Kuohua ja leimua

Huh kun kesäkuu on mennä humpsahttanut käyntiin, ja viime postauksesta on melkein kaksi viikkoa! On ollut olevinansa jotenkin paljon tekemistä viimeaikoina, vaikka tuntuu, etten ole saanut aikaiseksi paljon mitään... Kamerankin hukkasin jossain vaiheessa, ja tänään sitä on etsitty kissojen ja koirien kanssa, koska huomiseen blogitapaamiseen täytyy tietyssti olla kamera tyhjennettynä ja sen akku ladattuna. No löytyihän se, sitten viimein. Totesin, ettei kannattaisi pestä pyykkiä ja valokuvata yhtäaikaa... Kamera oli hautautuneena puhtaiden parittomien sukkien sekaan pyykkikorin pohjalle...

On ollut hirmuisen kylmä ja tuulinen kesäkuu. En muista koska viimeksi sammalleimut ja omenapuut olisivat kukkineet vasta viikkoa ennen juhannusta... viimevuonna blogitapaaminen oli toukokuun lopulla, ja silloin kukkivat myös omenapuut täyttä päätä- kolme viikkoa aikaisemmin kuin nyt. Mutta näinhän se on, että keleille ei kukaan mahda mitään, joten puutarhurin on lupa ottaa vastaan sää kuin sää, sellaisena kuin se annetaan.

Sammalleimuja on kaikenlaisia ihania värejä. Ne ovat kyllä hurmaavia kivikkomaan etureunassa. Väleistä poistin viimesyksynä ketohärkin, joka levisi yhden kesän aikana niin suuriin mittoihin, että heikommat meinasivat jäädä jalkoihin ( sitä näyttää kuitenkin jääneen, kuvassa näkyvät pienet valkoiset kukat ovat ketohärkkiä..) - tilalle istutin kangasajuruohoa, jonka alut ovat aika surkeita ja pieniä vielä.

Leimu ei ole ollenkaan liioiteltu nimi tälle suloiselle maanpeittoperennalle. Leimuavaa kukintaa.

Kivikkomaan keskellä kukkii rönsyleimu muutaman pikkuisen tiarellan kanssa.

Omena- ja kirsikkapuissa on ollut meneillään kukkakuohunta. Kumpa mehiläisiä riittäisi tuulesta ja kylmästä säästä huolimatta.

Kirsikan kukkia. Kirsikat ovat pappani Jurvasta tuoman puun jälkeläisiä - sitkeää Pohjanmaan kantaa.

Iki-ihana vanha Kaneliomenapuu- rouva panee parastaan. Tuulee, kuvat on näemmä tärähtäneitä...

Huomenna tavataan isolla blogiystäväjoukoolla. Jipiii!!!

Tervetuloa meille.