maanantai 3. syyskuuta 2012

Tuoksuu syksyltä





Aika tuntuu pysähtyneen puutarhassa. Ehkä tunne johtuu siitä että linnut ovat tämän kesän reviirilaulunsa laulaneet ja on ihan hiljaista. Kostealla säällä on lempeää, kun ei tuule. Silloin voi melkein kuulla kuinka toukat kiirehtävät talviunille. 


On taas aikaa vähän kiertää kameran kanssa pitkin puutarhaa. Ottaa talteen värejä ja tunnelmia. Kulunut kesä on ollut viileä ja sateinen. Sato on myöhässä tavanomaisesta, mutta toisaalta kun se kypsyy, se säilyy pitkään, ellei yöpakkaset ehdi ennen sadon kerääjää. Kukkamaasta löytyy loppukesän vahvoja värejä.




Ihana afrikkalainen kuningatar (African queen) availee hiljalleen nuppujaan viilenevään säähän.



Pikkuapulaisella on omaa pientä puuhaa samalla kun äiti kuvaa kukkasia. Oma sateenvarjo on tärkeä.







On ollut ihanaa viettää viimeisiä lämpimiä päiviä terassilla, joka viimein valmistui käyttökuntoon. Lapset oikaisevat mielellään terassin kautta takapihalle; kroksit jalkaan ja huis vain he säntäävät leikkeihin. Aikuiset saavat välillä jopa hiukan rentoutua silmälläpidon lomassa, kun on terassi jossa istuskella. Voi juoda kupin teetä ja lukea lehteä...




Tai vain ihailla maisemaa joka avautuu kylätien toisella puolella.


Ihanaa syyskuuta!

1 kommentti:

Kommettisi tekee iloiseksi!