Täällä taas

Ihan ensin täytyy kiittää, sillä sain  jo jokin aika sitten tällaisen tunnustuksen Kujeelta. Kiitos oikein paljon!!

 

Nämä tällaiset lämmittävät aina mieltä, erityisesti kun tuntuu että olen ollut ihan liian laiska bloggaamaan ansaitakseni sen. Nöyränä ja kiitollisena iloitsen siitä että te blogiystävät ette ole ihan kokonaan unohtaneet minua vielä, vaan käytte luonani kylässä edelleen. kiitos siis.

 

Lasten pääsiäiskoristelut ovat yhä olohuoneen senkin päällä. Jotain väriä saa ollakin, sillä puutarha on ihan nukuksissa vielä. Viimevuonna aprillipäivänä kukkivat krookukset.

Pihametsästä on tullut jo ihan metsän näköinen. Olimme hiihtolomalla omassa metsässä retkellä. Pikkuapulainen luuli olevansa kaukanakin kotoa, kun kahlasimme hangessa pitkän matkan metsään kiertäen navetan takaa. Sytytimme nuotion ja istutimme lapset nurin päin käännetyn ahkion päälle selkä taloon päin, jotta "kaukana retkellä- tunnelma" pysyi. Suuri olikin ihmetys kun Pikkuapulainen lähti Pikkupuutarhurin perässä kotimatkalle, ja he olivatkin ihan yht´äkkiä kotipihassa tultuaan suoraan pikkumetsästä pihaan ilman kierrosta navetan takaa. :D

Kyllä sitä itsekin ihmetteli, miten pienistä kymmensenttisistä männyn ja kuusen aluista on tullut neljä- viisimetrisiä puita, joissa viimekesänä oli jo ensimmäistä kertaa käpyjäkin. Viime syksynä tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä kun muutimme tähän taloon. Puut istutettiin muuttoa seuraavana keväänä, eli ne ovat nyt yhdeksän vuotiaita.

Tässä alla kuva tuolta retkeltä. Yllä oleva kuva on otettu tuolta alakuvassa näkyvän portin luota.

Kauan kukkimatta ollut Kiinanruusu teki kevään auringon ja lannoitetujauksen innostamana monta nuppua. Yksi jo aukesikin.

 Nautitaan nyt näistä aurinkoisista päivistä, kyllä se lumi varmasti juhannukseen mennessä sulaa, ja me puutarhastelijat päästään tositoimiin. Olen tyhjentänyt tietokoneen kovalevyn vanhoista valokuvista. Kuvat ovat tallessa ulkoisella kovalevyllä. Puutarhakuvia täytyy siis ottaa tänäkin vuonna, jotta tänne blogiin on jotain kuvia laitettavaksi. ;)

Jokin liikahti

Ehkä se tapahtui jo heti aamulla, auringon noustessa ja värittäessä taivaanrannan oranssin kirjavaksi. Tai sitten myöhemmin kun ajelin autolla hakemaan pikkuapulaista kerhosta ja aurinko paistoi niin että oli melkein otettava aurinkolasit silmien suojaksi.
Tai ehkä se tapahtui jo viimeviikolla. Sinä päivänä kun pikkuapulainen kesken puuhailujen kiipesi syliin ja sanoi " Minä olen niin pieni ja kaunis."

Jokin minussa liikahti. Ajatukseni löysivät reitin jonka poissaoloa olin ehtinyt jo ihmetellä. Mieleni liikahti, ja aloin kaivata kevättä. Teki mieli kaivaa kuva-arkistoista esiin ne ihan pienimmät ja hauraimmat kukat.

Katson lasta. Sekin on niin pieni ja niin hauras, ja silti niin varma siitä että on kaunis ja pystyy mihin vain. Katson kevään ihmeellisiä pienoisia kukkia. Kuulen mielessäni kuinka kiurut virittävät reviirisirkutuksiaan peltojen yllä. Tulee mieleen Vuorisaarnakin. " ...Katsokaa kedon kukkia, eivät ne työtä tee, ja silti ne loistavat ihmeellisemmin kuin Salomo kaikessa loistossaan. Katsokaa lintuja, eivät ne murehdi huomisesta päivästä..."

Kuvat ovat viimevuoden maaliskuulta ja huhtikuun alusta. Ajatelkaa. Kahden kuukauden kuluttua alkaa maa sulaa pälvipaikoista niin, että pienet hauraat kukat nousevat maasta. Kevät on ihme.

 Ja millä voimalla ne nousevatkaan maan uumenista! Niitä ei mitkään lehtikarikkeet pidättele. Valon ja lämmön houkuttelmina ne tulevat ilahduttamaan meitä.

Jaksetaan vielä vähän aikaa. nauitaan keväthangista ja huikeista aurinkoisista päivistä.

 

Johan me syksyn pimeistä selvittiin. 

Kevät on täällä nopeammin kuin uskoisikaan.

Paluu kesämuistoihin

Selailin kuvia viime kesältä. Löysin juhannuksen jälkeisiä yltäkylläisen kesän päiviä, sateisia ja paahteisia heinäkuun päiviä.
Se on kummallista, että vaikka kesällä näkee puutarhassa paljon puutteita ja korjaamisen varaa, kaikenlaiset pöheiköt ja sekamelskat näyttävät tammikuussa mitä suloisimmilta. Katsokaa nyt kuinka ihana kukkakimara; päivänkakkaroita, mummolta perittyjä harjaneilikoita ja jalokallioisia, kyläkurjenpolvea, keltamataraa, kärhön kieppuvia nupullisia versoja...

Viimekesänä satoi paljon.

Pisaraiset kuvat puhuttelevat minua erityisesti. Vesipisarat puhuttelivat kesälläkin. Nyt talvella en vain meinaa uskoa, miten paljon upeita värejä löytyy kuvista, joihin koitin tallentaa vesipisaroita.

Päivänkakkara. Lapsen pulleat sormet. Kesän tuoksu. Lapsen riemu. Paljaat varpaat. Voi miten onnelliset lapset. Kerätään yhdesssä äidille kukkia. Isosisko auttaa pikkuveljeä. Voi miten kaunis kimppu!
Tästä kuvasta tuli monta ihanaa hetkeä mieleen.

Kesä, humalan huikentelevaiset versot ja lasten riemuisa leikki tarmpoliinilla..

 

Onnellinen koira.

Ensin ajattelin etten taida kehdata laittaa tätä kuvaa. Siinä on ihana keto koiranputkia. Eikö vain näytäkin aika suloiselta? Kuin palanen salaista puutarhaa, portti johonkin ihmeelliseen...

Elämääni pidempään seuranneet ymmärtävät mitä tarkoitan kun en meinannut kehdata laittaa tätä. Siinä on nimittäin minun väriteemapuutarhani viimekesänä. Uskokaa tai älkää. Taustalla oikeassa reunassa oleva pieni puu on siniluumu sinisen puutarhahuoneen keskellä. Punainen täplä vasemmalla on vuoriruusu punaisen puutarhahuoneen sivustalla. Niin. Minulla on aika paljon tekemistä vielä. Mutta suunnitelma on valmis. Ja vaikkei ihan heti uskoisi, niin etelässä (kuvassa oikealla ) reunalla on kuin onkin elinvoimainen tuomipihlaja- aidanne ja toisella puolella on serbiankuusiaita suojaamassa tulevaisuuden arkoja magnolia- ja alppiruusuistutuksia pohjoisen puhureilta. Uskokaa vain. Kylläs e siellä on. Näen sen sieluni silmin kokoajan mielessäni, sen millainen siitä tulee. Viimekesänä ei ollut vielä sen aika. Mutta ehkä ensikesänä... Tervetuloa katsomaan viiden vuoden kuluttua...

Pitää seuraavaksi esitellä tämä. Se kasvaa isäni puutarhassa. Se on minun oma ruusuni. Isän oman siemenkasvatuksen tulos, nimeltään Lauraliini. Saan siitä varmaankin ensikesänä juurivesan siirrettäväksi omaan puutarhaamme.

 

Viimeiseksi kuva juhannusyöltä. Ilma oli lempeä, kuin vain kesäyönä voi olla. Tuohon maisemaan voisin unohtaa itseni pitkäksi toviksi.

Millainen on sinun kesämuistelosi?

Uusi käynnistys

Syksyn mittaan olen kovasti pohtinut, että mahtaako puutarhabloginpito enää viedä mukanaan. Jotenkin vuodatuksen blogin kaikkien kuvien katoaminen oli aika iso takaisku. Samalla tavallaan katosi yksi päiväkirjan tapainen muistovyyhti niistä vuosista, kun pikkuapulainen syntyi, eli vauva-aikaansa ja kasvoi taaperoksi. Blogikuvissa oli niin paljon muistoja mukana, että niiden katoamisen merkityksen olen tajunnnut vasta hiljalleen. Vaikka kuvat ovatkin tietokoneella tallessa, se ei ole ihan sama asia kuin se että ne nivoutuivat blogissa tarinaan ja eletttyyn hetkiin puutarhassa. Tuntuu kuin blogikuvien mukana olisi kadonnut joku kipinä koko puutarhailutouhuunkin hetkeksi...

Kevät kurkistelee jo kuitenkin jostain lempeillä silmillään, ja katselee tämänkin puutarhurin heräämistä talviunestaan. Ensimmäiset siemenkuvastot ja vuoden ensimmäinen puutarhalehti kolahtivat postilaatikkoon jo heti vuoden ensimmäisinä arkipäivinä. Uskon että se intohimo ja kipinä ja puutarhahöperyys herää jälleen tänä keväänä. Se on lähes yhtä varmaa kuin se että kevät tulee. 

Tästä hiljalleen käynnistelen puutarhablogia.
Tuokoon tämä vuosi kaikkea hyvää ja ihmeitä ja ilon aiheita jokaiselle!

Pidot puutarhassa

Auringon lämmittävät säteet houkuttelivat pikkuiset lentäväiset aterioimaan. vaikka puutarhassa on perhosten suosimia syyskukkia; leimuja, punahattuja ja nauhuksia, ei mikään niistä tunnu pärjäävän tavalliselle ohdakkeelle. Ohdakepöheikössä oli menossa ihan kunnon juhlat valokuvaajan osuessa paikalle. Seuraava kuva on vähän epätarkka, mutta siitä saanee kuitenkin käsityksen perhospaljoudesta. Montako pihlajanmarjojen väristä perhosta löydät?

Vaikka tänne blogiin jo kiikutin aiemminkin nähtäväksi perhosten kuvia, en malttanut olla kuvaamatta niitä taas. 

Tällä kertaa vuorossa nokkosperhonen. Sekin on hurjan kaunis, kun sitä saa tarkastella rauhassa.

Auringossa neitoperhosen kaunis siipikuvio näkyy myös alta päin. Upea, ihana perhonen!

Iltapäivän lämmin sää houkutteli meidät sadonkorjuuseen Mummun ja Äijän luokse.

Kotiinviemisiksi saimme omenia, kasvimaakurkkuja, viinirypäleitä ja tomaatteja. Luksusherkkuja!

Sadonkorjuun jälkeen kuvasimme ohdakeperhosen ja kävimme katsomassa söpösiä vasikoita.

Sitten lapset laittoivat meille herkullista keittoa, "pöösiä". Liemi oli ollut makuuntumassa edellisviikosta lähtien, ja nyt oli aika lisätä siihen muut ainekset.

Kaikenlaista herkkua kerättiin puutarhasta keiton joukkoon.

 Lumoava tuoksu levisi puutarhaan, ja maistelutiimi odotti malttamattomana keiton valmistumista. Myös Tilta, joka on yksi Fiina- koiramme pennuista, osallistui pitoihin pitämällä huolen luuvarastostaan.

Lapset uurastivat koko iltapäivän. Ja vihdoin keitto alkoi olla valmista.

Maistuis varmaan sullekkin!

 Saimme myös jälkiruokaa. Valitettavasti valokuvaajalta loppui akku kamerasta kesken juhlien, ja kuvaan pääsi vain keskeneräinen versio jälkiruuasta; joukosta puuttuu vielä kultapallon ja tiikerililjojen maahan pudonneet kukan terälehdet..

Tuoksuu syksyltä

Aika tuntuu pysähtyneen puutarhassa. Ehkä tunne johtuu siitä että linnut ovat tämän kesän reviirilaulunsa laulaneet ja on ihan hiljaista. Kostealla säällä on lempeää, kun ei tuule. Silloin voi melkein kuulla kuinka toukat kiirehtävät talviunille. 

On taas aikaa vähän kiertää kameran kanssa pitkin puutarhaa. Ottaa talteen värejä ja tunnelmia. Kulunut kesä on ollut viileä ja sateinen. Sato on myöhässä tavanomaisesta, mutta toisaalta kun se kypsyy, se säilyy pitkään, ellei yöpakkaset ehdi ennen sadon kerääjää. Kukkamaasta löytyy loppukesän vahvoja värejä.

Ihana afrikkalainen kuningatar (African queen) availee hiljalleen nuppujaan viilenevään säähän.

Pikkuapulaisella on omaa pientä puuhaa samalla kun äiti kuvaa kukkasia. Oma sateenvarjo on tärkeä.

On ollut ihanaa viettää viimeisiä lämpimiä päiviä terassilla, joka viimein valmistui käyttökuntoon. Lapset oikaisevat mielellään terassin kautta takapihalle; kroksit jalkaan ja huis vain he säntäävät leikkeihin. Aikuiset saavat välillä jopa hiukan rentoutua silmälläpidon lomassa, kun on terassi jossa istuskella. Voi juoda kupin teetä ja lukea lehteä...

Tai vain ihailla maisemaa joka avautuu kylätien toisella puolella.

Ihanaa syyskuuta!