Makrokuvahaaste 138: Rakkaus

Muiden rakkausmakrot löydät kun klikkaat kukkaa:

Makrokuvahaaste 137: Pikkuväki

Pitkästä pitkästä aikaa osallistun makrokuvahaasteeseen. Tällä viikolla aiheena haasteessa on "pikkuväki". Manteli ja Pähkinä, gerbiiliveljekset ne siinä nököttävät, ne ovat meidän pikkuväkeä.

Muiden pikkuväkeä pääset katselemaan klikkaamalla kukkaa:

Kevät hiipivi hissukseen

Katsokaa!

Lumikelloja! Olen joka päivä käynyt kurkkimassa kukkapenkkiin, että joko ne pian alkavat kukkia. Huomenissa ne ehkä jo uskaltautuvat avaamaan nuppunsa.
Ihmiset jo intoilevat kevätilmasta, ja talvikamppeet on vaihdettu kevyempiin tamineisiin. Luonto taitaa olla kuitenkin viisaampi, eikä intoile niin kovasti. Kun se takatalvi voi tulla ihan milloin vain. Onhan vasta maaliskuu. On viisaampaa odottaa.

Esikot ovat pikkuhiljaa kasvattaneet lehtiään.

Joutsenet ovat saapuneet jo läheiselle pellolle kailottamaan. Tuntuu ihan keväiseltä, vaikka tuuli saa vielä pukeutumaan lämpimästi. Haravoitavaa riittäisi, jos sitä joku haluaisi tehdä. Ahkera vapaaehtoinen saa paikan. Itse en niin kovasti haravoinnista perusta.

Kukkaikkunakin kaipaisi jotakin uutta vihreää, kiinanruusu odottaa mullan ja ruukun vaihtoa. Orkideat kukkivat ties monettako kuukautta yhteen menoon.

Kevät on päivä päivältä lähempänä. Se on ainakin varmaa.

Maaliskuu - kevätkuu

Tuntuu kuin kalenteri olisi hypännyt kokonaan maaliskuun yli ja siirtynyt suoraan huhtikuuhun. Ulkona on ihan keväistä, valoisaa ja lumetonta. Viimevuonna maaliskuussa lunta oli monta kymmentä senttiä ja pakkanen paukkui nurkissa. Moni povaa vielä takatalvea. Pikkuapulainen on sitä mieltä, että koska on maaliskuu, on kevät - maaliskuuhan on kevätkuukausi.

Kukkamaassa kaikki on valmista kevättä varten. Haravoin kuivuneet perennanvarret ja vaahteranlehdet pois uuden kasvun tieltä.
Kyllä vaan, löytyi ihan oikeaa vihreää!

Lumikellot odottelevat sopivaa hetkeä avata kukkansa

Kukkamaassa on kolme alppiruusua perennojen seassa. Ne talvehtivat suht hyvin kukkapenkin takana kasvavan vaahteran varjossa. Alppiruusut olen hankkinut vasta tämän uuden kukkamaan valmistuttua, koska aiemmin puutarhassani ei ollut niille sopivan varjoisaa paikkaa. Ensikesänä olen ajatellut hankkia muutaman lisää, ja istuttaa ne pihametsään, jossa männnyt ovat jo kasvaneet riittävän suuriksi luodakseen alleen riittävästi varjoa.

Kukkamaan alppiruusut ovat Grandiflorum, Elviira ja Mikkeli. Täksi kevääksi onn vihdoin odotettavissa kukintaa.

Elviirassa on monta pulleaa nuppua.

Samoin Grandiflorumissa. Se taitaa olla suomeksi Puistoalppiruusu.

Mikkeli. Nuppuja siinä ei ole yhtään, näistä silmuista tulee uusia lehtiä. Vähän sen silmut näyttävät paleltuneilta, harmi, toivotaan että se kuitenkin jaksaa tehdä uusia lehtiä. Se kuulemma kukkii vasta muutaman vuoden kuluttua istutuksesta. Jaksan odottaa...

Esikot oikovat myös lehtiään. Nuput ovat jo lehtien tyvellä aloittamassa matkaansa taivasta kohti.

Keltakurjenmiekallakin on jo pienet vihreät alut. Hyvin tuo kosteikkokasvi viihtyy tavallisessa kukkamaassakin.

Kivikossa näyttää rauhalliselta.

Sammalleimut on virkeitä.

 

Joku on ehtinyt jo tehdä nuppujakin. Ihme touhua!

En muistanut jouluviikolla ottaa kuvaa kukkivasta sammaleimusta, mutta löysin todisteen kukintayrityksestä. 

 

Keltamaksaruohon alkuja oli muutama epämääräinen kourallinen. Se on levinnyt talvesta piittaamatta ilahduttavan nopeasti.

Tähän kivenkoloon ei enää muuta mahdukkaan.

Toisessa kiven kolossa on muurikello.

Uskaltaisinko toivoa kevätatsalean kukkivan tänä keväänä?

 

Mehitähtien poikueet ovat runsaslukuisia.

paljon lisäysmateriaalia. Nämä mehitähdet kasvavat kiven päällä kouralliessa multaa.

Laitetaan vertailun vuoksi kuva samasta kivestä viime elokuulta. Lämpimässä auringonpaisteessa mehitähdet muuttuvat erivärisiksi.

Kevät tulee ihan pian. Jipii!!

Unelmia

Kyllä se nyt vaan on niin, että kevät on tulossa. Sen  tietää siitä, että puutarhastelijan mieli täyttyy kukkaunelmista.

On hurjan kutkuttava ajatus, että voisi alkaa keräillä jotakin tiettyä kasvisukua. Vaikka pioneja tai kuunliljoja.

Tai akileijoja, kurjenpolvia, iiriksiä...

...esikoita, narsisseja, laukkoja, liljoja...

...vuokkoja, ritarinkannuksia, neilikoita, kellokukkia tai leimuja...

Tai puuvartisia; hortensioita, syreenejä, pihlajia....

...kärhöjä, pensasangervoja, omenapuita, ruusuja... Tavattoman paljon kasveja, joista löytyy monta lajiketta.

Tietenkään itsetarkoitus ei ole omistaa mahdollisimman paljon. Minusta oleellista on heittäytyminen. Sekä nöyryys ja ilo siitä, että on mahdollista ottaa hoiviinsa jotakin, jonka ihmeellisyyteen ei itsellä ole osaa eikä arpaa. Kasvit noudattavat omaa käsikirjoitustaan, ihmisen osaksi jää niiden hoitaminen, kauneuden vaaliminen.

 Pitäisi ehkä osata päättää, mitä tekisi mieli eniten...

Mutta oikeastaan päättäminen ei ole niin kovin tärkeää. Voihan myös valita vähän kaikkea. Ja joka kevät on uusi mahdollisuus haaveilla jostakin mitä puutarhassa ei vielä ole.

Tänä keväänä olen haaveillut tilaavani kärhöjä TÄÄLTÄ.
Kurjenpolvia ja kurjenmiekkoja TÄÄLTÄ.
ja erilaisia syreenejä ja hortensioita TÄÄLTÄ.

Voi olla etteivät kaikki haaveet toteudu. Mutta tärkeää on silti haaveilla.

Tulppaaneja

Ostaessani muutamalla eurolla ison nipun tulppaaneja kevätkaipuuseen, pohdin tulppaanien aiheuttamaa maniaa muuutama vuosisata sitten.

Tulppaanit olivat sijoituskohde. Erikoisen tulppaanilajikkeen sipulista oltiin valmiita maksamaan mahdottomia hintoja.

 

Kaikki yhteiskuntaluokat varallisuudesta riippumatta olivat mukana tulppaanien ostamisessa ja myymisessä.

Minusta on hauska ajatus, että jo silloin tulppaanit olivat kaikkien ihmisten ilona. Niitä kasvoi yhtälailla köyhän torpparin kuin äveriään linnanherrankin pihassa.

En yhtään ihmettele, että kaikki ihastuivat tulppaaneihin. 

Suomalaiset puutarhurit ovat oivaltaneet jotakin olennaista tuodessaan tulppaanit markkinoille keskellä talvea. Tulppaanien ohi on vaikea kulkea kun ne nököttävät napakoissa nippuissaan kaupan heviosaston lähettyvillä. 

Varsinkin kun ulkona on aika vähän värejä tarjolla. Nautitaan nyt leikkotulppaaneista. Ihan pian ne kukkivat puutarhassa!

Syyskuvia

Koska tietokoneella ei ole viimekesästä kertovia kuvakansioita, täytyy yrittää repiä kaikki irti viime syksyn kuvista. ;) 

Esittelen nyt lähikuvan kera tämän pihamme alkuperäislajin ( = ollut täällä jo silloin kun muutimme). Vaalean roosan värinen syysasteri pitää minua joka syksy jännityksessä; ehtiikö se kukkia ennen lumen tuloa. Ja joka syksy se ehtii. Lokakuun alussa se aloittaa kukintansa, ja jatkaa usein isänpäivään saakka. Jatkaisi varmaan pidemmällekin, mutta yleensä marraskuussa sää jo vaihtuu talvisemmaksi, ja kukinta hiipuu pakkassen ja suojasään vaihteluun. Asterini on loistava syyskukkija, ja aurinkoisena syyspäivänä se kerää perhosia sankoin joukoin aterioimaan.

Viimevuonna hankin syyshohdekukkia kivikkoon. Pidän niistä hurjasti. Toivottavassti ne talvehtivat hyvin, ja ensisyksynäkin saadaan ihailla kuparinpunaista kukintaa.

Tummatulikukka on asettunut puutarhaani. Jossain yllättävässä paikassa saattaa nousta keltainen kukkavana muiden kukkien joukosta. Ja uusia taimia putkahtelee mistä milloinkin. Lehtiruusukkeet ovat mielestäni melkein kukintaakin kauniimpia. En raaski kitkeä niitä pois. Tässä kuvassa yksi lehtiruusuke on asettunut ketohärkin kainaloon. Näyttää somalta.

Joskus, tai minun puutarhani tapauksessa melko usein, tulee vastaan hauskoja yllätyksiä. Kasvit ikäänkuin ottavat vallan omiin käsiinsä. Puutarhastelijan tehtävä on sitten valita, salliako kasvien omapäisyys vai ei. Useimmiten olen sallivalla linjalla.
Ostin muutama vuosi sitten purppurakeijunkukkia kukkapataan kesäkukkien kumppaniksi. Ne talvehtivatkin kukkapadassa, ja toivat kesäkukkaistutuksiin väriä monena kesänä. Viimekesänä halusin kukkapataan vaihtelua, ja siirsin keijunkukat kivikkoon. Keväisistä orvokki-istutuksista oli jäänyt siemensatoa keijunkukkien juurelle varastoon. Padassa ei kkoskaan kesäisin ollut karanneita orvokin taimia, kun sitä niin ahkeraan myllättiin kukkien vaihdon aikaan, mutta kivikossa orvokit saivat kasvurauhan. Tässä tulos. Orvokki on erittäin tervetullut tulokas kivikkoon.

Toisaalla uudessa kukkamassa, jossa on kivikkoa syvempi multakerros, annoin Fiinan tehdä myyrätarkistuksen. Hän tekikin työnsä suurella tarmolla.  Ilmeisesti vaahteranlehtikerroksen alla liikkui jotain, sillä paikallaan olevaa koiraa en kuvaan saanut. Vaahteranlehdet ovat tervetullut talvisuoja kukkapenkin ihanuuksille.

Meidän Pihametsän puut ovat humpsahtaneet isoiksi puiksi. Ne istutettiin saviseen peltoon kymmenen vuotta sitten. Taimet olivat kymmensenttisiä metsänhoitoyhdistyksen taimia. Kuusia istutettiin rivistöön pellon pohjoisreunalle. On ollut hauska seurata, miten puutkit ovat omia persooniaan. Kuvassa otos neljästä vierekkäin kasvavasta kuusesta jotka on istutettu samankokoisina pikkutaimina samaan aikaan.

Vierailtuani Pikkuisessa puutarhassa , olen vakuuttunus siitä, että omasta kivikostani puuttuu vielä monta kasvia. Ja kyllähän sinnne niitä uusia kasveja tietysti vielä mahtuukin, kun kivikollani on kokoa vaatimattomat 10 x 8 metriä.  Kivikkoon tarvitaan ainakin helmipensas ja erilaisia neilikoita sekä kasvitieteellisiä tulppaaneja. Jalosyreenejä mahtunee muutama johonkin muualle puutarhaani...

Saa nähdä tuleeko kevät aikaisin, vai tuleeko vielä takatalvi. Maassa ei ole lunta nimeksikään, ja lämpötila keikkuu nollan tienoilla. Pihan tiaisetkin kuulostavat juttelevan jo keväisemmin.