Tänään on talvipäivän seisaus. Vuoden pimein päivä. Huomisesta lähtien valo alkaa lisääntyä.
Valoa kohti mennään.
Joulu on valon juhla. Adventtikynttelikkö sen kertoo myös, jokaisena joulukuun sunnuntaina "valo laajenee", kuten laulussa lauletaan.
Kotia on laitettu joulukuntoon. Lauantaina pidettiin siivouspäivä. Siivouspalkaksi avattiin konvehtirasia ja koottiin enkelikello.
Joulusaunaan on aikomus mennä joulupäivänä.
Lasten kanssa on tehty suvussa kulkeneen ohjeen mukaan joulukuusen karamelleja.
On leivottu ässiä ja pipareita.
Lasten kanssa leipomisessa parasta: leipomuksissa näkyy että ne on itse tehtyjä.
Olen saanut perinnnöksi ison norsumuotin ja lahjaksi pienet norsut. ( keräilen piparimuotteja, ja läheiset tietävät tuoda niitä tuliaiseksi)
Ikkunalle on ilmaantunut jouluisia otuksia.
Pieni enkeli on muuttanut piparitaloon.
Lapset ovat saaneet pienet kuuset omiin huoneisiinsa, ja koristeet ovat jo löytäneet oksille. Olohuoneen iso kuusi koristellaan meidän perheen oman perinteen mukaan aatonaattona.
Jouluruusu avasi vihdoin kukkansa.
Joulu saa tulla. Blogi hiljentyy joulun viettoon.
Yksi hienoimmista uusvanhoista joululauluista on mielestäni Ketun joululaulu. Voit kuunnella sen TÄÄLLÄ.
Laulun myötä toivon kaikille:
Suloista ja rauhallista joulunaikaa!
Ihanaa joulua teille kaikille Laura! Vähänkö unelmasöpö tuo teidän joulusaunanne. Siellä onkin korkattu jo suklaarasia, hyvä idea, taidan tehdä saman :)
VastaaPoistaIhania, jouluisia kuvia!
VastaaPoistaNorsupiparkakut ovat upeita. Sinä olet kyllä oikea mestarileipuri!
Rauhallista joulua ja onnea uudelle vuodelle!
Kauniit jouluiset kuvat.
VastaaPoistaHyvää ja rauhaisaa joulun aikaa sinulle.
Rauhallista Joulua ja makoisia löylyjä joulusaunassa!
VastaaPoistaRauhallista joulun jatkoa sinulle ja hyviä löylyjä!
VastaaPoistaSöpöjä jouluotuksia teillä ja muutenkin on kaikki niin omanlaista - Lauramaista.
VastaaPoistaLeppoisia välipäiviä ja vuoden vaihteen odotusta sinulle!