Paluu kesämuistoihin

Selailin kuvia viime kesältä. Löysin juhannuksen jälkeisiä yltäkylläisen kesän päiviä, sateisia ja paahteisia heinäkuun päiviä.
Se on kummallista, että vaikka kesällä näkee puutarhassa paljon puutteita ja korjaamisen varaa, kaikenlaiset pöheiköt ja sekamelskat näyttävät tammikuussa mitä suloisimmilta. Katsokaa nyt kuinka ihana kukkakimara; päivänkakkaroita, mummolta perittyjä harjaneilikoita ja jalokallioisia, kyläkurjenpolvea, keltamataraa, kärhön kieppuvia nupullisia versoja...

Viimekesänä satoi paljon.

Pisaraiset kuvat puhuttelevat minua erityisesti. Vesipisarat puhuttelivat kesälläkin. Nyt talvella en vain meinaa uskoa, miten paljon upeita värejä löytyy kuvista, joihin koitin tallentaa vesipisaroita.

Päivänkakkara. Lapsen pulleat sormet. Kesän tuoksu. Lapsen riemu. Paljaat varpaat. Voi miten onnelliset lapset. Kerätään yhdesssä äidille kukkia. Isosisko auttaa pikkuveljeä. Voi miten kaunis kimppu!
Tästä kuvasta tuli monta ihanaa hetkeä mieleen.

Kesä, humalan huikentelevaiset versot ja lasten riemuisa leikki tarmpoliinilla..

 

Onnellinen koira.

Ensin ajattelin etten taida kehdata laittaa tätä kuvaa. Siinä on ihana keto koiranputkia. Eikö vain näytäkin aika suloiselta? Kuin palanen salaista puutarhaa, portti johonkin ihmeelliseen...

Elämääni pidempään seuranneet ymmärtävät mitä tarkoitan kun en meinannut kehdata laittaa tätä. Siinä on nimittäin minun väriteemapuutarhani viimekesänä. Uskokaa tai älkää. Taustalla oikeassa reunassa oleva pieni puu on siniluumu sinisen puutarhahuoneen keskellä. Punainen täplä vasemmalla on vuoriruusu punaisen puutarhahuoneen sivustalla. Niin. Minulla on aika paljon tekemistä vielä. Mutta suunnitelma on valmis. Ja vaikkei ihan heti uskoisi, niin etelässä (kuvassa oikealla ) reunalla on kuin onkin elinvoimainen tuomipihlaja- aidanne ja toisella puolella on serbiankuusiaita suojaamassa tulevaisuuden arkoja magnolia- ja alppiruusuistutuksia pohjoisen puhureilta. Uskokaa vain. Kylläs e siellä on. Näen sen sieluni silmin kokoajan mielessäni, sen millainen siitä tulee. Viimekesänä ei ollut vielä sen aika. Mutta ehkä ensikesänä... Tervetuloa katsomaan viiden vuoden kuluttua...

Pitää seuraavaksi esitellä tämä. Se kasvaa isäni puutarhassa. Se on minun oma ruusuni. Isän oman siemenkasvatuksen tulos, nimeltään Lauraliini. Saan siitä varmaankin ensikesänä juurivesan siirrettäväksi omaan puutarhaamme.

 

Viimeiseksi kuva juhannusyöltä. Ilma oli lempeä, kuin vain kesäyönä voi olla. Tuohon maisemaan voisin unohtaa itseni pitkäksi toviksi.

Millainen on sinun kesämuistelosi?