perjantai 14. helmikuuta 2014

Herätys!



Nyt lienee jo korkea aika heräillä talvihorroksesta. Olen laiminlyönyt blogistaniaa monta kuukautta. Tänään vihdoin etsin käsiini kameran piuhan ja siirsin kuvat uudelle tietokoneelle. Kamerassa oli kuvia 398 kappaletta! Kuvia oli kertynyt vime lokakuulta asti. Jopas!
 Nyt täytyisi vielä opetella käyttämään tämän uuden tietokoneen kuvankäsittelysysteemejä. Ei sillä että niin kauheasti yleensä kuvia muokkaisin, mutta joskus on kiva vähän lisätä tai vähentää valoa tai napata kuvasta pois jotakin epäolennnaista.


Tänään hain maljakkoon ihan nuppuisia tulppaaneja, vaaleanpunaisia ja vaaleankeltaisia. Pikkuhiljaa mieleen hiipivät ajatukset tulevasta kesästä.
On ollut kummallinen talvi. hurjia pakkasia ja kunnon talvikeliä saatiin marraskuussa, ja sitten oli taas plussakeliä jouluun asti. Viikkoa ennen joulua viime kesänä istutetut sammaleimut kukkivat täyttä häkää uudessa kivikkomaassa. Saa nähdä kuinka ne hupsut selviävät talvesta.



Lumiukkokelejä on ollut mukavasti. Hiihtämistä ja pulkkamäkeä varten olisi lunta oltava vähän enemmän. Talven ensimmäinen lumiukko oli polvenkorkuinen, hatuksi sille löytyi pallohortensian kukinto.

Arki on huiskinut eteenpäin. Riemua pimeisiin iltoihin ovat tuoneet talomme uudet asukkaat, jotka nyt yhdeksän vuotias Pikkupuutarhuri sai joululahjaksi. Gerbiiliveljekset Manteli ja Pähkinä nakertavat tästä lähtien kaiken joutavan pahvin pesänsä pehmikkeeksi. On niitä veitikoita ihan hauska aikuisenkin katsella.



Neljävuotias Pikkuapulainen yllätti meidät tammikuussa oppimalla lukemaan. Oppimisen iloa on mahtava seurata, toisaalta on aikamoinen haaste selittää nelivuotiaalle arjessa eteen tulevia sanoja. Olen myös harkinnut laittavani lähikauppaan toiveen lööpittömästä kassasta.


Odottelen puutarhakärpäsen puraisua. Koska koittaa jälleen tahtojen taisto; tilatako kakenkarvaisia mukuloita postimyynnistä vai tyytyäkö lähirautakaupan kasvivalikoimaan? Mitä kesäkukkia tulee kukkalaatikoihin, ja mitä yrttejä kesän herkuttelut kaipaavat? Malttaako odottaa lämpimiä kylvösäitä vai täyttyvätkö ikkunalaudat kylvökokeiluista.  Joka vuosi päätän etten tilaa yhtään uusia siemeniä, kun varastossa pullistelee siemenpussukoita jo melkoinen joukko. Kuitenkin viimeistään maaliskuussa täytyy käydä katsomassa uutuuksia ja tarjouksia Korpikankaalta ja Exoticgardenilta. Ja onhan siellä nettikaupoissa siementenlisäksi niitä perennan juurakoitakin.... 

Puutarhastani puuttuu ainakin sinivaleunikko, kanadanhemlokki ja hevoskastanja, jos ihan taimimyymäläostoksia ajattelee...


Laitanpa loppuun vielä kuvan kivikkomaan etureunasta. Vinkkinä sinulle joka kaipaat aurinkoiseen paikkaan maanpeittokasvia. Leviämisen suhteen moni ei taida pärjätä ketohärkille. Kuvan alareunassa näkyy esimerkki. Paikalla oli kesäkuussa kolme pientä tainta noin 40 cm:n välein istutettuna, lokakuussa ne olivat jo kasvaneet toisiinsa kiinni. Ketohärkki on hopeahärkin vihreälehtinen serkku ja kotimainen luonnonkasvi. 




Oikein hyvää ystävänpäivää!

 Tässä kukkakimppu jonka pikkuapulainen keräsi viikkoa ennen lumen tuloa viime syksynä.





8 kommenttia:

  1. Mukava kun heräsit, tervetuloa takaisin :)
    Jospa se kevätaurinko herättelis vielä lisää, nyt varmaan saadaan kevätkin melko aikaisin, kun ei ole tätä lunta. Jännä seurata, mitä tästä tulee ja miten kaikki kasvit tästä talvesta selviää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia tervetulotoivotuksista! kevät näyttää tosiaan olevan aikaisessa tänä vuonna. Toivotaan että kasvit heräävät talviunestaan ilman vaurioita!

      Poista
  2. Hyvää ystävänpäivää, vaikkakin vähän myöhässä tulee nämä toivotukset!

    VastaaPoista
  3. Happy, että tulit takaisin! Voi että miten aikaisin lapsesi oppi lukemaan. Ihanat nuo manteli ja pähkinä! Minulla on ollut Pähkinäkisu joskus. Kiva tuo Ketohärkki ja minäkin haaveilen Heppakastanjasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. minäkin olen tohkeissani takaisin tulosta! pähkinä on minusta suloinen nimi lemmikille. olen haaveillut hevoskastanjasta vaikka kuinka monta vuotta, josko ensikesänä sitten....

      Poista
  4. Siis mitä? Joulukuussa kukkivia sammalleimuja - onpa tosi omituista! Kai otit kuvan niistä?

    Minun lapsenlapseni ehti täyttää viisi, kun alkoi lukemaan ja samantien kirjoittamaan. Totesi sitten meikäläiselle (joka silmät ymmyrkäisinä seurasin kirjoitteluaan) tyynesti, että "kirjoittaminen on helppoa, kun kirjoittaa vaan niinkuin sanotaan". Voiko se sen selkeämpää olla? :)

    Kiva kun olet palannut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. enpä tietenkään muistanut ottaa kuvaa kukkivasta sammalleimusta, olisi kyllä pitänyt... Lapset on niin mahtavia, kun ne pitävät osaamiaan asioita itsestäänselvinä. Eihän siinä nyt mitään ihmeellistä ole, että viisivuotias osaa lukea ja kirjoittaa! ;)

      Poista

Kommettisi tekee iloiseksi!