Syyskuvia

Koska tietokoneella ei ole viimekesästä kertovia kuvakansioita, täytyy yrittää repiä kaikki irti viime syksyn kuvista. ;) 

Esittelen nyt lähikuvan kera tämän pihamme alkuperäislajin ( = ollut täällä jo silloin kun muutimme). Vaalean roosan värinen syysasteri pitää minua joka syksy jännityksessä; ehtiikö se kukkia ennen lumen tuloa. Ja joka syksy se ehtii. Lokakuun alussa se aloittaa kukintansa, ja jatkaa usein isänpäivään saakka. Jatkaisi varmaan pidemmällekin, mutta yleensä marraskuussa sää jo vaihtuu talvisemmaksi, ja kukinta hiipuu pakkassen ja suojasään vaihteluun. Asterini on loistava syyskukkija, ja aurinkoisena syyspäivänä se kerää perhosia sankoin joukoin aterioimaan.

Viimevuonna hankin syyshohdekukkia kivikkoon. Pidän niistä hurjasti. Toivottavassti ne talvehtivat hyvin, ja ensisyksynäkin saadaan ihailla kuparinpunaista kukintaa.

Tummatulikukka on asettunut puutarhaani. Jossain yllättävässä paikassa saattaa nousta keltainen kukkavana muiden kukkien joukosta. Ja uusia taimia putkahtelee mistä milloinkin. Lehtiruusukkeet ovat mielestäni melkein kukintaakin kauniimpia. En raaski kitkeä niitä pois. Tässä kuvassa yksi lehtiruusuke on asettunut ketohärkin kainaloon. Näyttää somalta.

Joskus, tai minun puutarhani tapauksessa melko usein, tulee vastaan hauskoja yllätyksiä. Kasvit ikäänkuin ottavat vallan omiin käsiinsä. Puutarhastelijan tehtävä on sitten valita, salliako kasvien omapäisyys vai ei. Useimmiten olen sallivalla linjalla.
Ostin muutama vuosi sitten purppurakeijunkukkia kukkapataan kesäkukkien kumppaniksi. Ne talvehtivatkin kukkapadassa, ja toivat kesäkukkaistutuksiin väriä monena kesänä. Viimekesänä halusin kukkapataan vaihtelua, ja siirsin keijunkukat kivikkoon. Keväisistä orvokki-istutuksista oli jäänyt siemensatoa keijunkukkien juurelle varastoon. Padassa ei kkoskaan kesäisin ollut karanneita orvokin taimia, kun sitä niin ahkeraan myllättiin kukkien vaihdon aikaan, mutta kivikossa orvokit saivat kasvurauhan. Tässä tulos. Orvokki on erittäin tervetullut tulokas kivikkoon.

Toisaalla uudessa kukkamassa, jossa on kivikkoa syvempi multakerros, annoin Fiinan tehdä myyrätarkistuksen. Hän tekikin työnsä suurella tarmolla.  Ilmeisesti vaahteranlehtikerroksen alla liikkui jotain, sillä paikallaan olevaa koiraa en kuvaan saanut. Vaahteranlehdet ovat tervetullut talvisuoja kukkapenkin ihanuuksille.

Meidän Pihametsän puut ovat humpsahtaneet isoiksi puiksi. Ne istutettiin saviseen peltoon kymmenen vuotta sitten. Taimet olivat kymmensenttisiä metsänhoitoyhdistyksen taimia. Kuusia istutettiin rivistöön pellon pohjoisreunalle. On ollut hauska seurata, miten puutkit ovat omia persooniaan. Kuvassa otos neljästä vierekkäin kasvavasta kuusesta jotka on istutettu samankokoisina pikkutaimina samaan aikaan.

Vierailtuani Pikkuisessa puutarhassa , olen vakuuttunus siitä, että omasta kivikostani puuttuu vielä monta kasvia. Ja kyllähän sinnne niitä uusia kasveja tietysti vielä mahtuukin, kun kivikollani on kokoa vaatimattomat 10 x 8 metriä.  Kivikkoon tarvitaan ainakin helmipensas ja erilaisia neilikoita sekä kasvitieteellisiä tulppaaneja. Jalosyreenejä mahtunee muutama johonkin muualle puutarhaani...

Saa nähdä tuleeko kevät aikaisin, vai tuleeko vielä takatalvi. Maassa ei ole lunta nimeksikään, ja lämpötila keikkuu nollan tienoilla. Pihan tiaisetkin kuulostavat juttelevan jo keväisemmin.

Herätys!

Nyt lienee jo korkea aika heräillä talvihorroksesta. Olen laiminlyönyt blogistaniaa monta kuukautta. Tänään vihdoin etsin käsiini kameran piuhan ja siirsin kuvat uudelle tietokoneelle. Kamerassa oli kuvia 398 kappaletta! Kuvia oli kertynyt vime lokakuulta asti. Jopas!
 Nyt täytyisi vielä opetella käyttämään tämän uuden tietokoneen kuvankäsittelysysteemejä. Ei sillä että niin kauheasti yleensä kuvia muokkaisin, mutta joskus on kiva vähän lisätä tai vähentää valoa tai napata kuvasta pois jotakin epäolennnaista.

Tänään hain maljakkoon ihan nuppuisia tulppaaneja, vaaleanpunaisia ja vaaleankeltaisia. Pikkuhiljaa mieleen hiipivät ajatukset tulevasta kesästä.
On ollut kummallinen talvi. hurjia pakkasia ja kunnon talvikeliä saatiin marraskuussa, ja sitten oli taas plussakeliä jouluun asti. Viikkoa ennen joulua viime kesänä istutetut sammaleimut kukkivat täyttä häkää uudessa kivikkomaassa. Saa nähdä kuinka ne hupsut selviävät talvesta.

 

Lumiukkokelejä on ollut mukavasti. Hiihtämistä ja pulkkamäkeä varten olisi lunta oltava vähän enemmän. Talven ensimmäinen lumiukko oli polvenkorkuinen, hatuksi sille löytyi pallohortensian kukinto.

Arki on huiskinut eteenpäin. Riemua pimeisiin iltoihin ovat tuoneet talomme uudet asukkaat, jotka nyt yhdeksän vuotias Pikkupuutarhuri sai joululahjaksi. Gerbiiliveljekset Manteli ja Pähkinä nakertavat tästä lähtien kaiken joutavan pahvin pesänsä pehmikkeeksi. On niitä veitikoita ihan hauska aikuisenkin katsella.

Neljävuotias Pikkuapulainen yllätti meidät tammikuussa oppimalla lukemaan. Oppimisen iloa on mahtava seurata, toisaalta on aikamoinen haaste selittää nelivuotiaalle arjessa eteen tulevia sanoja. Olen myös harkinnut laittavani lähikauppaan toiveen lööpittömästä kassasta.

 

Odottelen puutarhakärpäsen puraisua. Koska koittaa jälleen tahtojen taisto; tilatako kakenkarvaisia mukuloita postimyynnistä vai tyytyäkö lähirautakaupan kasvivalikoimaan? Mitä kesäkukkia tulee kukkalaatikoihin, ja mitä yrttejä kesän herkuttelut kaipaavat? Malttaako odottaa lämpimiä kylvösäitä vai täyttyvätkö ikkunalaudat kylvökokeiluista.  Joka vuosi päätän etten tilaa yhtään uusia siemeniä, kun varastossa pullistelee siemenpussukoita jo melkoinen joukko. Kuitenkin viimeistään maaliskuussa täytyy käydä katsomassa uutuuksia ja tarjouksia Korpikankaalta ja Exoticgardenilta. Ja onhan siellä nettikaupoissa siementenlisäksi niitä perennan juurakoitakin.... 

Puutarhastani puuttuu ainakin sinivaleunikko, kanadanhemlokki ja hevoskastanja, jos ihan taimimyymäläostoksia ajattelee...

Laitanpa loppuun vielä kuvan kivikkomaan etureunasta. Vinkkinä sinulle joka kaipaat aurinkoiseen paikkaan maanpeittokasvia. Leviämisen suhteen moni ei taida pärjätä ketohärkille. Kuvan alareunassa näkyy esimerkki. Paikalla oli kesäkuussa kolme pientä tainta noin 40 cm:n välein istutettuna, lokakuussa ne olivat jo kasvaneet toisiinsa kiinni. Ketohärkki on hopeahärkin vihreälehtinen serkku ja kotimainen luonnonkasvi. 

Oikein hyvää ystävänpäivää!

 Tässä kukkakimppu jonka pikkuapulainen keräsi viikkoa ennen lumen tuloa viime syksynä.

Väsynyt mieli

( jos haluat lukea vain puutarhasteluun liittyviä juttuja, voit hypätä suoraan seuraavaan postaukseen esim tänne. tässä postauksessa ei käsitellä kovinkaan paljon puutarhaan liittyviä asioita. :) )

 

Tiedättekö sen tunteen, kun aamulla herää oikein virkeänä ja levänneenä ja oikein puhkuu tarmoa. Mitä kaikkea sitä tänään tekisikään. Käyt koiran kanssa pitkällä lenkillä ihanassa auringonpaisteisessa syysilmassa ja istutat kaksisataa kukkasipulia. Sitten siivoilet puutarhassa ja kitket kaikki silmiinpistävät rikkaruohot. Sisällä laitat uuniin tulen ja laitat illalisruuan uuniin hautumaan, leivot omenapiirakkaa, ja teet omenista myös viipaleita pakastimeen tulevia piirakanpaistoja varten, lataat tiskit ja pyykit koneisiin ja laitat sämpylätaikinan tulemaan. Seuraavana päivänä voisi virittää jänisverkot puuntaimien ympärille ja istuttaa hieman lisää kukkasipuleita ja päivittää sisätilojen ruukkuistutukset.
Onnittelen.
Minä nimittäinen en tiedä sitä tunnetta. Voin kyllä hyvin kuvitella miltä semmoinen tunne mahtaisi tuntua. Voin myös haaveilla siitä tunteesta.

  Edellä kuvatut puuhat olen kyllä osittain saanut tehdyksi. Mutta olen tehnyt niitä hiljakseen tässä elo- syyskuun aikana. Yhden asian päivässä. Kukkasipuleita en tosin ole hankkinut vielä. Olen kyllä käynyt verkkokaupassa katselemasssa kaikenlaisia ihanuuksia, joita voisin istuttaa, jos jaksaisin. Olen myös käynyt katsomassa missä meillä on varastossa verkkoa puiden suojaamista varten. Olen myös leiponut omenapiirakkaa. Onhan sekin jotakin.

Ei oikeastaan pitäisi valittaa. Sillä tämä sairaus ei riko minussa mitään, mitään vahinkoa ei tapahdu nivelissä eikä muuallakaan, vaikka joka paikkaa särkee. Varsinkin aamuisin.  Tämä ei siis ole sillä tavalla vakava sairaus, että pitäisi varsinaisesti olla huolissaan
Tämä sairaus, siis fibromyalgia, heikentää kuitenkin elämänlaatua, ja on tavallaan invalidisoivaa. Näköpiirissä ei ole paranemista, vaan sairaus on elinikäinen eli krooninen. Koskaan ei voi tietää, mihin kipu iskee kolkot sormensa. Yhtenä päivänä se voi olla päänsärkyä -  toisena päivänä selkä tai pikkuvarvas on niin kipeä, että liikkuminen on haastavaaa. Uni on huonoa, niin laadultaan kuin määrältään. Arki rullaa jos on rullatakseen jatkuvan väsymyksen kourissa. Turhautunut voisi ehkä parhaiten kuvata sitä olotilaa, joka mielessäni pyörii, kun kuljen puutarhasssa suunnittelemassa kaikkea, mitä siellä voisin tehdä, mutten jaksa ryhtyä oikein mihinkään. Ja jos sitten sattumalta ryhdynkin puuhastelemaan, teen helposti liikaa, ja olen seuraavat kolme päivää kuumeessa ja kolotuksessa. Pitää siis ihan oikeasti malttaa tehdä vain vähän kerrallaan. Iloita vähemmästä. Siitä että luonto, puutarha ja kukat ovat olemassa, vaikka en niin paljon näkisikään vaivaa.

 Pitää vain luottaa siihen, että huominen tulee aina. Ja huomata se, että itselle on lupa antaa tilaa. Itselle on lupa olla armollinen.
Kiitollisuus siitä, että elämän palikat ovat muuten kohdillaan, täyttää päiväni ilolla.

 

Mikään ei ole tärkeämpää kuin puutarhanhoito. Eikä sekään ole niin kovin tärkeää.

Kesäkukkavirityksiä

Tänä vuonna kokeilin ensimmäisen kerran kasvattaa itse samettikukkia. Ne onnistuivatkin hienosti. Näiden nimi on "Vanilla ice" jollen ihan väärin muista.
Samettikukat pääsivät terassin kaiteelle yhdessä miljoonakellojen kanssa. Miljoonakellotkin olivat kokeilu. Tilasin niitä Kodinkukat- nettipuodista. samassa taimessa piti olla kolmea erilaista mijoonakelloa, punaisia, sinisä ja keltaisia. Siniset kukinnot kuihtuivat melkein kaikki pois ja jäljelle jäivät punaiset ja keltaiset.

Tuo lamppu näytti niin mukavalta tuossa, että oli pakko laittaa vino kuva esille :) . Meidän kesäelämä n ollut ihanaa kun on ollut terassi! ja nyt elokuun hämärissä on ihana laittaa valot palamaan..

Tässä vähän suorempi versio samettikukista.

Samettikukkia riitti myös ulko-oven viereen kukkapataan. Siellä niillä oli kaverina ruusu, orvokeita, lumihiutaleita ja muratteja, sekä jo kaksi talvea talvehtineet sinilamokatajat. Vähän turhan kirkkaalla ilmalla otettu kuva...

 

Ruusu läheltä. Hauska oli kokeilla tämmöistäkin tuossa padassa välillä, hortensian siihen alkusi laitoin, mutta kun se ei alkanut kukkimaan, piti hankkia jotian muuta. Ruusu pääsee uuteen kivikkkomaahan talvehtimaan.

Ulko-oven molemmin puolin on kukkalaatikot, jotka on koko päivän varjossa. Keväällä istutetut orvokit selviävät kunnon lannoituksella pitkälle elokuuhun, kunhan vaan jaksaa nyppiä kuihtuneet kukat ja kastella säännöllisesti.  Orvokeilla oli kaverina vaaleanpunaisia lumihiutaleita, ihanat verenpisarat ja murattia.

Tässä verenpisarat täydesssä kukassa. Hurmaavia, eikö?

Ensiviikolla taidan ostaa vähän krysanteemeja ja kanervia, ja laittaa syysistutukset kesäkukkaryhmiin.

Kivikossa kukoistaa

On ollut antoisaa seurata kivikon kehittymistä. Kokoajan jossain on kukkinut jotakin. Monta tyhjää koloa on vielä täytettävänä, ja mielessä kasvaa vaikka minkälaisia unelmia.

 Pikkukurjenmiekka on tehnyt yhden kukan kertoakseen, että istutuksesta on toivuttu, ja tässä on hyvä kasvaa. (yläkuvassa vasemmassa alareunassa)

 Tällä hetkellä syyshohdekukat loistavat parhaimmillaan. Vihdoin minulla on hyvä paikka niille! Olen monta kertaa koittanut saada sitä menestymään, mutta aiemmin minulla ei ole ollut tarjota yhtä aurinkoista kuohkeamultaista paikkaa sille, vaan se on joutunut tyytymään siihen mihin muutkin perennat. Ja koska suurin osa kukistani on vähään tyytyviä maatiaisperennoja, ei enemmän vaativalla syyhohdekukalla ole ollut mahdollisuuksia pärjätä. Se on vähän hienohelma, ja tuntuu olevan tarkka kasvupaikastaan. Sopivaan paikkaan päästyään se palkitseekin sitten istuttajansa valtaisalla kukinnalla.

Jo ihan puutarhastelu-urani alussa ihastuin näihin pronssinhohtoisiin Moerheim beauty- syyshohdekukkiin.

Joskus odottavan aika on pitkä. Mutta hyvää kannattaa odottaa! Monta muutakin kukkaunelmaa on vihdoin täyttynyt kuluneena kesänä, kun kivikko mahdollistaa kaikkien aurinkoisen ja läpäisevän paikan kasvien kokeilemisen.

Kivien koloon olen saanut paikkoja pikkuisille kelloille.

Muurikello.

 Ja kissankello.

Minusta oli jotenkin liikuttavaa, että piskuiset kivikkkokurjenpolven pistokastaimetkin halusivat esitellä kukkiaan, vaikka taimessa hädintuskin oli vielä lehtiäkään. Oli pakko ottaa tästäkin kuva. Nyttemmin kivikkkokurjenpolvet ovat kasvattaneet soman tuuhean lehtimättään.

Hieman paksummassa mullassa seljapensaan tarjoamassa varjossa aloittelee kallionauhus kukintaansa.

Purppurakeijunkukat kasvoivat viimekesänä kukkapadassa orvokkien kanssa. Kun ne sitten pääsivät kivikkoon, ne halusivat ottaa hieman orvokin siemeniä mukaansa. Nyt meillä siis kukkii sattuman summana orvokeita ja keijunkukkia samassa paikassa. Puutarhassani on aina tilaa tällaisille yllätyksille.

Tuossa lampun edessä kasvaa helmiorapihlaja. Helmiorapihlajaa pitkin kiipeää Emilia Plater- kärhö ( nimi korjattu)

Se kasvaa ja kieppuu pitkin nuoren puun oksia juuri niinkuin ajattelinkin.

 Kukat ovat suorastaan vastustamattoman suloisia!

Vielä yksi kasvi ansaitsee esittelyn. Se on mehitähti. Se on tehnyt ison määrän vauvoja päästyään tarpeeksi karuun ja kuivaan kasvupaikkaan. Ne kasvavat kourallisessa multaa kiven päällä. Vähän nuo kaksi mehitähtilajiketta ovat sekaisin ja vinksin vonksin, koska jostain syystä harakat tykkäävät käydä nokkimassa näitä, ja kasviruusukkeita saa noukkia milloin mistäkin kukkamaan laidalta.

Vanhan navetan pääty tarjoaa minusta hauskan taustan puutarhalle. Iso kivikkomaa sulautuu osaksi isompaa kokonaisuutta.

Joskus sateenkaaria tai taivasta kuvatessani tosin toivon, että vahaa pihaa halkoisi hieman pienempi määrä sähköjohtoja. - vaikka sinänsä on mukavaa, kun sähköä tulee ja menee. Paksumpi noista piuhoista tuo sähkön kunnan sähkölankaverkostosta meidän tontille.

Pidän kovasti meidän vanhasta ja vähän villistä pihasta ja sen vanhoista rakennuksista. Ja päivä päivältä kiinnyn myös kaikkeen uuteen, joka tulee osaksi vanhaa pihaa.

Liljapäivitys

Päivitykset laahaa perässä, on ollut olevinansa niin paljon ohjelmaa. Paras liljojen kukinta on jo ohi, kun sade on piiskannut kukkapenkin lakoon ja ränsistyneen näköiseksi. Elokuun ensimmäisillä viikoilla kukkaloisto oli kuitenkin upeaa. Täytyy tähän väliin kehua vielä tuota pinkkiä Patricia- nimistä jalokurjenpolvea, se on nimittäin ansainnut paikkansa loistavasti. Se kukkii yhä, ja on nyt kukkinut yli kolme kuukautta yhteen menoon.

Mutta nyt niitä liljoja.

Punaista ( Monte Negro) ja vaaleanpunaista (Algarve) :

Punaisen kaverina oranssia ja päivänkakkaroita

Valkoinen (Navona).

Ja ehtiväthän ne syyslemutkin kukkimaan näiden kanssa yhtäaikaa.

Kaikenlaisia ihanuuksia nousee kukkamaasta (Mona Lisa)....

Trumpettililja purppuralla nielulla (Friso)

kahdenlaista keltaista (värililja Madras ja tiikerinliljan näköinen Lilium lechtlinii)..

African Queen nojaa pietaryrttiin. En tarvinnutkaan sille muuta tukikeppiä tänä vuonna.

Tänä syksynä aion ostaa paljon erilaisia laukkoja, sillä se näyttää olevan ainut konsti pitää myyrät poissa liljan sipulien kimpusta. Monena keväänä liljat ovat jättäneet nousematta, ja sipulin paikalla on ollut vain tyhjä kolo. ainoat säästyneet liljat ovat tuo afrikkalainen kuningatar sekä ne liljat jotka ovat ihan ukkolaukkojen vieressä. Joka vuosi olen siis hankkinut uusia liljoja menetettyjen tilalle. Nyt toivon ettei tarvitsisi. Pitäisiköhän gourmetmyyrille kehittää joku talviruokintapaikka, niin jättäisivät sipulikukat rauhaan ;) ?