torstai 25. huhtikuuta 2013

On niin mukavaa kun on kevät!


Kevät etenee ihan kuin talvea ei olisi ikinä ollutkaan. Aurinko paistaa. Tuulee. Sataa vettä. Routiva piha asettuu hiljalleen oikeille sijoillensa, eikä pihaamme saapuva autoilija enää joudu ajamaan kyntöpeltoa muistuttavaa pihatietä pitkin. Joka kevät ihmettelen sitä, kuinka paljon maanalainen routa keikuttaa pihaa ihan miten sattuu, ja sitten jonain päivänä routa on sulanut kokonaan ja maasto tasoittuu. Tänä keväänä routa on myllännyt pihaa enemmän kuin yleensä.

Oli routaa tai ei, kukat työntyvät keväisestä maasta oman käsikirjoituksensa mukaan. Kohta kukkivat kevätesikot.


Herkkä posliinihyasintti

Sinivuokkoja on vaikka kuinka paljon. Tänä vuonna ne ovat vähän hassusti kaadetun koivun oksien peitossa, mutta silti ne kukkivat minkä ehtivät. Muurahaiset kuljettavat sinivuokon siemeniä, ja taimia putkahtelee milloin mistäkin.


Vanhassa kivikossa mehitähdet elävät omaa elämäänsä. Lumen suojassa on syntynyt monta uutta kasvipoikasta.


Vanhassa kivikossa on myös muutama kevättähti. 


Muutama scillakin on jo avannut kukkansa siellä täällä. Scillameri olisi ihana. luulen että semmoinen näyttäisi suloiselta vaikkapa vanhan omenapuun alla. Tai jossain jossa se saisi kukkia rauhassa loppuun. Monesti scillat kukkivat niin myöhään ja pitkään, ettei siemenet ehdi kypsyä ennen ensimmäistä ruohonleikkuuta. ja jos siemet eivät ehdi kypsyä, ei tule uusia scilloja.


Kukka-aika on korkattu puutarhassa. Kesän istutusten suunnitelut on meneillään. Monta siemenpussia on avattu valtaisa kukkaloisto mielessä. Valkoisen ison samettikukan siemenet ovat jo itäneet, niistä tulee terassin kukkalaatikoihin toivon mukaan kukkivaiset kaunottaret.
Ahkerat opiskelijan kädet ovat saaneet puutarhassa paljon kaunista aikaan. Vanha omenapuurouva on saanut nuorennusleikkauksen, samoin marja- ja ruusupensaat.

Nyt taidan lähteä ulos puutarhaan..

2 kommenttia:

  1. Kaunista sinistä. Samaa mieltä että scillameri omppupuun alla olisi vallan ihana. Meillä on asuinalueella talo, jonka ikivanhan omenapuun alla on lila kiurunkannusmeri, niskat vinossa aina kuljen sen ohi, voi mikä ihanuus.
    Routa oli ihmeen paha tänä vuonna, meilläkin oli melkoisia korkeuseroja pihatiellä - ja kuoppia kohdissa joissa on iso kivi. Nauti keväästä ja puutarhasta !

    VastaaPoista

Kommettisi tekee iloiseksi!