Pienet ei tuulta pelkää

 

Meillä tuulee aina keväisin hurjasti. Se kuivattaa pihaa mukavasti ja lätäköt ja lumikasat hupenevat silmissä. 

On vaikeaa malttaa mielensä ja koittaa tehdä kevätpuuhia vain vähän kerrallaan. Jos tekee liikaa kerralla, voi fibromyalgia muistuttaa itsestään enemmän kuin toivoisi, ja seuraavat päivät on pakkolepoa. Elämä on kuitenkin elettävä päivä kerrallaan, eikä aina voi murehtia tulossa olevia särkyjä. Varsinkin kevätpäivät ovat vertaansa vailla, on ihan pakko laittaa puutarhasteluhanskat käteen ja työntää kädet kevätkosteaan multaan. Rapsuttelin haravalla kukkamaata, kuivuneet perennanvarret ja kuihtuneet vaahteran lehdet olivat jo kaikkensa antaneet, ja joutivat pois uuden kasvun tieltä. 

Pikkuapulainen oli innoissaan kukkamaan hoitamisesta. Hän istutti oksan kukkapenkkiin ja kehui, kuinka se pian alkaisi kukkimaan. Pienellä kastelukannulla hän kasteli keppiä ja kantoi hiekkaa sen juurelle. Onneksi kepin vieressä kasvaa jotakin elävää, joten voin pian kertoa että hänen istutuksensa on alkanut kasvaa, muuten pettymys olisi luultavasti liian suuri kolme ja puolivuotiaalle pikku miehelle.

 

 Aamuvarhaisella oli vielä tyyntä, ja krookukset odottelivat päivän lämpenemistä.

Iltapäivällä krookukset avasivat kukkansa. Ne on niin napakoita, ettei minkäänmoinen tuulen myräkkä niitä haittaa.

Mummon krookukset kukkivat kukkamaassa. Tästä mättäästä tulee paljon kaikkea muutakin kesän mittaan, lemmikkejä, arovuokkoa ja harjaneilikoita.

Yksi pieni leskenlehtikin oli asettunut kukkamaahan. Eihän sitä millään raaski kitkeä pois, vaikka tietää, millainen rikkaruoho siitä tulee kukan kuihduttua. Keväällä pitää olla vähän kiltti kaikelle kukkivaiselle.

Lumikelloja olikin sitten vaikeampi kuvata. Ne kun huojuivat tuulessa vinksin vonksin..

Hieman tyynempänä hetkenä sain yhden pikku kellon kuvatuksi lähempää.

Loput ihanuudet onkin sitten nurmikolla. Haaveilen keväisestä krookusmerestä. Pitäisi istuttaa tähän lisää. Syksyllä kuitenkin aina on jotakin muuta ja unohdan hankkia krookuksen sipuleita.

On ne vain suloisia. Kun aurinko paistaa, joidenkin terälehdet kuultavat valoa lävitseen.

Näillä on vähän siniviolettia terälehtien tyvellä. Älkää vain kysynyt, mistä lajikkeesta on kyse. En ole muistanut panna sitä asiaa merkille. Kauneus on pääasia.

Seuraavat heleän violetit krookukset ovat anopin puutarhasta. Sunnutaina ei ollut ollenkaan niin tuulista, ja mehiläiset olivat tulleet joukolla krookusmättään luo. Äänestä päätellen olisi voinut luulla että niitä olisi ollut paikalla koko pesällinen, vaikka oikeastaan paikalla oli reilu puolen kymmentä.

 

Sunnuntaina oli omassakin pihassa mehiläiset ryhtyneet talkoisiin.

Pikkupuutahuri keräsi perinteisen ihanan kevätkimpun leskenlehdistä.

Nyt otetaan kaikki irti keväästä, kun se vihdoin on tullut jäädäkseen!