lauantai 2. toukokuuta 2015

Yksitoista vuotta sitten...


Yksitoista vuotta sitten istutimme puutarhassa syreenejä ja katajia. Tai ollaksemme rehellisiä, mies istutti, ja minä istun maassa taputtelemassa multaa tamien tyvelle. Minulla oli suuri maha, ja olin erittäin kömpelö. Olin viimeisilläni raskaana.  Eräänä toukokuun aamuna saimme ottaa vastaan uuden elämän ihmeen; esikoistyttäremme syntyi.
Valkovuokot ovat meidän kevään lapsen synttärikukkia.



Mieleen pulpahti Tamperelaisen rokkaripapin, Tarvo Laakson laulu: Muistan

MUISTAN

Muistan päivän ensimmäisen
ja tuon yön
vierellä vauvan, pienokaisen
muistan tunnit jännityksen
ja myös työn
valvoimme kauan hämmästellen

Teit meistä isän ja äidin
sait mielen liikahtamaan
herkkyyden toit hetkiin näihin
kun kutsuit tuudittamaan

Muistan hymyn ensimmäisen
sinua jäin
peilaaman, ilmeet näin läheisten
muistan suvun ilmestyksen
mä pian näin
niin tutut elkeet heimolaisten

Näin silmäkulmassa pilkkeen
huulilla häivähdyksen
katseessasi tutun välkkeen
melkeinpä säikähtyen

Muistan päivän ensimmäisen
ja tuon yön
vierellä vauvan, pienokaisen
 


4 kommenttia:

  1. Onnea teidän isolle pienelle! Saiko puutarhatyöt synnytyksen käyntiin? Suloinen runo. Otin sinulle purkkiin sitä neilikkaa, mutta se näyttää vielä aika huonolta. Apua jos en saakaan sitä onnistumaan. Kokeilen uudemman kerran vielä.

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus!
    Onnea esikoisellenne ja vanhemmille myös! <3

    VastaaPoista
  3. Kevätlapset ovat ihania, on onni saada elää sellaisen kanssa <3 Ja tuo kevätkukkijakimppu on mitä suloisin. Noita olisi ihana keräillä muulloinkin kuin vain näin toukokuussa.

    Sini K.
    joka tunsi onnen läikähdyksen sanoitusta lukiessa
    www.kasvihormoni.fi

    VastaaPoista

Kommettisi tekee iloiseksi!