitten kun kukkamaata perustettiin. Laitoin sen penkin takaosaan varjoiseen kohtaan ukonhattujen eteen. Seuraavina kesinä en suonut sille kovin montaa ajatusta, paikalla oli ehkä joku pieni verson tapainen, muttei mitään kovin merkittävää. Ajattelin että tulipahan kokeiltua, hyvähän se on että kasvi on sentään hengissä.
Kun tänään lähdin kameroineni kuvauskierrokselle, löysin jotakin sielua liikauttavaa.
Neljä vuotta sitten istuttamani kolmilehden juurakko oli herännyt tänä keväänä horroksestaan, ja tehnyt yhden suloisen kukan! Eikä minkä väristä tahansa, vaan vaaleanpunaisen! Muistin kyllä että istutin joskus kolmilehden, mutten sitä että se olisi tämän värinen!
Hieman oli hankalaa kuvata sitä. Kuten jo sanoin, se sijaitsee puolitoistametriä leveän penkin takaosassa. Edessä on siis melkoinen määrä muita perennoja. Ja penkin takana on juhannusruusu.
Loikkasin siis keskelle penkkiä kohtaan, jossa sormivaleangervon pitäisi kasvaa, mutta joka lähtee aina myöhään liikkeelle, eikä maassa ollut mitään hyödyllisen näköistä. Ja siellä sitten koitin kyyryssä kuvata tätä pientä ihmettä. Pieni se nimittäin on. Otin mitakaavaksi kuvan jossa on kameran linssin suojus. Vieressä näkyy myös kielon lehti, josta voi päätellä että aika pikkuruinen tämä kolmilehteni on.
Luulen ja toivon että se vielä kasvaa isommaksi. Enhän muuten olisi sitä istuttanut akileijojen, pionien ja särkyneen sydämen taakse. Joku logiikka on täytynyt olla istutuspuuhissani sentään. Täytyy nyt odottaa muutama vuosi, ja katsoa josko kokoa tulisi pikkuisen lisää. Jos ei, niin sitten täytyy miettiä uskaltaisiko sen siirtää.
Jännittävää. Kaikkea täytyy näköjään kokeilla.
Mutta kyllä se on ihmeellinen!
