tiistai 1. huhtikuuta 2014

Hiljaa hiipii kevät


Nyt on kai vuoden aikaan nähden aika normaali sää. Vain lumi puuttuu. Lumen puute saa puutarhurin luulemaan että kevät olisi jo pitkällä. Luonto tietää paremmin. Hosuminen ei ole hyvästä.



Aurinkoisena päivänä krookukset virkoavat jäätymisestä huolimatta ja avaavat kukkansa.


Ensimmäiset mehiläisetkin ovat jo heränneet tarkastamaan, joko ruokaa olisi tarjolla.



Muutamasta krookuksesta ei vielä koko parvelle riitä, mutta lähettimehiläinen saa niistä kuitenkin vähän energiaa tutkimusmatkaansa varten.


Löytyisiköhän lumikelloista mettä?





 Leskenlehtien pienet auringot loistavat siellä täällä.


Sammalleimuissa on jo aavistus uutta kasvua.


Helmiorapihlajan silmut pullistelevat.


 Antaa kevään tulla omaan tahtiinsa, hissukseen hiipimällä. Nautitaan aurinkoisista päivistä ja tulppaaneista maljakoissa.
Sain ystävältä kimpullisen hauskoja raidallisia tulppaaneja, niistä riittää iloa tälle viikolle.


4 kommenttia:

  1. Tulipa oikein hyvä mieli tästä postauksesta kuvineen :)

    VastaaPoista
  2. Mukava kuulla! kiva kun voi ilahduttaa. :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä luonto tietää, onneksi. Ihania kukkasia Sinulla! Nyt voisi hieman vauhdittua jo, en jaksaisi enää odottaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Olen osaton kukkasteni ihanuuteen :) . Itsellä myös vähän vaikeuksia tuossa malttamispuolessa...

      Poista

Kommettisi tekee iloiseksi!