perjantai 23. elokuuta 2013

Kivikossa kukoistaa


On ollut antoisaa seurata kivikon kehittymistä. Kokoajan jossain on kukkinut jotakin. Monta tyhjää koloa on vielä täytettävänä, ja mielessä kasvaa vaikka minkälaisia unelmia.

 Pikkukurjenmiekka on tehnyt yhden kukan kertoakseen, että istutuksesta on toivuttu, ja tässä on hyvä kasvaa. (yläkuvassa vasemmassa alareunassa)

 Tällä hetkellä syyshohdekukat loistavat parhaimmillaan. Vihdoin minulla on hyvä paikka niille! Olen monta kertaa koittanut saada sitä menestymään, mutta aiemmin minulla ei ole ollut tarjota yhtä aurinkoista kuohkeamultaista paikkaa sille, vaan se on joutunut tyytymään siihen mihin muutkin perennat. Ja koska suurin osa kukistani on vähään tyytyviä maatiaisperennoja, ei enemmän vaativalla syyhohdekukalla ole ollut mahdollisuuksia pärjätä. Se on vähän hienohelma, ja tuntuu olevan tarkka kasvupaikastaan. Sopivaan paikkaan päästyään se palkitseekin sitten istuttajansa valtaisalla kukinnalla.




Jo ihan puutarhastelu-urani alussa ihastuin näihin pronssinhohtoisiin Moerheim beauty- syyshohdekukkiin.


Joskus odottavan aika on pitkä. Mutta hyvää kannattaa odottaa! Monta muutakin kukkaunelmaa on vihdoin täyttynyt kuluneena kesänä, kun kivikko mahdollistaa kaikkien aurinkoisen ja läpäisevän paikan kasvien kokeilemisen.

Kivien koloon olen saanut paikkoja pikkuisille kelloille.

Muurikello.


 Ja kissankello.


Minusta oli jotenkin liikuttavaa, että piskuiset kivikkkokurjenpolven pistokastaimetkin halusivat esitellä kukkiaan, vaikka taimessa hädintuskin oli vielä lehtiäkään. Oli pakko ottaa tästäkin kuva. Nyttemmin kivikkkokurjenpolvet ovat kasvattaneet soman tuuhean lehtimättään.


Hieman paksummassa mullassa seljapensaan tarjoamassa varjossa aloittelee kallionauhus kukintaansa.


Purppurakeijunkukat kasvoivat viimekesänä kukkapadassa orvokkien kanssa. Kun ne sitten pääsivät kivikkoon, ne halusivat ottaa hieman orvokin siemeniä mukaansa. Nyt meillä siis kukkii sattuman summana orvokeita ja keijunkukkia samassa paikassa. Puutarhassani on aina tilaa tällaisille yllätyksille.


Tuossa lampun edessä kasvaa helmiorapihlaja. Helmiorapihlajaa pitkin kiipeää Emilia Plater- kärhö ( nimi korjattu)


Se kasvaa ja kieppuu pitkin nuoren puun oksia juuri niinkuin ajattelinkin.




 Kukat ovat suorastaan vastustamattoman suloisia!


Vielä yksi kasvi ansaitsee esittelyn. Se on mehitähti. Se on tehnyt ison määrän vauvoja päästyään tarpeeksi karuun ja kuivaan kasvupaikkaan. Ne kasvavat kourallisessa multaa kiven päällä. Vähän nuo kaksi mehitähtilajiketta ovat sekaisin ja vinksin vonksin, koska jostain syystä harakat tykkäävät käydä nokkimassa näitä, ja kasviruusukkeita saa noukkia milloin mistäkin kukkamaan laidalta.


Vanhan navetan pääty tarjoaa minusta hauskan taustan puutarhalle. Iso kivikkomaa sulautuu osaksi isompaa kokonaisuutta.


Joskus sateenkaaria tai taivasta kuvatessani tosin toivon, että vahaa pihaa halkoisi hieman pienempi määrä sähköjohtoja. - vaikka sinänsä on mukavaa, kun sähköä tulee ja menee. Paksumpi noista piuhoista tuo sähkön kunnan sähkölankaverkostosta meidän tontille.


Pidän kovasti meidän vanhasta ja vähän villistä pihasta ja sen vanhoista rakennuksista. Ja päivä päivältä kiinnyn myös kaikkeen uuteen, joka tulee osaksi vanhaa pihaa.



7 kommenttia:

  1. Upean näköistä, ja kasvuunlähdön ja kivikon kehittymisen seuraaminen on niin mukavaa. Mä myös tykkäisin kovasti Moerheimista, mutta vuosia sitten hävisi savipohjaisesta perennamaastani. Se on kyllä upea. Kivikkokurjenpolvet ovat kiitollisia kukkijoita kivikossa, ihan must kivikkoon. Toivotaan että harakat jättävät mehitähtesi rauhaan, kun oppivat ettei niistä ole ruuaksi :)
    Tuosta kärhöstä, Etoilette Violette on tumman violetti, voisiko olla että olet saanut väärän kärhön ? Se on valitettavan tavallista, munkin tummanpunainen Rüütel on sininen ! Mutta kaunis on kärhösi !

    VastaaPoista
  2. MOi Pivi, kiva kun poikkesit! Juuh, olen itsekin todennut, että savimaa ei ole suushohdekukan paikka. :) en tiedä mikä variksia kiehtoo noissa mehitähdissä, näyttääkö ne joiltain marjoilta ehkä... luulisi että oppisivat pian, nehän on fiksuja lintuja ;)
    No minä myös hieman ihmettelin tuota kärhön nimeä. onhan tuo violetti, mutta nimi viittaa kyllä johonkin muuhun. täytyykin googletella sofianlehdon sivut, josko löytyisi oikea nimi sille... ei olisi kylläkään eka kerta, kun körhöjen nimet menee pieleen.. kauniita ja ihania ne on silti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkistin kasvilistastani, se kärhö oliki Emilia plater. :)

      Poista
  3. Minäkin istutin kesällä helmiorapihlajan takapihalle, toivottavasti se selviää siinä talvista. Odotan niin kovasti sen kukintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että helmiorapihlajasi menestyy! Lupaavat sen menestyvän Oulussa asti ainakin. Minun puuni teki muutaman kukan jo tänä kesänä, kukat on kyllä nimensä veroisia, kuin pieniä helmiä!

      Poista
  4. Vatavan ihana kivikko, ja tyylikäs! Sopii hyvin maalaismaisemaanne, joskus näkee aina moderneja ja luonnottomia kivikkorakennelmia tehtynä perinteiseen maalaismaisemaan. Hienot kasvivalinnat! Sateenkaarikin johtaa näemmä pihaanne :)

    VastaaPoista
  5. Upea syyshohdekukka ja kauniisti sointuu kellojen sini harmaata kiveä vasten!

    VastaaPoista

Kommettisi tekee iloiseksi!