Kasvikortisto : Mukulat ja sipulit

Kasvikortisto: Varjolilja

Varjolilja, Lilium martagon

Muuttaessamme syksyllä 2002 puutarhan vanhoissa kukkapenkeissä oli hallitsevana kasvina isot mättäät keltapäivänliljaa. Monta vuotta olin odottanut että saan oman puutarhan, niinpä halusin heti ryhtyä johonkin mylläysprojektiin. Ajattelin, että kukkapenkkiin minulla olisi varalla muitakin perennoja kuin päivänliljaa; olin saanut vanhemmilta ja tuttavilta paljon kasveja uuteen omaan puutarhaani istutettavaksi.

Mielessäni virisi ajatus ihanasta keltapäivänlilja- aidanteesta kasvimaan reunalla, ja kun taimimateriaalia oli yllin kyllin, ei oikeastaan tarvinnut kuin laittaa lapiot heilumaan. Eräänä syysiltana sitten ryhdyimme siskoni kanssa tuumasta toimeen. Isot päivänliljamättäät siirtyivät uuteen paikkaan.Vanhaan penkkiinkin päivänliljaa silti jäi melkein neliön kokoinen alue. Istutuspuuhissa ihmettelimme, kun maassa oli kirkkaankeltaisia ”kynsiä” siellä täällä. Sen enempiä pohtimatta hautasimme kuitenkin kynnenpalat takaisin maahan.

Vasta seuraavana kesänä juhannuksen jälkeen minulle valkeni noiden keltaisten kynsien salaisuus. Ne olivat varjoliljan suurista keltaisista sipuleista irronneita palasia; - Heinäkuun alussa jokaisesta siirtämästämme päivänliljamättäästä nousi lukuisia tumman ruusunpunaisia varjoliljoja! Myös vanha kukkapenkki paljasti uumenistaan kymmenkunta muhkeaa varjoliljan alkua seuraavana keväänä. Edellisellä puutarhanomistajalla oli sekaistutuksen viisaus hallussaan. Kaksi mainiota perinnekasvia sopivat vallan mainiosti elämään rinnakkain, kukinta ja kasvutapa ovat tyystin erilaiset, mutteivät ne häiritse toisiaan, sillä kukinta ajoittuu eri kuukausille. Edellinen asukas oli ilmeisesti sitä mieltä, että siemenkodat rumentavat kukkapenkkiä, joten varjoliljoista ei ensimmäisenä syksynä ollut mitään näkyvissä maan pinnalla. Oli melkoisen ihana yllätys huomata, että omassa pihassani kasvaa iki-ihana varjolilja, jota olin puutarhasta unelmoidessani  ihastellut kasvikirjoista.  

Yhtenä kesänä jouduin siirtämään varjoliljani vanhasta kukkapenkistä turvaan, kun talomme ympärille kaivettiin salaoja. Siirtokesänä ne olivat hieman pahastuneita, eivätkä viitsineet kukkia, mutta seuraavana kesänä ne jälleen kukkivat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Viime kesänä annoin huutia koko vanhalle kukkapenkille, sillä sen oli juolavehnä vallannut niin pahasti. Varjoliljat muuttivat jälleen alkukesällä, tällä kertaa toivottavasti pysyvämmin, uuteen muhevamultaiseen kukkapenkkiin. Samalla piilotin muutamia muhkeita keltaisia sipuleita ruukkuihin ystäville ja sukulaisille jaettavaksi. Ensikesänä voin taas odottaa virkeiden varjoliljojen lehtimättäidennousevan maasta ja heinäkuussa saan toivoakseni nähdä taas, kuinka ne kukkivat.

Keltapäivänliljamättäissä varjoliljat ovat jatkaneet kasvimaan laidalla elämäänsä siirron jälkeisestä kesästä lähtien. Siellä ne sinnittelevät, vaikka joskus kastikat ja muut ojasta muhevaan multaan karanneet vahvat heinät melkein hautaavat ne alleen ennen kuin puutarhuri ehtii hätiin. Joka vuosi ne silti yhä kukkivat heinäkuussa piittaamatta mitään muun maailman menosta.

Varjoliljan tieteellinen nimi, Lilium martagon kertoo varjolilja kukan muodosta. Martagon on kreikkaa, ja merkitsee turbaania. Englannin, saksan ja hollannin kielissä varjolilja on nimeltään ”Turkkilainen turbaani lilja”. Suomalainen nimi kertoo puutarhurille, että varjolilja menestyy muista liljoista poiketen myös varjossa. Varjolilja kasvaa luonnonvaraisena Etelä- keski- ja Itä- Euroopan niityillä ja lehtometsissä. Varjoliljaa on kasvatettu puutarhoissa hyvin kauan, pohjoismaissakin jo ainakin 1600- luvulta lähtien. Kestävyytensä ja hyvän leviävyytensä ansiosta se on ollut hyvin suosittu puutarhakasvi. Varjoliljaa tapaakin monesti villiintyneenä kartanoiden ja muiden vanhojen iäkkäiden asuinrakennusten vanhoissa villiintyneissä puutarhoissa.

Varjolilja ei ole kasvualustan suhteen kovin vaativa. Parhaiten se viihtyy hieman kalkkipitoisessa maassa puolivarjossa, mutta sopeutuu ja menestyy hyvin myös auringon paisteessa tai täysin varjossa alppiruusujen seurassa happamassa maassa. Varjolilja sopii myös ihastuttavasti perennaniitylle, jossa se pärjää voimakkaillekin seuralaisille hyvin. Varjolilja on siis melkein joka paikan kasvi, kunhan se saa riittävästi kosteutta, saman voi päätellä laajasta luonnonvaraisesta levinneisyysalueestakin ; sille kelpaavat niin lämpimät Etelä- Euroopan olot kuin Siperian karut ja kylmän mantereiset olot.  

Varjoliljan kookas kirkkaan keltainen sipuli istutetaan melko syvään,  jotta se saa tehdä maan alle kukkavarteen juuria. Kukkavarsi on niin tukeva, ettei se yleensä vaadi tukemista, vaikka varren latvassa voi olla kymmeniä turbaanin mallisia kukkia. Yleisimmin kasvatetaan tuota minunkin puutarhassani kasvavaa tumman ruusunpunaista varjoliljaa, mutta viljelyssä on myös tummemman purppuran värinen sekä valkoinen varjolilja. Ostosipulit on parasta istuttaa keväällä. Jos vanhaa kasvustoa jaetaan, se olisi kaikkein paras tehdä kukinnan jälkeen syksyllä, alkukesän siirtotoimenpiteistä kasvi väsyy, eikä jaksa kukkia samana kesänä. Varjolilja tekee runsaasti itämiskelpoisia siemeniä, jotka vaativat itääkseen talven kylmän jakson tai keinotekoisen kylmäkäsittelyn; siemenet kannattaa siis upottaa maahan syksyllä tai viimeistää lopputalvesta, jotta siemenen lepotila murtuu.

                                                                                                                                                                                                   

Kasvikortisto: Krookus

Krookus, eli sahrami, Crocus

Heti ensimmäisenä syksynä muuttaessamme istutin nurmikkoon muutamia kermanvalkoisia krookuksia. Ne ovat niin aikaisia, että ne nousevat maasta heti kun pintamaa lämpiää ja lumi sulaa kevät auringon ansiosta. Ne kukkivat yhtä aikaa kevään ensimmäisten leskenlehtien kanssa. Vähän myöhemmin, jos lämpimiä päiviä riittää, avautuvat pienet sievät violetit krookukset ihan vieressä. Huhtikuun lämpiminä ja aurinkoisina päivinä krookuksia nousee nurmikosta sieltä täältä, ihania läheltä tarkasteltavia kukkapälviä, joissa juuri heränneet tokkuraiset kimalaiset pörräävät. Muutamat etupihan nurmikon krookuksista olivat jo valmiiksi paikalla, edellisten asukkaiden istuttamana. Ne ovat jotain hienompaa ja muhkeampaa lajiketta kuin itse istuttamani pikkuruiset krookukset, mutta herttaisia ne ovat silti. Ei liene sattumaa, että krookukset kukkivat varhain keväällä, ne tuskin kesän kukkaloistosta erottuisivatkaan. Ne ovat tärkeä meden lähde puutarhan talviunesta herääville pikkupörriäisille.

Olen istuttanut krookuksia myös kukkapenkkiin, mutta paremmin ne tuntuvat pärjäävän laihassa nurmikossa, sinne eivät myyrätkään niin helposti löydä mukuloita popsimaan; kukkapenkkeihin istuttamani krookukset ovat talven aikana kadonneet myyrien suuhun, tai sitten joku gourmet-jänö on käynyt pistelemässä ne poskeensa kesken parhaan kukintasesongin. Nurmikko puoltaa paikkaansa krookusten istutuspaikkana myös siksi, että nurmikon alla mukulat pysyvät paremmin maan alla, kuohkeassa maassa kukkapenkissä routa nostaa mukulat helposti maan pinnalle, jossa ne kuivuvat ja ovat ”helppoa” saalista kevätherkkuja etsiville jyrsijöille. Puutarhaoppaissa neuvotaan asettamaan maahan verkko jänisten varalle, mutta mielestäni sitten on ihan sama, onko krookuksia ollenkaan, jos ne pitää piilottaa verkon sisään, eiväthän ne silloin näytä yhtään miltään jos niitä pitää verkon läpi katsoa!

Krookukset, Crocus, ovat kotoisin Eteläisen Euroopan ylänköniityiltä ja Aasian länsi- ja keskiosista. Luonnonvaraisia lajeja tunnetaan 80, ja luonnonlajeista jalostettuja lajikkeita tai keskenään risteytyneitä risteymiä onkin sitten jo vaikka kuinka paljon. Yleisimmin suomalaisissa puutarhoissa kasvatetaan kulta- ja kevätsahramin eri lajikkeita. Lisäksi saatavilla on luonnonlajeja ja muita lajikkeita - jokaiselle löytyy varmasti oma suosikkinsa krookusten sinisten keltaisten ja valkoisten ja näiden erisävyisten sekoitusten joukosta. Muutama krookuslaji  kukkii myös syksyllä. Syyssahramin kukat muistuttavat paljon toista syyspikkusipulia, syysmyrkkyliljaa, kasvit kuuluvat kuitenkin eri sukuun.

Myös maailman kallein mauste, sahrami, on peräisin eräästä krookuslajista. Maustesahrami on peräisin krookuksen emiluoteista. Pienet emiluotit kerätään käsin, ja kussakin krookuksessa on vain kolme luottia – yhteen grammaan kuivattua sahramia tarvitaan 200-600 käsin kerättyä luottia! Olisi hauska ajatus kasvattaa itse omaa maustesahramia, mutta valitettavasti tuo laji on liian arka meidän oloihimme.

Krookus ei oikeastaan ole sipulikasvi, vaan kukan maanalainen osa on mukula. Kukinnan jälkeen mukula kuolee. Krookus kuitenkin jatkaa elämäänsä, sillä vanha mukula kasvattaa päälle ja sivuille uusia sivumukuloita. Sivumukuloiden ja uuden krookussukupolven turvaamiseksi on tärkeää, että krookukset pikkuiset kapeat lehdet saavat olla rauhassa ruohonleikkurilta, lakastuvista lehdistä ravinteet siirtyvät uusiin pikkumukuloihin.

Krookukset avaavat kukkansa vain lämpimällä ilmalla ja auringon paisteessa, sateisena ja kylmänä päivänä terälehdet pysyvät visusti kiinni. käytännöllistä, sillä myös pölyttäjät huilaavat kylmällä kevätilmalla.

Krookukset istutetaan melko matalaan, noin 6 – 10 cm:n syvyyteen. Yleisimmät meillä myytävät krookukset menestyvät laihahkossa nurmikossakin. Nurmikosta voi ottaa lapiolla ”kannen” pois, ja asetella krookuksen mukulat mullan pintaan, ja asettaa kannen takaisin paikoilleen, näin istutettuna krookukset ilahduttavat vuosikausia ilman sen kummempia kommervenkkejä. Mukulat ilahtuvat, jos niille heittää silloin tällöin kevätlannosta kukkien avautumisen aikaan. Vaativammat kasvitieteelliset (eli luonnonlajit) krookukset vaativat kesäksi kuivan ja paahteisen kauden, jolloin salaojituksesta on huolehdittava kukkapenkissä hyvin, vesi ei saa seistä penkissä kesäaikaan. Nurmikossa kasvavien tavallistenkin krookusten menestymistä voi auttaa sekoittamalla kasvualustaan karkeaa hiekkaa tai lecasoraa, varsinkin jos nurmikon pohja on savista.

Ihan pian on taas kevät ja krookusten pienet piipat kurkistavat maasta!