sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Leppoisaa jouluoloa


On ollut ihanan leppoisaa ja lempeää viettää joulua ja lomailla perheen kesken. Jouluruokaa on ollut taas kerran riittävästi, tuntuu että tässä mennään ähkystä toiseen. Jouluruokaähkyä on sulateltu lahjaksi saatuja lautapelejä pelaillen, ja ulkoillen.


Ulkona on ihana sää. Pakkasta siinä kymmenisen astetta, lunta ja auringonpaistetta. - Täydellinen joululomasää.





Naapurin viljapellolla on vehnät jääneet puimatta. Pikkulintuja on han mahdottomasti. Ne seilaavat pellon ja omenapuun oksalle laittamani lintulaudan väliä.


Tapaninpäivän aurinko paistoi matalalta pakottaen ruokapöydän vieressä istujat laittamaan verhot ikkunan eteen.
Valon ja varjon leikki oli hieno. Ikkunaan laitetut tontut ja lumihiutaleet heijastuivat verhoihin.



vastapäiseen seinään tuli myös varjoja.


Tässä on meidän tämän vuoden joulukuusi.


Vuosien varrella on kuusenkoristevalikoima pysynyt puna- valko- hopea- voittoisena. Lapset saavat laittaa koristeet mieleisellään tavalla kuusen oksille.


Joskus löysin jostain kaupasta hopeisia lasikelloja - ne asettelen ylimmille oksille tukeviin oksiin mummulta perittyjen kuusen pallojen seuraksi, jotta eivät mene rikki. Olen koittanut etsiä lisää kelloja kuusenkoristeiksi, mutta sopivia ei ole tullut vastaan.


Meillä on tapana jouluksi ostaa erilaisia eksoottisia hedelmiä, joista sitten tehdään hedelmäsalaattia.


 Joka vuosi kokeillaan jotakin hedelmää, jota emme ole ennen maistaneet. Hedelmävadilla oli tänä vuonna omenien ja mandariinien kaverina perismoneja, litsi-luumuja, passionhedelmiä ja ananas. Hedelmiin palaan vielä uudelleen myöhemmin, ja kerron miltä hedelmien kuorten sisällä näyttää.


Nautitaan joulusta ja lumisesta talvesta. Tammikuussa saa aloittaa jo keväästä haaveilun. :)



3 kommenttia:

  1. Kaunis joulukuusi ja mikä parasta aito sellainen. Jouluinen tunnelma välittyy hyvin kuvistasi.

    VastaaPoista
  2. Hyvin kauniita kuvia!
    Teitä on tosiaan jo auringonpaiste ilahduttanut... Täälläkin on kirkas taivas, nyt illalla on pakkasta melkein 24 astetta,
    mutta aurinko paistaa keskipäivälläkin niin matalalta, että eipä sitä juuri näe.
    Nuo hedelmätkin tuovat mieleen auringon. Nam!

    VastaaPoista
  3. Auringonpaiste ja pakkanen, mikä ihana joukukeli! Meiltä se paiste puuttuu, pakkasta on kyllä;)

    VastaaPoista

Kommettisi tekee iloiseksi!