Kolme valkoista ja kaksi roosaa kaunotarta

Väsyneenä ja onnellisena ihanan blogiystävätapaamisen jälkeen lähdin ajelemaan mökille. Sinne on meiltä tunnin matka, oli rentouttavaa ajella hiljaisia kesäisiä teitä pitkin. Vastassa oli tuttu ja rakas järvimaisema, jonka taakse aurinko laski, sekä kukkivat metsätähdet sananjalkojen seassa.

Seitsemän täydellistä terälehteä. Pienenpienet tähdet näkyvät hämärässäkin metsässä kauas, nimi ei voisi olla kuvaavampi.

Sunnuntaina satoi vettä, kännykän säätiedotus- sovellus kertoi että "heikkoa sadetta 100 %". Jälleen kerran mökkijärven vesi vaihtoi sävyä.

Sateesta huolimatta en malttanut olla kyykkimättä varvikossa kameroineni; suopursut olivat avanneet ensimmäiset kukkansa. Ne ovat samaa sukua alppiruusujen ja atsaleojen kanssa - meidän oma suomalainen luonnonvarainen rhodorendron.

Viime syksynä pongasin varvikosta punamarjaisen ruohokanukan. Siitä asti olen vesi kielellä odottanut sen kukintaa. Vain harvalla kasvilla on täysin mustat kukat, kuten ruohokanukalla - valkoiset osat ovat vain verholehtiä, varsinainen kukinto on tuo musta osa tuossa keskellä. Lasten kanssa ihmettelimme kaunista kukkaa, ja muistuttelin, että se tekee myrkyllisen punaisen marjan sitten syksyllä. Sitä ei sitten sovi syödä, ihastella vain.

Syötäviäkin marjoja löytyy.

Mökin ympäristössä oleva varvikko on hauska, sillä siinä on vähän kaikkea sekaisin; mustikkaa, puolukkaa, kanervaa, suopursua, juolukkaa, variksenmarjaa ja ruohokanukkaa, sekä matalana alustana rahkasammalta ja sananjalkoja. Varvikon kokoonpano vaihtelee jonkin verran maaston mukaan; Juolukka ja variksenmarja kasvavat mielellään rantatöyräällä yhdessä mustikan ja ruohokanukan kanssa. Muualla kanerva ja suopursu valtaavat maastoa kumppaninaan sananjalat, mustikka ja puolukka. Niin, ja sanottakoon nyt sekin, että siellä täällä kasvaa edellisen asukkaan istuttamana vuorenkilpeä - mikään ei voisi näyttää hullunkkurisemmalta ja epäsopivammalta. Aikomukseni on kerätä vuorenkilvet pois varvikosta, ja tuoda ne tänne kotipihaan johonkin kohtaan kasvamaan, pois niitä ei tokikaan raaski heittää. (Mökillä on myös pieni perennapenkki edellisen omistajan istuttamana, jonka sunnuntaina tyhjensin, ja toin kotipihaan - mökkipihassa ei tarvitse tehdä puutarhatöitä, siellä luonto saa panna parastaan, se kun sen totisesti osaa.  Pienessä betoninoppakivien (betonikivet saavat myös kyydin pois) ympäröimässä penkissä kasvoi yksi kutakin: jättipoimulehti, pikkutöyhtöangervo, päivänlilja, komeamaksaruoho, rönsyakankaali, mehitähti ja ajuruoho.)

Tällä hetkellä maasto on heleän vaaleanvihreä, kun mustikka on tehnyt uudet vihreät lehdet. Muutama litra mustikkaa taitaa tulla ihan vain mökkipihan kiertämällä, mikäli pölytys onnisuu.

Puolukan kukka kelpaisi koristeeksi paremmissakin piireissä. Kukat eivät aivan vielä ole auenneet kokonaan, mutta nupullaankin ne  ovat hurjan somia.

Kaunista juhannusviikkoa!