... riittää, että saa puhua koko päivän puutarhaa. Silloin toisilleen vieraista tulee ystäviä ja tuntuu ettei olisi koskaan ikinä vieraita oltukaan.
Olimme tilanneet kauniin sään, ja kuin ihmeen kaupalla sen saimmekin - tähän sateisten päivien väliin. Lähtökohdat olivat siis suorastaan erinomaiset, ja seitsemäntoista hengen voimin teimme päivästämme suorastaan täydellisen.
Aloitimme aamupäivällä Tampereelta
Hatanpään arboretumista. Puutarhan sisäänkäynnin edustalla hehkuivat huikeat tulppaanit.
Ja heti portin toisella puolen valtavan kokoinen magnoliapensas kukki ja sai meidät huokaisemaan ihastuksesta. Kukat olivat jotenkin epätodellisen upeat, ja lähes kämmenen kokoiset. Ja nyt olimme siis kolmosvyöhykkeellä, tuulisen Pyhäjärven rannalla.
Tällaisen porttisysteemin voisin ottaa.
Kiertelimme, valokuvasimme, yksin, kaksin, isommalla joukolla. Ihmeteltiin ja ihasteltiin. Puhetta riitti, heti alusta asti.
Itselläni näyttää olevan tapana pongata kameraan erilaisia passeleita kasviyhdistelmiä. Omaa silmää miellytti herkkä ja sievä pari; morsiusleinikki ja unelmatädyke. Molemmat menevät haaveilulistalle.
Pikkuisten ihanuuksien kuvaaminen oli jokseenkin haastavaa aika napakan tuulen vuoksi. Mutta hätä ei ole tämän näköinen kun on puutarhastelijaystävä lähettyvillä.
Atsaleat hohtivat auringon paisteessa
Kullerot loistivat muuten vielä vihreävoittoisessa perennaistutuksessa. Kulleroista tykkään hirmuisesti, ja olen haaveillut niistä monet kerrat - Päivän aikana yksi haaveeni toteutui, kun illalla taimia vaihtaessamme sain Johannan ja Joukon tuoman kullerontaimen. Kiitokset!
Alaskankleitonia menee myös haaveilulistalle. Vaikka oikeastaan nyt muistan että olen haaveillut siitä aiemminkin, mutta olen sen vain unohtanut - Claude Monet`n lummepuutarhassa nimittäin puutarhasta kertovan kirjan mukaan kasvaa alaskankleitoniaa itkupajujen juurella. Heti kyseisen kirjan luettuani olin varma että alaskankleitonia vielä joskkus muuttaisi puutarhaani.
Jostain syystä tykkään nimenomaan tällaisista pikkuperennoista, joista melkein aluksi jo sanotaan
"leviää ihan mahdottomasti". Tämä olisi kiva metsässä vaahteroiden juurella, eikö vain?
Löytyi myös hauska idea köynnöksen kasvattamisesta puuksi. Tässä puuna oloa pääsee kokeilemaan kiinanlaikkuköynnös. Sitten kun minulla ei ole enää mitään muuta puuhaa puutarhassa, niin voisin alkaa kokeilemaan jotakin tämän tapaista.
Haaveilen myös elegantista ja komeasta mantsurianjalopähkinästä.
Aboretumin parkkipaikalla upean lehmuksen varjossa söimme vähän eväitä. Massut täynnä jaksoimme paremmin mennä katselemaan Pinsiön taimiston tarjontaa.
Pinsiön taimiston näytepuutarhassa muistin taas, että arovuokko on kadonnnut puutarhastani, ja se olisi ehdottomasti saatava sinne takaisin.
Kiehtova ja dramaattinen kasvipari voisi omassakin puutarhassa olla verivaahtera, ja sen juurella purppurapikkusydämiä.
Saimme alennuskupongit ostoksiin, kiitokset niistä! Omaan puutarhaani löysin muutamia kivikkoperennoja, muunmuassa valkoinen rönsyleimu, nyppykurjenpolvi, keltalehtinen suikeroalpi, harmaa-ajuruoho, punainen kissankäpälä, kivikkkosuopayrtti ja nukkapähkömö.
En uskalla kovin usein käydä taimistoilla, koska sieltä lähtee aina kassikaupalla taimia vaikka vain yhtä sorttia lähtisin hakemaan. Tällä kertaa olin sopinut itseni kanssa, että antaa palaa, kunhan jonkinlainen kohtuus pysyy mielessä. On paljon mukavampi sitäpaitsi ostaa jotakin, kun mukana on ystäviä, jotka jakavat saman intohimon kasvi-ihanuuksiin kuin itsekin.
Melkein kaikilla meillä taisi jotain tarttua matkaan. :)
Taimistolta jatkoimme vanhempieni, Hanna ja Lauri Korpijaakon luokse. Isäni on Suomen ruususeuran puheenjohtaja, ja hänellä oli ruusuista paljon kiinnostavaa kerrottavaa.
Poikkeuksellisen kylmän alkukesän vuoksi ainoastaan karjalanruusu oli uskaltautunuut avaamaan kukkansa. Viimevuonna näihin aikoihin kukassa oli kuutisenkymmentä erilaista ruusua, ja tämän perusteella sovimme isäni kanssa blogitapaamisen päivästä.
Ruusujen kukkimattomuus ei kuitenkaan näyttänyt liiemmin haittaavan. Kiinnostavaa kuunneltavaa riitti silti ruusuista, niiden botaniikasta ja eri nimien historiasta.
Lemmikit ja metsäkurjenpolvet olivat upeimmillaan.
Kaukasuksen poini loisti upeasti ruusupolun sisään tulossa.
Ruusun piikit voivat olla lähes veistoksellisen komeat.
Innostunutta puutarhurijoukkoa
Mutta miksi kummassa yksi kantaa ämpäriä, ja yhdellä on kainalossaan talouspaperirulla? Entä miksi kaikilla on jokin ihmeellinen pussukka kädessään? Muut bloggaajat kertonevat, mitä heillä on pusseissaan :).
Äidin kasvimaa. Kaikenlaista jo kasvaa.
Ihana, ihana alppikärhö
Kiitos äiti ja isä, että sain tuoda ystäväni teidän puutarhaa katsomaan!
TÄSTÄ voi käydä katsomassa millaisia ruusutunnelmia valokuvasin viimevuonna juhannuksen tienoilla.
Vanhempieni luota tulivat rakkaat puutarhaystäväni vielä meille syömään. Mahduimme kaikki terassin pöydän ääreen. Söimme kana- tai linssikeittoa ja pataleipää. Pataleivän ohje (iso rautapadassa tehty leipä oli tehty kolminkertaisella ohjeella) löytyy leivontablogistani
TÄÄLTÄ.
Suvi oli tehnyt meille hienot nimilaput rintapieleen, jotta kasvot ja blogi oli helpompi yhdistää. Ilta- aterialla vielä teimme kierroksen, jossa kaikki kertoivat tarinan bloginsa nimen taustalla.
Menin ihan sanattommaksi, häkellyksiin ja hämmennyksiin, kun blogiystävät yht´äkkiä kokoontuivat ympärilleni, ja antoivat minulle kiitokseksi suloisen ruusumantelin, ihanat hanskat ja kortin. Tätä en todellakaan osannut odottaa. Voi mahdoton sentään! Sydänlämpöinen kiitos teille kaikille!
Ruusumantelini. Tiedän jo hyvän paikan tälle, vaalin sitä aina muistona ihanasta päivästä.
Kortin teksti on niin totta.
Tarjalta sain ihanat vihreät sukat ja kauniin lasilinnun - ihan minun värisiäni molemmat! Sukat pääsivät heti samana iltana mökkimatkalleni mukaan yösukiksi lämmittämään viluisia varpaitani. Kiitos ja halaus Tarjalle!
Kukaan ei joutunut lähtemään kotiin tyhjin käsin, sillä monet meistä halusivat päästä eroon ylimääräisistä kasveista. Johannalta ja Joukolta sain jo mainitsemani kulleron lisäksi sinipiikkiputken, Cheriltä sain saksankirvelin, aaprotin, värimintun ja helminukkajäkkärän; Raili toi minulle puskan lehtikaalia. Sailalta sain uhkena muhkea kuolanpionin taimen. Kiitos, kiitos kaikille! Nyt mieli palaa istutuspuuhiin. On ihanaa kun puutarhassa on kasveja, jotka muistuttavat jostakin ihmisestä tai tapahtumasta.
Tässä me olemme kaikki:
Eija, jolla ei ole omaa blogia, mutta kuitenkin yhtä puutarhahöpsö kuin me kaikki muutkin. Ei tarvita blogia ollakseen mukana.
Eturivi vasemmalta lukien:
Laura -
Elämää Paratiisinpalasessa
Vielä erityiskiitos Riinalle organisointiavusta, ja zemppauksesta! En tiedä, mutta mieli on niin paljon kiitollisuutta täynnä meidän ihanasta kesälauantaista. Joten pitemmittä puheitta, oman nimikkoruusuni Lauraliinin myötä;
Kiitos!!
