maanantai 26. toukokuuta 2014

Paulan puutarhassa (blogisiskojen tapaaminen osa 3.)


Pääsimme puutarhabloggaajien kevättapaamisen päätteeksi tutustumaan Paula Ritanen- Närhen puutarhaan.



Alkumaljojen jälkeen Paula kutsui meidät peremmmälle puutarhaan, joka oli kuin salainen keidas keskellä tavallista urbaania asuinaluetta.

 

En ole koskaan ollut tämän tapaisessa puutarhassa. Rehevyys, rappioromanttiset vanhat tavarat, valon siivilöityminen oksien läpi, huumori, ilo, ja ilmeinen intohimo puutarhanhoitoon ja kaikkeen kauniiseen ovat tämän puutarhan kantavia teemoja. Kuljimme jonossa kapeaa luonnokivillä päällystettyä kaytävää pitkin lumoutuneina. Kapea tontti oli täynnä yllätyksiä ja hienoja pieniä yksityiskohtia, ja se tuntui isommalta kuin olikaan koska näkymät avautuivat pikkuhiljaa; koskaan ei tiennyt mitä tulisi eteen seuraavaksi.

Miten kertoa toisen ihmisen vaikutuksen tehneestä puutarhasta? Kuvat kertovat enemmän kuin itse osaisin.













Kukkia..









 

Valloittavia, kauniita, ihmeellisiä, hauskoja, inspiroivia yksityiskohtia vaikka kuinka paljon...




















 


 




Paula on kirjoittanut puutarhastaan kirjan, josta voi nähdä lisää kaikkea kaunista.



Tuhannet kiitokset Paula, kun otit meidät vieraaksi puutarhaasi!


Näissäkin blogeissa todennäköisesti ilmestyy jotakin Paulan puutarhasta ( kertokaa jos joku puuttuu):

 Riina Versoja Vaahteramäeltä- blogista
Tuula Kuusiranta- ihan metsässä - blogista
Tuija Tuijan koti ja puutarha- blogista
Tarja Rikkaruohoelämää - blogista
Henrietta Homesick - blogista
Anu Anun puutarha- blogista
Autuas olo - blogista Cheri

17 kommenttia:

  1. Olinhan siellä minäkin :) Oli kiva tavata ihmeellisessä puutarhassa, aivan kuin olisimme astuneet portista johonkin toiseen ulottuvuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä olitkin! lisäsin sinut linkkilistaan :) Oli hienoa tavata, ja ympäristö tapaamiselle oli paras mahdollinen! - oli todella kuin olisimme olleet jossain ihan eri maailmassa.

      Poista
  2. Tämä oli aivan ihana puutarha, onneksi pääsimme vierailulle sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! tuntui ihan etuoikeudelta päästä noin ihanaan paikkaan vierailulle.

      Poista
  3. Ihanat kuvat! <3
    Tuntui kuin olisimme olleet satumaassa. Tuli sata tai jopa tuhat ideaa omaan puutarhaan.
    Ja ehkä asenne ja fiilis, tuossa puutarhassa rentoutui ja ´paha` maailma oli kaukana. Sitä fiilistä haluan omaan puutarhaanikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia. :) todellakin satumaa! ideoita tuli niin paljon ettei itse oikein vieläkään ymmärrä, mitä kaikkea päänuppi työstää sovellettavaksi omaan puutarhaan. Suojapaikka muulta maailmalta piilossa - niin minäkin puutarhasta ajattelen. Hehtaarin tontilla on vähän vaikeampi toteuttaa samanlainen rehevä tunnelma, muttta yritys on kova..

      Poista
  4. No nyt tuli paineita! Vaan eiköhän jokunen kuva minultakin löydy, vaikka ei koko päivältä yhteensä sen vertaa kuin sinun tähän valitsemat. Kiva kun laitoit näin runsaasti katseltavaa. Niiden avulla on helppo palautella mieleen sitä kaikkea, mitä ei oikein sanoin voi kuvata. Kiitos kuvista, Laura!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh, ei mitään paineita pidä ottaa :). Odotan innolla postaustasi, sinulla onn taito kertoa kuvin ja sanoin paljon asioita - ei se määrä vaan se laatu! Itselle oli tosi vaikeaa valita kuvia tähän postaukseen. ihan kaikkia ei voinut laittaa, muttta melkein kaikista omaa sielua liikuttaneista jutusita tuli kuitenkin laitettua kuva. Ole hyvä vain! :)

      Poista
  5. Paulan puutarhassa ei tainnut olla ollenkaan leikattavaa nurmikkoa? Mielenkiintoiselta ja täydeltä näyttää.
    Hauskaa, miten teillä jokaisella on omanlaisensa kuvat samoista kohteista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut. Kuulemma silloin kuin lapset olivat pienempiä, puutarhassa oli vähän nurmikkoa ja hiekkalaatikkokin, mutta kun lapset ovat kasvaneet ovat muut ideat vallannet paikat. Oli kyllä todella kiehtova puutarha! Minustakin on tosi hienoa, kun kaikilla on ihan erilaiset kuvat ja näkökulmat samasta aiheesta, - rikasta blogiystävyyttä!

      Poista
  6. Vihdoin löysin sinunkin blogisi. Kuinka tämä onkaan jäänyt huomaamatta.
    Olet ottanut upeita kuvia Paulankin puutarhasta. Itse en tainnut kuvata laisinkaan kokonaisuuksia, vain yksittäisiä kohteita. Näin näköjään kaikki täydentävät omalta osaltaan kokonaisuutta.
    Marketanpuistosta löytyi minunkin hankintalistalleni monia hienoja tuttavuuksia. Jännä, miten kasvin näkeminen livenä saa ihmisen vaikuttumaan ihan eri tavoin, kuin kuvia katselemalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kun löysit tänne, tervetuloa!
      Onneksi tulin ottaneeksi kaksi erilaista kameran putkea mukaan, niin sain kuvia läheltä ja kaukaa, pelkällä makrooputkella olisi yleiskuvat jääneet ottamatta. Kiva tulla katsomaan millaisen kuvasaaliin ote saanut, itse huomasin että se yhden nurkan huvimaja oli jäänyt kokonaan kuvaamatta ulkoa päin, kuvasin vain kattoa ja sisustusta...
      Kyllä kasvin luonnossa näkeminen vaikuttaa paljon siihen, mita kasveja pihaan tulee valittua, jos kohta muiden blogeissa nähdyt kuvatkin antavat unelmille siivet toisinaan... :)

      Poista
  7. Kiitos, kun otit kuvin mukaan! Olisin halunnut tulla, mutten tällä kertaa valitettavasti päässyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! :) Tulet sitten mukaan seuraavaan bloggaajien tapaamiseen, eikös.

      Poista
  8. Kiitos vierailustanne! Kyllä olet kauniisti kuvannut meidän takapihaa. Terveisin Paula takapihan parastiisista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos teille, että otitte meidät vieraaksi! Olette loihtinut jotakin uskomattoman lumoavaa ja kaunista takapihallenne! Suloista kesää teille!

      Poista
  9. Hienoa, että kirjoitatte vierailustanne blogeissa. Pääsen näin kuvien kautta mukaan. Aivan ihana piha Paulalla ja ottamasi kuvat ovat hienoja.

    VastaaPoista

Kommettisi tekee iloiseksi!