Värien hehkua

Kaikki paikat ovat täynnä kukkia! Ihanaa kun on kesä!

 Filosofiani puutarhan kasvien valinnassa on, että kaikki viehättävät kasvit ovat tervetulleita. Mielestäni luonnossa ja puutarhassa lähes kaikki värit sopivat yhteen, vaikkei väriopillisesti asiat menisikään ihan niin kuin pitäisi. Kukkamaita rakentaessani kiinnitän huomiota kukkien ohella kasvin kasvutapaan ja korkeuteen. Eniten tietysti valintoihin vaikuttaa osaltaan se, mitä sattuu olemaan saatvilla entuudestaan, kun kaikki kasveja ei pudjetti salli hankittavaksi taimimyymälästä.

Saatuja kasveja on myös paljon. Viimeviikolla posti toi Hortensialta Pikkuisesta puutarhasta tervehdyksenä neilikoita, keväällä sain upean lähetyksen akileijoja Piriltä blogista Tuokiosta toiseen (pahoittelut viivästyksestä postauksen suhteen!).  Blogitapaamisessa sain yhtä ja toista, ja sukulaisilta ja ystäviltä on tullut paljon kasveja. On ihanaa kun rakkaita ihmisiä voi ajatella samalla kun hoitaa puutarhaa.

 Kivikkokukkamaassa matalammat ja hennommat kasvit ovat etualalla, ja korkeat ja rotevat taustalla. Tällä periaatteella syntyy väriyhdistelmiä, jotka joka kesä ovat hieman erilaisia sen mukaan, miten kukin kasvi alkaa kukkimaan. Kesät ovat lämmön ja kosteuden osalta erilaisia, ja jokaisella kukalla tuntuu olevan oma käsityksensä siitä, milloin kukinta-aika on sopiva. Erityiseseti tänäkesänä, kun alkukesä on ollut viileä, monet alku- ja keskikesän kasvit kukkivat yhtäaikaa.

Yllättäen tämän hetken jännittävät väriyhdistelmät kivikkomaassa ovat keltaisen ja purppuran yhdistelmiä. Ihan ensimmäiseksi ei tulisi mieleen yhdistää näitä värejä keskenään, mutta puutarha näyttää olevan toista mieltä.

Keltäpäivänliljat, tarha-alpi ja taatankurjenmiekka vastaavat ketaisesta väribaletista, aurinkoisella säällä ensimmmäisessä kuvassa olevat kalifornian tuliunikot osallistuvat karkeloihin.
Purppuraa edustavat verikurjenpolvi, jalopähkämö ja sormustinkukka, sekä hiljalleen lopetteleva tuoksukurjenpolvi.

Aiemmin jalopähkämö ja taatankurjenmiekka ovat kukkineet eri aikaan. Nyt ne korostavat toistensa hehkua. Taatankurjenmiekasta en oikein ole varma, että onko se hieno vai ei, mutta minulle se on arvokas, koska se on vanha maatiasperenna, joka on kasvanut puutarhassamme ennen meidän tänne muuuttoa. Lisäksi sen arvoa nostaa se, että se on ollut mukana kantaemona useimpien jalompien tarha- ja saksankurjenmiekkojen jalostamisessa.
Jalopähkämö on komea perenna, mutta sen kasvuinto on pähkäilystä kaukana, joten en oikein tajua mistä se on saanut nimensä. Sekin on asunut puutrahassamme meitä kauemmin. :)

Keltapäivänlilja kukkii aika vähän aikaa, mutta senkin keltaista hehkua korostaa purppurainen kukka;  verikurjenpolvi. Molemmat myös talon vanhaa kantaa.

Sormustinkukat putkahtelevat minne sattuu, ja niiden hurmaavat lehtiruusukkeet ja kukkavanat saavat puolestani kasvaakin siellä missä haluavat.

Palavarakkaus kuuluu ehdottomasti maatiaiskukkien eliittin.

Vielä yhdestä kuvakulmasta sama kivikko..

Kivikon ja saunan välissä on päivänkakkaraketo.

Pian on aika kerätä vyötärön korkeudelle hujahtaneet päivänkakkarat pois ja tehdä tilaa matalammille ketokasveille. Ajuruohot ja ketoneilikat ovat nuppuja täynnä, muttei niiden kukinta näytä miltään päivänkakkaroiden juurella. Hetken kuitenkin nautin vielä valkoisesta kukkamerestä.

 Yhtenä päivänä ystävä tuli kylään, ja siinä jutuustellessani aloin jo hieman perkaamaan päivänkakkaroita pois pienempien tieltä, ja tulin keränneeksi samalla muhkean kukkakimpun..

Mutta nyt käy kutsu uimarannalle. Ihanaa heinäkuun puoliväliä kaikille!