torstai 21. toukokuuta 2015

Tiitti ja Töötti


Viime viikonloppuna olimme mökillä yökylässä.
Ihan rannan tuntumaan meitä tuli seamman kerran katsomaan herra ja rouva Hanhi.  Luontoportista oli jälleen kerran apua, ja totesimme lintujen olevan kanadanhanhia. Lapset antoivat niille nimiksi Tiitti ja Töötti.


Ne päästivät kuvaajan ihan lähelle.



Toinen, ilmeisesti rouva- Hanhi, oli pulleudesta päätellen ihan pian valmis munimaan.
Fiina haukkua rompsotteli rannalta juoksunarusta kovin innokkaasti hanhia. Se meni kuitenkin ihan hämilleen kun herra- Hanhi, alkoi motkottaa sille. (Yllä olevasta luontoportin linkistä voit kuunnella miten se äänteli.)

Uroshanhen tehdesssä Fiinalle selväksi, kuka järven rantoja hallitsee, naaras suki itseään kaikessa rauhassa.


Kun teimme lähtöä, hanhet menivät lepäämään kivelle rannan läheisyyteen. Saa nähdä, tekevätkö ne johonkin mökkirannan tuntumaan pesän, ja saamme niistä vakiovieraat. Toivottavasti eivät niin lähelle, että olemme häiriöksi toisillemme kesän aikana.





5 kommenttia:

  1. Minusta on aina huvittavaa kun tässä kesän korvilla käy Korkeasaaressa ja siellä on hanhia jälkikasvuineen, kovin murisevia, jälkikasvuaan suojelevia :) ♥

    VastaaPoista
  2. Tuo ensimmäinen kuva on ihan kuin meidän mökkijärveltä kuvattu! Siellä ei tosin onneksi ole kanadanhanhia näkynyt, ovat sen verran agressiivisia etten niitä kaipailisi.

    VastaaPoista
  3. Luontokappaleiden elämää on hauska seurata =)

    VastaaPoista
  4. Meilläpäin ei taida olla minkäänlaisia hanhia, joten tämä oli kiinnostava postaus.
    Sattumalta näin kanadanhanhia myös yhdessä kanadalaisessa blogissa. Poikaset ovat söpöjä ja myös hyvin topakan tuntuisia.
    (Löytyvät osoitteesta http://violetsky-sightlines.blogspot.ca/2015/05/five-goslings.html)

    Ihania kukkia ja hyötykasviasiaa muissa postauksissasi. Eniten minuun tekivät vaikutuksen viisi eriväristä porkkanalajiketta! :)
    Kyllä minäkin vielä joskus...

    Ihanaa kevättä! ♥

    VastaaPoista

Kommettisi tekee iloiseksi!