tiistai 15. huhtikuuta 2014

Katiskoita kokemassa



Lähdettiin Äijän ja Tilta- koiran ( meidän Fiina-koiran pentu) kanssa kokemaan katiskoita.

Katiskat on kyläyhdistyksen ylläpitämässä pienessä uimarannassa.



Ei tullut mukaan otettavia kaloja. Kolme alamittaista haukea ja yksi pikkuinnen ahven. Päästettiin ne takaisin järveen kasvamaan.

Uimarannan lähellä metsässä on piilossa pieni lampi.



Lammesta virtaa järveen pieni puro, jossa on pieni vesiputous.


Lasten mielestä ei taida olla montaa asiaa, joka olisi yhtä kiehtovaa kuin virtaava vesi. Laitettiin monta laivaa liikkeelle.

Lammen rannasta löytyi vielä vähän jäätä. Niistä tehtiin pato.







Kaunista jäätä!




Järvi oli myös niin kaunis!




Kotiin lähtiessä parkkipaikan isosta koivusta kuului laulurastaan upea laulu. Monta ihan uuttta sävelmää se oli oppinut etelän matkallaan.


Mummulasssa käytiin vielä tervehtimässä kanoja. Ne ovat vielä sisällä jotteivat saa muuttolinnuilta lintuinfluenssaa.


Katiskankokemisreissut ovat aina kuuluneet kevääseen. Västäräkit ovat jo tulleet. Västäräkistä vähäsen...

4 kommenttia:

  1. Vettä ja taivasta kuvissasi...
    Lapset rakastavat noita vesileikkejä eniten. Aikuiset saavat samalla nauttia luonnosta kaikilla aisteillaan.
    Tänään muutti meidänkin pihalle västäräkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, lapset viihtyvät pitkään vesileikeissä- siinä saa monta rauhallista hetkeä itselle - joskin sivusilmällä täytyy vahtia ettei kukaan molskahda lätäkköön... :) Meidän pihan västäräkit asuivat viimekesänä terassin kattorakanteissa, saa nähdä tekevätkö tänä kesänä pesän samaan paikkaan.

      Poista
  2. Kävin ittekin kerran jo kokemassa katiskaa isän kanssa, sillon ei ollu yhtään mitään, joten teillä oli parempi saalis. Tilta ei autossa ihan tajua että ois kivempi jos se pysyis lattialla ainakin rapaisella kelillä, mutta onhan se suloisen näköinen kun katselee maisemia.

    Leea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Lapsille ei tunnnu olevan väliä, että onko saalis mukaan otettavaa vai ei, hauska niitä kaloja on laittaa järveen takaisinkin. Jotenkin Tilta oli niin hurmaava tuossa kuvassa, että oli pakko laittaa se tännekin.

      Poista

Kommettisi tekee iloiseksi!