Mökillä

Tehtiin viiko sitten lauantaina päiväretki mökille koko perheen voimin. Myös appiukko oli mukana. Intoa piukassa oltiin koko perhe; oli ihana nähdä mökkimaisema talven jälkeen. Kaikki oli ennallaan. Luontokin tuntui pysähtyneen odottamaan kevättä. 

Järvessä oli vielä vahva jää. Muuta tekemistä ei tarvinnutkaan keksiä, kun lapset liukastelivat jäällä koko iltapäivän eväidensyöntihetkeä lukuunottamatta. 

Oli ihan hiljaista, taivas oli pilvetön, ja oli tyyntä. Yhtään mitään ääniä ei kuulunut. Maisema oli ihan hiljaa, lukuunottamatta silloin tällöin kuuluvaa yksinäisen variksen raakuntaa. 

Tehtiin pieni kävelyretki koko porukalla. Fiinan ilme oli huvittava. Se ei ymmärtänyt yhtään, mitä hienoa oli jäällä liukastelussa. Kun se on hämillään tai tohkeissaan, se saa kummallisen aivastuskohtauksen, jolla se paheksuu kaikkea ja kaikkia jotka eivät tajua, miten asiat pitäisi sen mielestä tehdä. Korvien luimistelevaa ilme kertoo myös jotakin siitä mitä sen mielesssä liikkui.

Paljon mukavampaa oli kivuta omalle tähystyskivelle sammaleiden ja varpujen päälle. Juoksunaru on asetettu niin että Fiina pääsee mukaan mökin etupihalla tehtäviin touhuihin.

Maastossa ei ollut lunta jäljellä paljon mitään. Ainavihannat varvut ovat valmiina aloittelemaan kevättä heti, kun maa sulaa. Kahden lahden poukaman välisessä niemekkeessä oli lunta vielä vähän. Maasto on  niemessä sen verran upottavaa rahkasammalen ja varpujen peittämää suomaastoa, ettei sinne ollut mitää asiaa lyhytvartisilla kengillä.

Suopursu on erehdyttävästi saman näköinen kun sille sukua olevat puutarhan alppiruusut, lehdet on kylmällä supussa ja alaspäin. Odotan kovasti suopursujen kukintaa.

Odotan myös että kanerva, mustikka, puolukka, variksenmarja ja ruohokanukka kukkivat...

...Ja että lehtipuiden lehdet puhkeavat...
Mökkipihan puista eniten pidän kuitenkin uhkeista männyistä.

Myös eilen olimme mökillä käymässä, tällä kertaa tehtiin metsässä kaatuneiden puiden ja risukon raivausta.

Sää oli erilainen. Tuuli kylmästi, ja taivas oli harmaiden pilvien peittämä. Jää oli yhä vahva, ja kesti hyvin kävelyä, mutta muuten hiljaisessa maissemassa kuului kuinka jää eli.  Jää paukahteli ja huokaili. Jään alta kuului veden lorinaa. Kevät on hiljalleen tulossa.

Mielen valtaa yhä toisinaan epäusko. Onko oikeasti olemassa näin hienoja paikkoja, ja vieläpä niin että oma piilopirtti on siinä ihan vieressä?
Olo on kiitollinen. 

Teille, jotka olette vasta hiljan tulleet blogini lukijoiksi kerron, että löysimme unelmiemme mökin viime syksynä. TÄÄLLÄ ja TÄÄLLÄ voit käydä katsomassa viimesyksyn mökkitunnelmia. Meillä on vielä kesä ja uimakelit kokematta. Mutta jo nyt mökki maisemineen on antanut enemmän kuin koskaan osasimme unelmoida.

Lempeää sunnuntaita!